15.5.1997

Inflaatio huhtikuussa 1,0 prosenttiin

Kuluttajahinnat nousivat viime vuoden huhtikuusta tämän vuoden huhtikuuhun 1,0 prosenttia. Inflaatio kiihtyi, sillä maaliskuussa se oli 0,6 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksistä.

Hintakehitys vuodessa

Vuodessa kallistui eniten, 2,8 prosenttia, asuminen. Asumisen hintaa nosti ennen kaikkea omistusasuntojen kallistuminen. Myös vuokrat, sähkö, hoitokustannukset ja kevyt polttoöljy kallistuivat vuoden aikana. Yhteensä nämä kuluttajahintaindeksin asumisryhmään kuuluvat hyödykkeet kiihdyttivät inflaatiota miltei 0,9 prosenttiyksikköä. Toisaalta asuntolainojen korkojen lasku alensi sitä 0,4 prosenttiyksikköä.

Terveyden- ja sairaudenhoito kallistui vuodessa 2,4 prosenttia. Kuluttajan terveyden- ja sairaudenhoitomenoja lisäsivät eniten reseptilääkkeiden, lääkärinpalkkioiden sekä tutkimus- ja hoitomaksujen kallistuminen.

Inflaatiota nostivat hieman myös savukkeiden, jäsenmaksujen ja anniskeluhintojen kallistuminen.

Kuluttajahintojen nousua jarrutti eniten asuntolainojen korkojen aleneminen. Inflaatiota hillitsivät jonkin verran myös kulutusluottojen korkojen lasku sekä käytettyjen henkilöautojen halpeneminen.

Hintakehitys vuodessa, %

Eniten nousseet 4/1996-4/1997 Eniten laskeneet 4/1996-4/1997
Paprika +46,8
Kiinankaali -35,0
Asuntojen hinnat +17,5
Tietokonepelit -26,3
Porkkana +14,9
Sipuli -19,1
Kasvovoide +13,1
Katkaravut -18,7
Hedelmäsäilykkeet +10,6
Kulutusluottojen korot -15,5

Hintakehitys maaliskuusta huhtikuuhun

Kuluttajahinnat nousivat maaliskuusta huhtikuuhun 0,5 prosenttia. Noususta lähes puolet johtui asuntojen kallistumisesta. Huhtikuun hintatasoa kohottivat myös sähkön sekä tomaatin, paprikan ja porkkanan hinnan nousu. Myös lentomatkat kallistuivat huhtikuussa.

Hintojen nousua huhtikuussa hillitsi eniten kurkun hinnanlasku, ja korotkin alenivat vielä hieman.

Kuluttajahintaindeksiä varten kerätään yli 40 000 hintaa noin 2 000 liikkeestä aina kuukauden puolivälissä. Lisäksi kerätään noin 600 hintatietoa keskitetysti.

Suomen inflaatiomittarit

Pisteluku Vuosimuutos Kk-muutos
Kuluttajahintaindeksi
(1990=100), huhtikuu
113,8 1,0 % 0,5 %
Elinkustannusindeksi
(1951:10=100), huhtikuu
1 412
EU:n yhdenmukaistettu kuluttaja-hintaindeksi (1996=100), huhtikuu 100,9 0,9 % 0,3 %
Pohjainflaatioindikaattori
(1990=100), maaliskuu
111,7 0,1 % 0,4 %

EU:n yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi

EU:n yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin 1996=100 pisteluku oli huhtikuussa 100,9 ja vuosimuutos 0,9 prosenttia. Muutos maaliskuusta huhtikuuhun oli 0,3 prosenttia.

EU:n yhdenmukaistetulla kuluttajahintaindeksillä laskettu Suomen inflaatio oli maaliskuussa edelleen jäsenmaiden pienin eli 0,8 prosenttia. EU:n keski-inflaatio oli maaliskuussa 1,7 prosenttia.

Lähde: Kuluttajahintaindeksi, huhtikuu 1997
Lisätietoja: Arja Kinnunen (09) 1734 3479, Juhani Pekkarinen (09) 1734 3476
Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi: Jarko Pasanen (09) 1734 3423
Lisätietoja saa myös indeksipuhelimesta 0100-1734 (5,80 mk/min+ppm)