Teollisuuden toimialakatsaus IV/2005

  1. Yhteenveto teollisuuden suhdannetilanteesta
  2. Kansainvälinen teollisuuden noususuhdanne näkyy myös Suomessa
  3. Paperiteollisuus palasi hienoiselle kasvu-uralle
  4. Vientiliikevaihdon pari vuotta jatkunut kasvu pysähtyi loppuvuonna
  5. Palkkasumman kasvuvauhti hidastui viime vuoden lopussa
  6. Tehdasteollisuuden suhdannenäkymät normaalia paremmat
  7. Fokus: Tilastoharhaa vai globaalia yritystoimintaa?
  8. Talouskehitys teollisuuden suurimmilla toimialoilla
  9. Lähdeluettelo

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Paperiteollisuus palasi hienoiselle kasvu-uralle

Puu- ja paperiteollisuuden tuotanto ja liikevaihto kasvoivat neljännellä vuosineljänneksellä pari prosenttia vuodentakaiseen verrattuna. Kasvuvauhti palasi työtaistelua edeltävälle tasolle. Myös puu- ja paperiteollisuuden vienti lähti nousuun työtaistelun aiheuttaman notkahduksen jälkeen.

Öljynjalostuksen edelliselle neljännekselle osunut huoltoseisokki ei enää vaikuttanut kemianteollisuudessa ja sen tuotanto pysyi ennallaan vuoden takaiseen verrattuna. Öljynjalostus on lähtenyt hienoiseen kasvuun. Muualla kemianteollisuudessa tuotanto laski edelleen viimeisellä vuosineljänneksellä. Kemianteollisuuden vienti kasvoi Tullihallituksen tietojen mukaan noin 9 prosenttia. Kemianteollisuuden tuottajahinnat kohosivat edelleen reippaasti. Tuottajahintojen nousun taustalla on öljyn korkea hinta.

Metalliteollisuuden (toimialat 27-35) tuotanto laski viime vuoden neljännellä neljänneksellä lähes 2 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Metalliteollisuuden sisällä kehitys oli kaksijakoista. Tuotanto laski metallien jalostuksen ja tietoliikennevälineiden (matkapuhelimien) valmistuksessa. Muut metallin alatoimialat sen sijaan kasvoivat. Voimakkaimmin kasvoi laivojen valmistus runsaat 15 prosenttia. Tullihallituksen tilastojen mukaan metalliteollisuuden vienti kasvoi edelleen viime vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Viimeaikoina paljon puhuttu elektroniikka- ja sähkötuotteiden valmistus väheni 6 prosenttia viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Asiaa käsitellään tarkemmin fokuksessa. Elektroniikka- ja sähkötuotteiden valmistus kasvoi tammikuussa runsaat 7 prosenttia lähes vuoden jatkuneen laskukauden jälkeen.

Kuvio 3. Koko teollisuuden liikevaihdon, tuotannon ja tuottajahintojen kehitys

Teollisuusyritysten liikevaihdon kasvu hidastui loppuvuonna. Liikevaihto kasvoi prosentin pari vuotta jatkuneen voimakkaan kasvun jälkeen. Liikevaihdon kasvun hidastumisen taustalla on metalliteollisuus, jonka liikevaihto kasvoi vain prosentin. Viime vuoden kolmella ensimmäisellä neljänneksellä metalliteollisuuden liikevaihdon kasvuvauhti oli keskimäärin lähes 14 prosenttia.

Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä tuotanto laski 2 prosenttia vuotta aiemmasta. Teollisuustuotannon laskua selittää paljolti metalliteollisuuden tuotannon lähes 2 prosentin väheneminen. Vuonna 2005 teollisuustuotannon määrä laski ensimmäisen kerran sitten lamavuoden 1991. Tuotannon laskua selitti osin paperiteollisuuden seisokki ja voimakkaasti kasvanut energian tuonti. Suomen teollisuustuotanto laski viime vuonna enemmän kuin EU-maissa keskimäärin, vaikka laskusta poistetaan tilapäiset tekijät. Tämän vuoden alussa teollisuustuotannon määrän kehitys näyttää viime vuotta valoisammalta.

Tuottajahinnat nousivat loka-joulukuussa 3 prosenttia vuotta aiemmasta. Vuoden lopulla tuottajahintojen kasvua ylläpiti osaltaan puu- ja paperiteollisuuden tuottajahintojen lähes 3 prosentin nousu. Edellisen kerran puu- ja paperiteollisuuden tuottajahinnat ovat nousseet yhtä paljon vuoden 2001 alussa.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 27.3.2006