Rakentamisen toimialakatsaus I/2006

Koko dokumentti sivutettuna


Kirjoittaja: Jukka Oikarinen (09) 1734 2969, rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi

Yhteenveto rakentamisen suhdannetilanteesta

Rakennusalan suhdanne jatkui vahvana vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Rakennusinvestointien määrä kasvoi selvästi. Uusia talonrakennustöitä aloitettiin tammi- maaliskuussa kuitenkin edellisvuotta vähemmän lähinnä vähentyneiden teollisuusrakennusten aloitusten takia. Asuinrakentamisen aloitukset olivat edelleen vahvassa kasvussa. Huhtikuussa rakennuslupia myönnettiin selvästi vähemmän kuin vuotta aiemmin. Huhtikuun lukujen myötä myös koko alkuvuonna myönnettyjen rakennuslupien määrä jäi edellisvuotista alemmalle tasolle.

Myös rakennusalan yritysten liikevaihto kasvaa rivakasti, erityisesti pienillä yrityksillä on mennyt vahvasti. Talonrakentamisen kustannusten nousu on hidastunut. Maa- ja vesirakentamisen kustannusten kohoaminen sen sijaan jatkui vuoden 2006 ensimmäisellä neljänneksellä. Rakennuskustannusten kasvuun on erityisesti vaikuttanut raaka-aineiden mm. teräksen, värimetallien ja öljyn hintojen voimakas nousu. Tärkein maa- ja vesirakentamisen kustannuksia nostava seikka on tällä hetkellä on öljyn hinnan kohoaminen. Tämä on vaikuttanut oman kaluston kustannuksiin varsinkin polttoaineiden ja energian kallistumisen kautta ja materiaalikuluihin nostamalla bitumin hintaa.

Rakennusalan työttömyys on vähentynyt edelleen ja työllisten määrä kasvanut. Lisäksi avointen työpaikkojen ja vaikeasti täytettävien tehtävien määrä on edelleen kasvussa alalla lisääntyvästä ulkomaisesta työvoimasta huolimatta. Rakennusalan liikevaihto kasvaa edelleen vahvasti, 46 prosenttia toimialan yrityksistä kasvatti liikevaihtoaan yli 15 prosenttia.

Vuosi 2005 oli kuutioilla mitaten rakentamisen huippuvuosi 1990-luvun alun taantuman jälkeen. Viime vuonna rakentamisen kasvua ylläpiti vakaana jatkuneen asuinrakentamisen kasvun ohella vilkastunut teollisuus- ja varastorakennusten sekä maatalousrakennusten rakentaminen.

Rakennusyritysten suhdannenäkymät jatkuivat hyvinä vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Yritysten luottamus hyvään suhdannekehitykseen voimistui edellisestä neljänneksestä ja on selvästi edeltävää vuotta korkeammalla tasolla.

Sivun alkuun

Investoinnit rakentamiseen kiihtyvät edelleen

Rakennusinvestoinnit kasvoivat ensimmäisellä vuosineljänneksellä edelleen vahvasti. Viime vuoden jälkimmäisellä puoliskolla investointien kasvuvauhti kaksinkertaistui alkuvuoteen verrattuna. Tammi-maaliskuussa maarakennusinvestoinnit kasvoivat reilun 14 prosenttia ja investoinnit talonrakennuksiin reilut 17 prosenttia. Investoinnit sekä asuinrakennuksiin että muihin rakennuksiin kasvoivat molemmat vauhdikkaasti. Investoinnit asuinrakennuksiin kasvoivat reilut 17 prosenttia ja investoinnit muihin talonrakennuksiin 16 prosenttia.

Vuonna 2005 investoinnit rakentamiseen lisääntyivät maa- ja vesirakentamisessa 11 prosentilla ja talonrakentamisessa 10 prosentilla.

Kuvio 1. Investoinnit rakentamiseen

Vuoden 2006 ensimmäisellä neljänneksellä uudisrakennustöitä aloitettiin kaikkiaan noin 6,5 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä on 3 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2005 vastaavana aikana. Ensimmäisellä neljänneksellä aloitettujen asuinrakennusten kuutiomäärä kasvoi kuitenkin 16 prosenttia vuoden 2005 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kappalemäärällä mitattuna asuntojen aloitukset kasvoivat 9 prosenttia. Muiden kuin asuinrakennusten aloitukset vähenivät selvästi vuotta aiemmasta noin 11 prosentilla. Muiden rakennusten aloitukset vähenivät erityisesti teollisuus- ja varastorakennusten luokissa. Asuinrakennusten osuus kaikista aloitetuista kuutioista oli noin 36 prosenttia, mistä 51 prosenttia oli pientalojen aloituksia. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä vapaa-ajan asuntojen aloitukset kasvoivat 7 prosenttia.

Uudisrakentamisen volyymi-indeksi kiri vahvaan 16 prosentin kasvuun kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Rakentamisen volyymin kasvu kiihtyi nollakasvusta 16 prosentin kasvuun vuoden 2005 aikana. Edellisellä neljänneksellä oltiin myös 16 prosentin kasvussa. Volyymin kasvu oli hivenen voimakkaampaa asuinrakentamisessa kuin muussa rakentamisessa.

Asuinrakennuksille myönnettiin 2005 loppuvuonna rakennuslupia edellisvuotta hieman enemmän. Tästä huolimatta aloitukset vähenivät vuoden 2006 tammi-maaliskuussa. Vuoden 2006 ensimmäisellä neljänneksellä lupia on myönnetty edelleen hivenen edellisvuotta enemmän. Jo myönnettyjen rakennuslupien valossa rakentamisen määrä pysynee kasvussa kun nämä rakennushankkeet vain saadaan käyntiin.

Kuvio 2. Uudisrakentamisen volyymi-indeksi

Sivun alkuun

Rakennusyritysten liikevaihto kiihtyi edelleen

Rakentamisen toimialan yritysten liikevaihto kasvoi tammi-maaliskuussa peräti 17 prosenttia edellisvuodesta. Edellisen kerran liikevaihto kasvoi näin voimakkaasti vuoden 2000 ensimmäisellä neljänneksellä. Yrityksistä lähes 60 prosenttia kasvatti liikevaihtoaan. Yrityksistä lähes puolella liikevaihto kasvoi yli 15 prosenttia. Voimakkaasti kasvavien yritysten määrä on vuodessa kasvanut 4 prosenttiyksiköllä. Rakennusalan liikevaihdon kasvusta suurin osa tuli edelleen henkilöstömäärältään pienten, alle 5 hengen, yritysten toiminnan tuloksena. Liikevaihto kasvoi kaiken kokoisilla yrityksillä. Rakentamisen liikevaihto kiihtyi alkuvuonna voimakkaasti edellisen vuoden vahvan ja tasaisen kasvun jälkeen. Vuonna 2005 rakentamisen liikevaihto kasvoi 9 prosenttia.

Talonrakennusyritysten liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 16 prosenttia korkeampi kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin. Talonrakentamisen toimialan kasvuun vaikuttivat eniten henkilöstömäärältään pienet yritykset. Keskisuurten yritysten kasvun vaikutus toimialan kasvuun jäi pienemmäksi kuin suurten yritysten. Edellisellä neljänneksellä molempien yritysryhmien kasvuvaikutus oli yhtä suuri. Edellisvuonna talonrakennusyritysten saman ajanjakson liikevaihto kasvoi 6 prosenttia.

Maa- ja vesirakennusyritysten liikevaihto oli tammi-maaliskuussa huikeat 22 prosenttia korkeampi kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin. Maa- ja vesirakentamisen toimialalla liikevaihdon kasvuun vaikuttivat yhtälailla pienet ja keskisuuret yritykset. Isojen yritysten vaikutus kasvuun kääntyi negatiiviseksi. Edellisvuonna saman ajanjakson liikevaihto kasvoi 3 prosenttia. Vuonna 2005 maa- ja vesirakentamisen liikevaihto kasvoi 10 prosenttia. Kasvu on kiihtynyt vuoden 2005 alkaen.

Kuvio 3. Rakentamisen liikevaihtoindeksi

Sivun alkuun

Rakennuskustannusten nousu hidastunut 3 prosentin tasolle

Rakennuskustannukset nousivat tammi-maaliskuussa 3,1 prosenttia eli hivenen edellistä neljännestä nopeammin. Kiihkeintä rakennuskustannusten nousu on ollut 2005 vuoden alkupuoliskolla, jolloin kustannukset kasvoivat reilun 4 prosentin vauhtia. Rakentamisen kustannustaso on noussut selvästi yleistä kustannuskehitystä nopeammin vuodesta 2003 alkaen. Rakennuskustannusten nousu on kiihtynyt tasaisesti vuoden 2004 alusta lähtien kunnes nousu alkoi hidastua vuoden 2005 kolmannella neljänneksellä. Vuoden 2005 keskimääräinen kustannusnousu oli 3,6 prosenttia.

Rakentamisen kustannuksia on viime vuoden ajan nostanut eniten tarvikepanosten hintojen nousu, joka johtuu pitkälti rakennustarvikkeiden raaka-aineiden hintojen noususta. Värimetallien korkeat maailmanmarkkinahinnat näkyvät rakennuskustannusindeksissä lähinnä sähkökaapeleiden ja vesiputkien hinnoissa. Tarvikepanosten hinnan nousu on hidastunut viime vuoden toukokuusta lähtien, lukuun ottamatta joulukuun hienoista nousua. Teräksen reilu vuosi sitten alkanut hinnan nousu on taittunut ja sen vaikutus tarvikehintojen nousuun on heikentynyt. Myös muiden raaka-aineiden (kuten öljy ja kupari) maailmanmarkkinahinnat ovat nousseet, mutta niiden hintakehitys ei ole heijastunut yhtä selvästi rakennuskustannusindeksiin vaikka yksittäisen kupariputken ja kaapelin hinta onkin noussut selvästi. Vuoden aikana eniten kallistunut osaindeksiryhmä on sähkötekniset tarvikkeet ja LVI-tarvikkeet.

Maa- ja vesirakentamisen kustannukset nousivat tammi-maaliskuussa 6 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Maa- ja vesirakentamisen työlajeista eniten kallistuivat päällystystyöt lähes 14 prosentilla, kalliotyöt 7 prosentilla ja maarakennetyöt 6 prosentilla. Eniten kustannuksia vuodessa nostivat oman kaluston kustannukset ja materiaalien hinnat. Öljyn hinnan kohoaminen on vaikuttanut oman kaluston kustannuksiin varsinkin polttoaineiden ja energian kallistumisen kautta ja materiaalikuluihin nostamalla bitumin hintaa.

Kuluttajahinnat nousivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä reilun prosentin. Useita vuosia jatkunut kuluttajahintojen maltillinen kasvu näyttää hieman kiihtyvän. Pidemmällä aikavälillä kuluttajahintojen nousunopeus on jatkuvasti hidastunut ja rakennuskustannusten nopeutunut. Talonrakentamisen ja maa- ja vesirakentamisen rakennuskustannukset ovat nousseet vuoden 2002 kolmannesta neljänneksestä lähtien nopeammin kuin yleinen hintataso. Ero kustannusten nousuvauhdissa oli ensimmäisellä neljänneksellä noin 3 prosenttiyksikköä talonrakentamisen kustannuksissa ja 5 prosenttiyksikköä maa- ja vesirakentamisen kustannuksissa.

Kuvio 4. Rakennuskustannusindeksi

Sivun alkuun

Rakentamisen työllisten määrä kasvoi ripeästi

Rakennusyritysten vuoden 2006 ensimmäisellä vuosineljänneksellä maksama palkkasumma oli lähes 13 prosenttia edellisvuotta suurempi. Edellisten vuosineljännesten tavoin palkkasummaa kasvattivat rakennusalan työllisten määrän ja ansiotason kasvu. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä sekä ansiotaso että työllisten määrä kasvoivat lähes 4 prosenttia. Vuonna 2005 rakentamisen palkkasumma kasvoi 7 prosenttia, mikä on prosenttiyksikön enemmän kuin vuonna 2004. Rakennusalan työllisten määrä oli viime vuonna keskimäärin 157 900 eli 9 800 suurempi kuin vuonna 2004.

Rakentamisen toimialan avoimet työpaikat ovat lisääntyneet huomattavasti ulkomaisen ja vuokratyövoiman kasvusta huolimatta. Avointen työpaikkojen määrä on kasvanut talonrakentamisessa ja supistunut maa- ja vesirakentamisessa. Rakentamisen alan työttömien määrän väheneminen on jatkunut yhtäjaksoisesti vuodesta 1996. Rakennusalan työttömien määrän väheneminen ja avointen työpaikkojen kasvu konkretisoituu ammattitaitoisen työvoiman puutteena. Tämä näkyy mm. avointen työpaikkojen tilastossa vaikeasti täytettävien työpaikkojen määrän reippaana kasvuna. Ulkomaisen työvoiman käyttö on pienentänyt työvoimapulaa jonkin verran, nähtäväksi jää kuinka 1.5.2006 työvoiman vapaan liikkuvuuden rajoitteiden poistuminen alkaa vaikuttaa.

Rakennusalan työllisten määrän tilastointi on vaikeutunut ulkomaisen työvoiman ja vuokratyövoiman kasvun seurauksena. Ulkomainen lyhytaikainen työvoima jää pitkälti työllisyystilastojen ulkopuolelle. Vastaavasti rakentamisessa käytettävän vuokratyövoiman työllisten toimiala ei ole rakentaminen vaan muut liike-elämän palvelut.

Kuvio 5. Rakentamisen ansiotaso, työvoima ja palkkasumma

Talonrakennusyritysten maksama palkkasumma kasvoi ensimmäisellä neljänneksellä lähes 14 prosenttia, nopeimmin sitten vuoden 2000, jolloin viimeksi yllettiin vastaaviin kasvulukuihin. Vuoden 2005 palkkasumma oli 6 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin.Talonrakentamisen palkkasumman kasvu lähes pysähtyi vuoden 2002 aikana oltuaan vuosina 2000 ja 2001 yli 10 prosenttia. Vuonna 2003 tapahtui käänne kasvuun ja kasvu on jatkunut joitain pieniä notkahduksia lukuun ottamatta siitä lähtien.

Maa- ja vesirakennusyritysten tammi-maaliskuussa maksama palkkasumma kasvoi 10 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Myös koko vuoden 2005 palkkasumman kasvu oli lähes samaa luokkaa, 8 prosenttia. Maa- ja vesirakentamisen palkkasumman kasvu nopeutui selvästi vuonna 2005. Maa- ja vesirakentamisen palkkasumma on kasvanut yhtäjaksoisesti vuodesta 1996 lähtien.

Sivun alkuun

Rakentamisen suhdanneodotukset vahvistuivat

Rakentamisen lähiajan suhdannenäkymiä peilaava Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) tuottaman rakennusalan suhdannebarometrin saldoluku oli 19 ensimmäisellä vuosineljänneksellä 2006. Edellisen neljänneksen aikana tehdyn barometrin saldoluku oli 8. Saldoluku on huomattavasti pitkäaikaisen keskiarvonsa yläpuolella, mikä kertoo paranevista suhdanneodotuksista. Pitkän ajan keskiarvo saldoluvulla on 5. Saldoluku on ollut vuodesta 2000 lähtien vain muutaman kerran positiivisella puolella. Rakennusalan suhdanneodotukset ovat olleet saldolukua tarkastellen jatkuvasti sangen negatiiviset huolimatta rakennusyritysten liikevaihdon reippaasta kasvusta.

Saldoluvun trendin kehitys osoittaa kuitenkin positiiviseen suuntaan. Uskoa tulevaan heikensi pitkään tilauskannan taso suhteessa siihen, mitä vastaajat pitävät normaalina. Rakennusyritysten mukaan tilauskanta on saavuttanut normaalin tason, oltuaan koko 2000 luvun alun pitkän ajan keskiarvonsa alapuolella.

Kuvio 6. Rakentamisen suhdanneodotukset, rakennusluvat ja liikevaihto

Vuoden 2006 ensimmäisellä neljänneksellä myönnettyjen rakennuslupakuutioiden määrä kasvoi 3 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta. Teollisuus- ja varastorakennusten luvat olivat laskussa. Kaikkien muiden rakennustyyppien kuutiomäärät kasvoivat. Asuinrakennuksille myönnettiin lupia tammi-maaliskuussa 7 prosenttia edellisvuotista enemmän. Asuntojen kappalemärällä mitattuna luvat vähenivät prosentilla. Kasvussa pysyneet asuinrakennusten lupakuutiomäärät lupaavat edelleen kasvavia asuinrakennusten aloitusmääriä alkuvuodeksi 2006. Myös kuluttajien asunnon ostoaikomukset lupaavat hyvää, sillä ne olivat vuoden 2006 alussa edelleen hyvällä tasolla. Rakentaminen kehittynee lähiaikoina myönteisesti kun vain rakennukset, joille viime vuoden loppupuolella myönnettiin lupa, saadaan aloitettua ja korkojen nousu pysyy maltillisena. Alkuvuonna asuntoja aloitettiin rakentamaan peräti 16 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten, kaikkien rakennusten aloituksen kuitenkin vähenivät teollisuusrakennusten aloitusten vähenemisen vuoksi 3 prosenttia.

Kuvio 7. Myönnetyt rakennusluvat

Huhtikuussa myönnettyjen rakennuslupien määrä valahti selvästi miinukselle. Huhtikuun lukujen myötä myös koko alkuvuonna myönnettyjen rakennuslupien määrä kääntyi negatiiviseksi. Asuntojen osalta kappalemääräinen vähenemä oli kuutiomääräisiä muutoksia suurempaa.

Sivun alkuun

Fokus: Suomen rakentaminen vauhdissa

Eurostatin jäsenmaista keräämien rakentamisen volyymitietojen valossa Suomen rakentaminen kasvaa nykyisten jäsenmaiden (EU25) keskimääräistä kasvuvauhtia nopeammin. EU:n keskimääräinen rakentamisen volyymi kasvoi ensimmäisellä neljänneksellä vajaan prosentin eli suurin piirtein parin edellisen vuosineljänneksen vauhtia. EU25 rakentamisen volyymi ei ole päässyt kasvu-uralle pariin vuoteen. Yhtenä suurimpana tekijänä tässä on Saksan rakentamisen viime vuoden 2005 ensimmäiseen neljännekseen asti syventynyt lasku. Viimeisimmät tarkistetut luvut osoittavat ettei Saksan rakentaminen ole kääntynyt vieläkään kasvuun vaikka välillä näytti siltä, että rakentamisen volyymin lasku taittuisi. Saksassa rakentamisen volyymi väheni reilun 2 prosenttia edellisen vuoden tammi -maaliskuuhun verrattuna.

Euroopan valtiot ovat kovin erilaisessa suhdannetilanteessa kun tarkastellaan rakentamisen sektoria. EU 25 rakentamisen volyymi oli ensimmäisellä neljänneksellä reilun prosentin kasvussa. Suomessa rakentamisen volyymin kasvu oli tammi-maaliskuussa 6 prosentin luokkaa. Ruotsissa volyymi laski ensimmäisellä neljänneksellä vajaan prosentin kun se edellisellä neljänneksellä kasvoi vielä 6 prosenttia. Virossa rakentamisen volyymi on kasvanut 25 -30 prosentin tahtia kolmen edellisen neljänneksen aikana. Viron rakentamisen volyymin kasvu on ollut viiden vuoden jaksolla ennätyksellisen suurta ja tänä aikana volyymi on lähes tuplaantunut. Muissakin Euroopan Unionin uusissa jäsenmaissa rakentamisen tahti on viime neljänneksinä ollut selvästi kovempaa kuin Unionissa muutoin. Puolassa rakentamisen volyymi on kasvanut vuoden ajan. Vuoden 2005 neljännellä neljänneksellä volyymi kasvoi vielä noin 9 prosenttia, mutta vuoden 2006 ensimmäisellä neljänneksellä kasvuvauhti oli hiipunut reiluun pariin prosenttiin. Kasvu oli jo selvästi hitaampaa kuin Suomessa, mutta nopeampaa kuin EU25 keskimäärin.

Kuvio 8. Rakentamisen volyymi-indeksi EU 25

Rakentamisen palkkasumma on kasvanut maltillisesti EU25 maissa. Palkkasumman kasvu oli reilun 2 prosenttia neljännellä vuosineljänneksellä eli hieman nopeammin kuin volyymin kasvu. Itäisen Euroopan maissa palkkasumma kasvoi selvästi nopeammin kuin vanhoissa jäsenmaissa. Suomen palkkasumman kasvu oli 5 prosenttia. Saksassa palkkasumma liikkui vastakkaiseen suuntaan saman verran. Ruotsista palkkasummatietoja ei ole saatavissa, koska ne toimitetaan Eurostatiin Eurooppa- aggregaatin laskemista varten, ei julkaistavaksi.

Seuraava toimialakatsaus ilmestyy 28.9.2006

Sivun alkuun

Lähdeluettelo

Kuviot

Kuvio 1. Tilastokeskus: Investoinnit rakentamiseen

Kuvio 2. Tilastokeskus: Uudisrakentamisen volyymi-indeksi

Kuvio 3. Tilastokeskus: Rakentamisen liikevaihtokuvaaja

Kuvio 4. Tilastokeskus: Rakennuskustannusindeksi

Kuvio 5. Tilastokeskus: Ansiotasoindeksi,

Tilastokeskus: Työvoimatutkimus,

Tilastokeskus: Palkkasummakuvaajat

Kuvio 6. Elinkeinoelämän keskusliitto: Rakentamisen suhdanneodotukset,

Tilastokeskus: Rakennusluvat ja liikevaihto

Kuvio 7. Tilastokeskus: Myönnetyt rakennusluvat

Kuvio 8. Eurostat: Rakentamisen volyymi-indeksi EU 25

Muut lähteet

Tilastokeskus: Avointen työpaikkojen tilasto

Tilastokeskus: Kuluttajabarometri


Päivitetty 28.6.2006