30.5.1997

Asuinrakentaminen lisääntyi alkuvuonna

Tammi-maaliskuussa alettiin rakentaa uusia asuinrakennuksia 1,5 miljoonan kuutiometrin edestä, eli puolet enemmän kuin tammi-maaliskuussa 1996. Maatalousrakennuksia alettiin rakentaa reilusti yli kaksinkertainen määrä edellisvuotiseen verrattuna. Teollisuus- ja varastorakennusten kuutiomäärä yhteensä pysyi edellisvuotisen suuruisena. Niitä aloitettiin vajaan miljoonan kuutiometrin verran. Sen sijaan liike- ja toimistorakennuksia sekä julkisia palvelurakennuksia alettiin rakentaa selvästi vähemmän kuin viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennustilastoista.

Kaikkiaan rakennustöitä aloitettiin tammi-maaliskuussa 3,6 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä oli suunnilleen saman verran kuin vuotta aiemmin.

Tammi-maaliskuussa aloitettiin 4 700 asunnon rakennustyöt, mikä oli 1 400 asuntoa enemmän kuin vuotta aiemmin.

Aloitetut rakennukset, 1. neljännes 1997


muutos
milj.m3 97/96, %
Kaikki rakennukset 3,60 1
Asuinrakennukset 1,49 55
Liike- ja toimistorakennukset 0,47 -32
Julkiset palvelurakennukset 0,21 -69
Teollisuus- ja varastorakennukset 0,92 0
Teollisuusrakennukset 0,53 -10
Maatalousrakennukset 0,33 136
Asuntotuotanto, kpl 4 700 44

Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilastot perustuvat kuntien rakennusvalvontaviranomaisten ilmoituksiin rakennusluvanvaraisista rakennushankkeista.

Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto 1997, 1. neljännes. Rakentaminen 1997:12
Lisätietoja: Paula Salminen (09) 1734 2234