15.9.1997

Inflaatio nousi elokuussa 1,6 prosenttiin

Hinnat nousivat Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksin mukaan viime vuoden elokuusta tämän vuoden elokuuhun 1,6 prosenttia. Inflaatio kiihtyi, sillä heinäkuussa se oli 1,2 prosenttia. Heinäkuusta elokuuhun kuluttajahinnat nousivat 0,2 prosenttia. Viime vuoden joulukuusta hintataso on noussut 1,5 prosenttia.

Hintakehitys vuodessa: Asuminen kallistui eniten

Hyödykeryhmistä vuodessa kallistui eniten asuminen, 3,3 prosenttia. Tämä johtui suurimmalta osin asuntojen hintojen noususta. Lisäksi vuokrat kohosivat ja myös kevyt polttoöljy, sähkö ja omistusasuntojen hoitokustannukset kallistuivat. Toisaalta asuntolainojen korot olivat selvästi alhaisemmat kuin vuosi sitten.

Ruoka kallistui vuodessa 2,1 prosenttia. Ravinnon hinnannousun aiheutti ennen kaikkea kahvin lähes 46 prosentin kallistuminen, mutta myös perunan hinta kohosi vuodessa melkein 32 prosenttia. Inflaatiota kiihdytti niin ikään bensiinin ja alkoholijuomien hinnannousu.

Inflaatiota hillitsi edelleen eniten korkojen lasku. Myös vaatteet ja jalkineet olivat hieman halvempia kuin vuosi sitten.

Hintakehitys vuodessa, %
Eniten nousseet 8/1996-8/1997 Eniten laskeneet 8/1996-8/1997
Kahvipaketti 45,5
Puutarhatuoli 30,8
Keräkaali 41,4
Tietokonepelit 30,5
Ruokaperuna 31,5
Omena 21,1
Sipuli 25,5
Katkaravut 19,3
Kiinankaali 18,6
Porkkana 19,0

Hintakehitys kuukaudessa: Bensiini kallistui 4,3 %

Kuluttajahinnat nousivat heinäkuusta elokuuhun 0,2 prosenttia. Tämä johtui pääasiassa bensiinin 4,3 prosentin kallistumisesta. Vaatteiden hinnat nousivat hieman, mikä osittain aiheutui alennusmyyntien loppumisesta. Myös alkoholijuomien ravintolahinnat, kahvi ja kevyt polttoöljy kallistuivat jonkin verran.

Elokuussa hintojen nousua hillitsi eniten valmismatkojen halpeneminen. Ruoan hinta aleni 0,3 prosenttia, suurimmaksi osaksi sen takia että perunan hinta laski.

Kuluttajahintaindeksiä varten tilastohaastattelijat keräävät yli 40 000 hintaa noin 2 000 liikkeestä aina kuukauden puolivälissä. Lisäksi kerätään noin 600 hintatietoa keskitetysti.

Suomen inflaatiomittarit
Pisteluku Vuosimuutos Kk-muutos
Kuluttajahintaindeksi
(1990=100), elokuu
114,4 1,6 % 0,2 %
Elinkustannusindeksi
(1951:10=100), elokuu
1 420
EU:n yhdenmukaistettu kuluttaja-hintaindeksi (1996=100), elokuu 101,5 1,6 % 0,3 %
Pohjainflaatioindikaattori
(1990=100), heinäkuu
112,3 0,8 % -0,2 %

EU:n yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi

EU:n yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin 1996=100 pisteluku oli elokuussa 101,5 ja vuosimuutos 1,6 prosenttia. Muutos heinäkuusta elokuuhun oli 0,3 prosenttia.

Heinäkuussa EU-maiden pienin inflaatio yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin mukaan oli Itävallassa, 0,9 prosenttia. Toiseksi matalin inflaatio oli Suomessa ja Ranskassa, 1,1 prosenttia. EU-maiden keskimääräinen inflaatio oli heinäkuussa 1,7 prosenttia.

Lähde: Kuluttajahintaindeksi, elokuu 1997. Tilastokeskus
Lisätietoja: Arja Kinnunen (09) 1734 3479 ja Juhani Pekkarinen (09) 1734 3476
EU:n yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi: Jarko Pasanen (09) 1734 3423
Lisätietoja saa myös indeksipuhelimesta 0100-1734 (5,80 mk/min+ppm)