27.2.1997

Tammikuun tieliikenteessä kuoli 27 ihmistä

Tammikuussa tapahtui Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 473 henkilövahinko-onnettomuutta. Niissä kuoli 27 ja loukkaantui 629 ihmistä. Liikennekuolemat lisääntyivät kuudella ja loukkaantumiset 101:llä eli 19 prosentilla tammikuusta 1996. Vertailuajankohtana liikenneonnettomuuksia oli kuitenkin poikkeuksellisen vähän.

Eniten kuolonuhreja vaati tammikuussa Hämeen läänin tieliikenne. Siellä sai surmansa kuusi ihmistä, mikä on neljä enemmän kuin vuotta aiemmin. Uudenmaan läänissä kuoli viisi ihmistä, kolme edellisvuotista enemmän.

Tammikuun liikenneonnettomuuksissa kuolleista 15 oli liikenteessä henkilöautolla, 10 jalan ja 2 pakettiautolla. Kuolleista 12 oli naisia ja 15 miehiä.

Loukkaantumisten lukumäärä lisääntyi tammikuussa lähes koko maassa. Vain Turun ja Porin, Uudenmaan sekä Pohjois-Karjalan lääneissä luvut pienenivät jonkin verran.

Luvut perustuvat poliisin Tilastokeskukselle toimittamiin onnettomuustietoihin.

Lähde: Tilastokeskuksen liikennetilastot
Lisätietoja: Raini Östlund (09) 1734 3205
Alueelliset lisätiedot: Liikenneturva (09) 417 4700

Huom. Liitteenä kuvio ja taulukko!

Kuva

Taulukko