25.5.2004

Työllisyys ja työttömyys huhtikuussa 2004

- Työllisiä 45 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin
- Työllisyysaste 65,3 prosenttia
- Työttömiä saman verran kuin vuotta aiemmin
- Työttömyysaste 10,6 prosenttia, työttömänä 272 000 henkeä
- Työnvälityksessä 32 000 uutta avointa työpaikkaa

Työllisiä oli huhtikuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 45 000 henkeä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien määrä pysyi ennallaan. Työvoiman kokonaismäärä väheni siten 45 000:lla edellisvuodesta. Työikäisen väestön määrä kasvoi vuoden aikana 9 000:lla. Työikäisestä väestöstä työvoiman ulkopuolella oli 54 000 henkeä enemmän kuin huhtikuussa 2003.

Sekä yrittäjien että palkansaajien määrä aleni. Jatkuvaa kokoaikatyötä tekevien palkansaajien määrä väheni 14 000:lla. Niin sanotussa epätyypillisessä työsuhteessa olevista osa-aikaisten määrä kasvoi 9 000:lla ja määräaikaisten väheni 8 000:lla. Edellisen vuoden huhtikuuhun verrattuna työllisyys väheni maataloudessa, teollisuudessa ja rakentamisessa. Työpaikat lisääntyivät kaupassa ja kuljetuksessa. Työpaikat vähenivät kaikissa lääneissä paitsi Lapin läänissä.

Työllisyysaste eli työllisten osuus 15 - 64-vuotiaista oli huhtikuussa 65,3 prosenttia. Se oli 1,3 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aiemmin. Naisten työllisyysaste laski 1,2 prosenttiyksiköllä 64,5 prosenttiin. Miesten työllisyysaste laski 1,2 prosenttiyksikköä ja oli 66,2 prosenttia. Kausivaihtelusta tasoitettu työllisyysaste oli 66,7 prosenttia.

Työllisyyden muutokset 4/2003 - 4/2004, tuhatta henkeä

>

cellspacing="0" cellpadding="2"
Huhtikuu 2004 Huhtikuu 2003 MUUTOS, %
4/03 - 4/04
Tilastokeskuksen työvoimatutkimus:
Työlliset yhteensä 2 294 2 339 -1,9
- palkansaajat 2 004 2 013 -0,5
- yrittäjät ja yrittäjäperheenjäsenet 290 326 -11,0
Työllisyysaste, % 65,3 66,6 -1,3 2
Työttömät 1 272 272 0,1
Työttömyysaste, % 10,6 10,4 0,2 2
Työvoima yhteensä 2 566 2 611 -1,7
Työvoimaosuus, % 65,2 66,5 -1,3 2
Työvoimaan kuulumattomat yhteensä 1 367 1 313 4,1
- opiskelijat 350 324 7,9
- kotitaloustyössä 97 86 12,6
työvoimaan kuulumattomista piilotyöttömiä 86 86 1,0
Työministeriön työnvälitystilasto:
Työttömät työnhakijat 279 281 -0,7
- yli vuoden työttömänä olleet 72 72 -0,5
Tukitoimenpitein työllistetyt 37 37 -0,4
Työvoimakoulutuksessa 36 35 3,8
Työharjoittelussa, vuorottelutyössä 22 21 3,3
Uudet avoimet työpaikat työvoimatoimistoissa 32 34 -5,2
Muutos-sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista
1 Kansainvälisen työjärjestön ILOn suosituksen mukaisesti tilastoituna
2 prosenttiyksikköä

Työttömiä oli työvoimatutkimuksen mukaan huhtikuussa 272 000 eli saman verran kuin edellisenä vuonna. Työttömyysaste oli 10,6 prosenttia eli 0,2 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin. Kausivaihtelusta tasoitettu työttömyysaste oli 9,1 prosenttia.

Miesten työttömyysaste laski 0,1 prosenttiyksikköä 11,0 prosenttiin. Naisten työttömyysaste nousi 0,5 prosenttiyksiköllä ja oli 10,2 prosenttia. 15 - 24-vuotiaitten nuorten työttömyysaste nousi 0,1 prosenttiyksikköä 28,0 prosenttiin. Kausivaihtelusta tasoitettu nuorten työttömyysaste oli 20,7 prosenttia. Työttömyysaste oli matalin Etelä-Suomen läänissä, 8,0 prosenttia, ja korkein Itä-Suomen läänissä, 15,7 prosenttia. Toimialoista korkein työttömyysaste oli rakentamisessa, 13,8 prosenttia.

Työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2004 tammi-huhtikuussa työllisiä oli keskimäärin 2 299 000 henkeä eli 25 000 vähemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Työttömiä puolestaan oli 246 000 eli 4 000 vähemmän kuin vuoden 2003 tammi-huhtikuussa.

Työvoimatoimistoissa oli huhtikuun 2004 lopussa kaikkiaan 279 000 työttömyysturvalain ja työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 2 000 pienempi kuin edellisen vuoden huhtikuussa. Työttömyys kasvoi edellisestä vuodesta kolmen TE-keskuksen alueella ja laski edelleen kahdentoista TE-keskuksen alueella. Työvoimapoliittisilla toimenpiteillä sijoitettujen määrä kasvoi edellisen vuoden huhtikuusta 2 000:lla. Toimenpiteiden piirissä oli 3,8 prosenttia työvoimasta. Työttöminä työnhakijoina työvoimatoimistoissa oli 31 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä oli sama kuin edellisen vuoden huhtikuussa. Työvoimatoimistoihin ilmoitettiin huhtikuussa 32 000 uutta avointa työpaikkaa eli 2 000 vähemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa.

Työvoimatutkimuksen ja työnvälitystilaston erot

Työllisyystilannetta seurataan kuukausittain sekä Tilastokeskuksen otantaan perustuvalla työvoimatutkimuksella että työministeriön työnvälitystilastolla, joka on rekisteripohjainen tilasto. Työnvälitystilasto kuvaa kuukauden viimeistä arkipäivää. Työvoimatutkimuksen tiedot kootaan kaikilta kuukauden viikoilta.

Työvoimatutkimuksessa noudatetaan Kansainvälisen työjärjestön ILO:n tilastointisuosituksia ja Euroopan unionin tilastoviraston Eurostatin edellyttämiä käytäntöjä. Niiden mukaan henkilö tilastoituu työttömäksi, jos hän on 15 vuotta täyttänyt, työtä vailla, hakenut viimeisten neljän viikon aikana aktiivisesti työtä ja on työhön käytettävissä kahden viikon sisällä. Työnvälitystilasto perustuu lainsäädäntöön ja hallinnollisiin määräyksiin.

Työvoimatutkimuksen työttömyyden tilastointiperusteet poikkeavat työnvälitystilaston perusteista työnhaun aktiivisuuden ja työmarkkinoiden käytettävissä olon osalta. Ne työttömät työnhakijat, joiden yhteydenotosta työvoimatoimistoon on kulunut kauemmin kuin neljä viikkoa ja jotka eivät muullakaan tavoin ole etsineet työtä, tilastoidaan työvoimatutkimuksessa yleensä piilotyöttömiin. Pääasialliseksi toiminnakseen opiskelun ilmoittavat henkilöt voivat kirjautua työvoimatutkimuksessa työttömiksi, jos he täyttävät ILOn suositukset, kun taas työnvälitystilastoihin heitä ei hyväksytä työttömiksi lukukausien aikana. Tilastointierojen vuoksi työttömien työnhakijoiden määrä ja ILO:n suosituksen mukaan laskettu työttömien määrä voivat erota toisistaan. Viimeaikaisia eroja on selvitetty Internet-osoitteessa http://www.tilastokeskus.fi/tk/el/tyoll08s.html.

Työvoimatutkimukseen perustuvat luvut sisältävät otannasta aiheutuvaa satunnaisvaihtelua. Esimerkiksi työttömyysasteen 95 prosentin luottamusväli eli virhemarginaali on noin ± 0,6 prosenttiyksikköä. Työttömien määrän luottamusväli on noin ± 17 000 henkeä.

Lisätietoja: Tilastokeskus: Pekka Tossavainen (09) 1734 3517, Salme Kiiski (09) 1734 3230, Veli Rajaniemi (09) 1734 3434 Sähköposti: tyovoima.tilastokeskus@tilastokeskus.fi; Internet: http://www.tilastokeskus.fi/tk/el/tyoel.html;
Työministeriö: Oiva Lönnberg (09) 1604 8048, Internet: http://www.mol.fi/katsaukset/
Tuoreimmat EU:n julkaisemat kausitasoitetut työttömyysluvut osoitteesta: http://europa.eu.int/comm/eurostat/


Tiedote PDF-muodossa.