Teollisuuden toimialakatsaus I/2007

  1. Yhteenveto teollisuuden suhdannetilanteesta
  2. Teollisuustuotannon kasvuvauhti EU-maita hitaampi
  3. Monien raaka-aineiden hinnat yhä nousussa
  4. Kasvua toivat kaikkien kokoluokkien yritykset
  5. Teollisuuden työllisten määrä samalla tasolla kuin vuotta aiemmin
  6. Tehdasteollisuuden näkymät edelleen suotuisat
  7. Fokus: Antavatko eri tilastot erilaisen kuvan suhdannetilanteesta?
  8. Talouskehitys teollisuuden suurimmilla toimialoilla
  9. Lähdeluettelo

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Tehdasteollisuuden näkymät edelleen suotuisat

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) suhdannebarometrin huhtikuisen tiedustelun mukaan teollisuuden suhdannetilanne jatkui edelleen vahvana ja näkymät lähikuukausille olivat yhä varsin hyvät. Korkeasuhdanteen odotettiin jatkuvan vielä kesälläkin. Barometrin mukaan tilauskanta pysyi yhä normaalitason yläpuolella.

Teollisuustuotannon volyymi-indeksin mukaan kotimaan tuotanto polki paikallaan huhtikuussa. Myös tuottajahintojen nousuvauhti hidastui aavistuksen huhti-toukokuussa. Hintojen nousuvauhtia hillitsi erityisesti sähkön hintojen nousun hidastuminen. Teollisuuden uudet tilaukset kuitenkin lisääntyivät huhtikuussa Tilastokeskuksen tilaston mukaan noin neljänneksen vuotta aiemmasta, mikä antaa tukea EK:n barometrin ennakoimalle myönteiselle kehitykselle. Tosin uudet tilaukset pienenivät maaliskuussa lähes yhtä paljon, joten johtopäätöksissä on oltava varovainen. Voimakkaat heilahtelut ovat tilastolle tyypillisiä, sillä uusia tilauksia ei jaksoteta pidemmälle periodille, vaan otetaan tilastoitavalle kuukaudelle sellaisenaan.

Puuteollisuudessa suhdannekuva oli EK:n kyselyn mukaan erittäin vahva, minkä kääntöpuolena näkyi jo kapasiteetti- ja raaka-ainepula. Suhdanteen koettiin olevan nyt huipussaan eikä sen näin ollen ennustettu enää paranevan, mutta valtaosa yrityksistä arvioi suhdannetilanteen kuitenkin jatkuvan samanlaisena myös lähikuukausina. Paperiteollisuudessa suhdannetilanteen koettiin parantuneen ja sen odotettiin yhä kohentuvan lähikuukausina. Paperiteollisuuden uudet tilaukset lisääntyivät Tilastokeskuksen tilaston mukaan huhtikuussa reilut 5 prosenttia vuotta aiemmasta.

Kemianteollisuudessa suhdannetilanne koettiin EK:n kyselyssä normaalia paremmaksi ja tilanteen odotettiin pysyvän kutakuinkin ennallaan lähikuukausina.

EK:n tiedustelun mukaan metalli- ja konepajateollisuuden yrityksissä suhdannetilanteen arvioitiin olevan selvästi normaalia vahvempi ja korkeasuhdanteen ennakoitiin jatkuvan myös lähitulevaisuudessa. Tilauskanta oli yhä normaalitasoa suurempi. Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun mukaan koko teknologiateollisuuden tilauskannan arvo oli syyskuun lopussa noin 4 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Toimialan yritykset saivat kuitenkin ensimmäisellä vuosineljänneksellä Teknologiateollisuus ry:n mukaan uusia tilauksia 6 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin, mikä ennakoi alan liikevaihdon kasvuvauhdin hidastumista.

Kuvio 6. Koko teollisuuden liikevaihdon ja tuotannon kehitys sekä teollisuuden suhdanneodotukset

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 28.6.2007