28.2.1996

Tammikuun tieliikenteessä kuoli 20 ihmistä

Tammikuussa tapahtui Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kaikkiaan 415 henkilövahinko-onnettomuutta. Niissä kuoli 20 ja loukkaantui 523 ihmistä. Liikennekuolemat vähenivät kuudella ja loukkaantumiset 238:lla tammikuusta 1995. Suurta vähennystä selittävät osaksi tämän vuoden tammikuun poikkeuksellisen kuivat kelit.

Eniten kuolonuhreja vaati tammikuussa Oulun läänin tieliikenne. Siellä sai surmansa neljä ihmistä, mikä on kaksi enemmän kuin vuotta aiemmin. Turun ja Porin sekä Vaasan lääneissä kuoli kolme ihmistä, mikä on molemmissa yksi enemmän kuin edellisvuonna. Eniten liikennekuolemat vähenivät Uudenmaan läänissä. Siellä surmansa sai tieliikenteessä kaksi ihmistä, seitsemän vähemmän kuin vuoden 1995 tammikuussa.

Tammikuun liikenneonnettomuuksissa kuolleista oli liikenteessä henkilöautolla yhdeksän, jalan kahdeksan, polkupyörällä kaksi ja moottorikelkalla yksi. Kuolleista kymmenen oli naisia, kymmenen miehiä.

Luvut perustuvat poliisin Tilastokeskukselle toimittamiin onnettomuustietoihin.

Lähde: Tilastokeskuksen liikennetilastot
Lisätietoja: Raini Östlund (90) 1734 3205
Alueelliset lisätiedot: Liikenneturva (90) 56 671 ja sen alueyksiköt

HUOM. Liitteenä kuvio ja taulukko

Tieliikenteessä kuolleet 1/1985-1/1996

Henkilövahinkoon johtaneet liikenneonnettomuudet