Sanomalehdet pystyvät vastaamaan ajan haasteisiin

  1. Paljonko on paljon?
  2. Päivälehtiä eniten maailmassa
  3. Sanomalehtiä luetaan edelleen yleisesti
  4. Seurattujen lehtien määrä on laskenut
  5. Paikallislehtiä lukee joka kolmas
  6. Ilmaisjakelulehtiä lukee kaksi kolmesta
  7. Verkkolehtien lukeminen on lisääntynyt

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Sanomalehtiä luetaan edelleen yleisesti

Tilastokeskuksen vuoden 2002 vapaa-aikatutkimuksen mukaan sanomalehtien säännöllinen seuraaminen kuului edelleen valtaenemmistön arkisiin rutiineihin. Aivan nuorimpia lukuun ottamatta valtaosa suomalaisista luki säännöllisesti sanomalehtiä iästä ja väestöryhmästä riippumatta vuonna 2002. Lukemisen yleisyydessä oli kuitenkin tapahtunut vuodesta 1991 vuoteen 2002 myös muutoksia. Yhdeksän kymmenestä (91 %) 15 vuotta täyttäneestä luki sanomalehteä tai -lehtiä päivittäin tai useita kertoja viikossa (päivittäin 80 %, useita kertoja viikossa 11 %). (Lehtien lukemisen yleisyydestä 1960-luvulta lähtien ks. myös esim. Littunen ym. 1975, Sauri 1993, 2004.)

Nuoremmissa ikäryhmissä muutokset olivat kuitenkin verrattain suuria. Vain joka toinen 10-14-vuotias luki sanomalehtiä päivittäin tai useita kertoja viikossa vuonna 2002 (65 % vuonna 1991). Nuorten 15-19-vuotiaiden joukossa päivittäin tai useita kertoja viikossa lukevien osuus oli pienentynyt 86 prosentista 73 prosenttiin. Vapaa-aikatutkimuksen tulokset sanomalehtien lukemisaktiivisuuden selvästä hiipumisesta nuorilla olivat varsin yhdenmukaisia muiden tutkimustulosten kanssa (esim. Sanomalehtien Liitto 2001, 2004)

Eniten sanomalehtiä epäsäännöllisesti seuraavia oli opiskelijoiden ja koululaisten (23 %) sekä työttömien (22 %) joukossa. Vielä 1990-luvun alussa näissäkin ryhmissä lähes poikkeuksetta (molemmissa ryhmissä 97 %) kaikki kuuluivat sanomalehtien säännöllisiin lukijoihin.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 28.11.2007