9.12.2004

Lisätietoja: Tuomas Rothovius (09) 1734 3360, kansantalous.suhdanteet@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö

Bruttokansantuote kasvoi vuoden kolmannella neljänneksellä

Bruttokansantuotteen määrä kasvoi heinä-syyskuussa 1,1 prosenttia toisesta neljänneksestä. Vuoden 2003 kolmanteen neljännekseen verrattuna bruttokansantuote oli 3,2 prosenttia suurempi. Huhti-kesäkuussa bruttokansantuote kasvoi tarkistettujen tietojen mukaan myös 3,2 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon, ja tammi-syyskuussa bruttokansantuote oli yhteensä 3,1 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laatimista kansantalouden tilinpidon ennakkotiedoista.

Bruttokansantuote, vuosineljänneksittäin vuoden 2000 hintoihin

Kansantaloutta kasvattivat vienti ja kotitalouksien kulutus. Myös investoinnit lisäsivät talouden kasvua. Heinä-syyskuussa kotitalouksien kulutusmenot lisääntyivät runsaat 2 prosenttia. Kodinkoneita ja huonekaluja ostettiin runsaasti, sen sijaan uusien autojen hankinnat supistuivat. Investoinnit kasvoivat 4 prosenttia. Kone ja laiteinvestoinnit lisääntyivät jo toisena perättäisenä neljänneksenä yli 10 prosenttia, tätä ennen ne supistuivat parin vuoden ajan. Tuonti oli saman suuruinen kuin vuotta aiemmin. Viennin määrä lisääntyi yli 3 prosenttia.

Alkutuotanto supistui 9 prosenttia. Jalostustoimialojen tuotanto lisääntyi 6 prosenttia viime vuodesta. Puu- ja paperiteollisuuden tuotanto kasvoi vajaat 8 prosenttia ja metalliteollisuuden peräti 12 prosenttia. Rakentaminen lisääntyi prosentin. Asuntoja rakennettiin enemmän kuin vuotta aiemmin, sen sijaan muita rakennuksia pystytettiin hiukan vähemmän verrattuna vuoden takaiseen. Palvelutoimialojen tuotanto lisääntyi 3 prosenttia, kaupan toimialalla kasvu oli lähes 5 prosenttia.

Kansantalouden palkkasumma oli heinä-syyskuussa 4,3 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Toimintaylijäämä, jota vastaa liikekirjanpidossa karkeasti liikevoitto ja kotitalouksien yrittäjätulot, kasvoi vastaavana aikana 7 prosenttia.

Työpäiviä oli toisella neljänneksellä yhtä monta kuin vuotta aiemmin. Kausitasoitettu ja työpäiväkorjattu bruttokansantuotteen muutos vuotta aiemmasta oli 3,3 prosenttia.

Vuoden kolmannella neljänneksellä bruttokansantuote kasvoi Euroopan unionin tilastoviraston Eurostatin laatiman pikaennakon mukaan EU-alueella 0,3 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja oli 2,1 prosenttia suurempi kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona.

Kansantalouden kysyntä ja tarjonta 2004, 3. neljännes, volyymin muutokset edellisen vuoden vastaavasta neljänneksestä sekä edellisestä neljänneksestä, prosenttia

Muutos edellisen vuoden vastaavasta neljänneksestä, % Muutos edellisestä
neljänneksestä, % *
Bruttokansantuote +3,2 +1,1
Tuonti +0,4 -1,4
Vienti +3,5 +5,6
Kulutus +1,9 +0,6
Investoinnit +4,3 +0,3
*Muutos on laskettu kausitasoitetuista tiedoista.

Bruttokansantuote sisältää kaikki ajanjakson aikana tuotetut tavarat ja palvelut. Bruttokansantuotteen määrän eli volyymin muutos tarkoittaa arvoa, josta on poistettu rahanarvon heikentymisen eli inflaation vaikutus.

Myös edeltäviä vuosineljänneksiä tarkistetaan käyttöön saatavien uusien ja tarkentuvien tilastotietojen mukaisiksi. Kokovuositasot tarkistetaan vastaamaan aina uusimpia vuositilinpidon tietoja. Lopulliset tiedot julkaistaan noin kahden vuoden viiveellä.

Muutos edellisestä neljänneksestä lasketaan kausitasoitetuista tiedoista. Kausitasoitetusta bruttokansantuotteesta on poistettu vuoden sisällä tapahtuva, esimerkiksi lomakausista tai vuodenajan säästä johtuva säännöllinen vaihtelu. Kausivaihteluista tasoitetut sarjat tarkentuvat uusien havaintojen myötä. Etenkin viimeiseen kausitasoitettuun neljännestietoon on syytä suhtautua varovaisesti, sillä uudet havainnot erityisesti talouden käännekohdissa voivat muuttaa kausivaihtelusta tasoitettuja lukuja merkittävästi. Kansantalouden neljännesvuositilinpidon tiedot on tasoitettu Tramo/Seats -menetelmällä.

Lähde: Kansantalouden tilinpito 2004, 3. neljännes. Tilastokeskus


Tiedote PDF-muodossa.