17.8.1998

Lisätietoja: Markku Heiskanen (09) 1734 2571, Minna Piispa (09) 1734 2519
Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Joka viidennessä parisuhteessa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa

Joka viidennessä suomalaisessa parisuhteessa mies on ollut joskus suhteen aikana väkivaltainen puolisoaan kohtaan. Viimeksi kuluneen vuoden aikana 90 000 naista eli 7 prosenttia parisuhteessa elävistä naisista on kokenut miehensä tekemää väkivaltaa. Vielä yleisempää väkivalta on ollut jo päättyneissä suhteissa. Entisen avio- tai avopuolisonsa väkivallan kohteeksi liiton aikana on joutunut puolet naisista.

Tiedot perustuvat 5 000:n 18 - 74 -vuotiaan naisen vastauksiin. Tutkimus tehtiin Suomessa ensimmäistä kertaa. Tiedot kerättiin postikyselynä syksyllä 1997. Vastaajina oli 70 prosenttia kyselyn saaneista naisista. Tutkimuksen ovat tehneet erikoistutkija Markku Heiskanen ja tutkija Minna Piispa Tilastokeskuksesta tasa-arvoasiain neuvottelukunnan sekä sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta.

Parisuhdeväkivallasta vaietaan usein

Parisuhdeväkivalta aiheutti pelkoa, masennusta, vihaa, itsetunnon laskua ja muita kielteisiä seurauksia kahdelle kolmasosalle väkivaltaa kokeneista naisista. Vaikka fyysisiä vammoja aiheutui joka toiselle, vain noin joka kymmenes väkivallan kohteeksi joutunut nainen hakeutui lääkärinhoitoon. Poliisille ilmoitettiin vajaa kymmenesosa tapauksista. Perheväkivaltaan kuolee vuosittain keskimäärin 27 naista.

Naiset eivät useinkaan kerro parisuhdeväkivallasta muille. Vain puolet parisuhdeväkivaltaa kokeneista naisista oli keskustellut siitä läheisen ystävän tai muun henkilön kanssa.

Parisuhdeväkivalta ja ahdistelu jatkuivat vajaalla viidesosalla uhreista erilleen muuton jälkeenkin. Väkivalta ja ahdistelu ilmenivät uhkaussoittoina, seurailuna, luvatta asuntoon tunkeutumisena ja fyysisenä väkivaltana.

Väkivallalla monet kasvot

Kyselyssä selvitettiin parisuhdeväkivallan lisäksi sellaista naisiin kohdistunutta väkivaltaa, jossa tekijänä oli tuntematon tai tuttu mies. Kaikkiaan miehen tekemän väkivallan tai uhkailun kohteeksi on joskus elämässään joutunut 40 prosenttia naisista. Väkivallasta on huolissaan kaksi kolmasosaa naisista. Sukupuolista häirintää tai ahdistelua on kokenut runsas puolet naisista.

Lähde: Usko, toivo, hakkaus. Kyselytutkimus miesten naisille tekemästä väkivallasta. Tilastokeskus ja Tasa-arvoasiain neuvottelukunta.
Oikeus 1998:12. Sukupuolten tasa-arvo. Suomen virallinen tilasto SVT.