Maassamuuton suuri linja 1880-luvulta lähtien:
Savotta-Suomesta Rannikko-Suomeen
- Jako Rannikko- ja Savotta-Suomeen
- Kaupunginvastainen perinne siirtynyt
- Muuttajien määrä kasvanut jatkuvasti
- Muutettu samoilta alueilta samoille alueille
- Julkinen valta edistänyt ja rajoittanut muuttamista
- Tulevaisuudessa vaikuttaa enemmän rakenne kuin määrä
- Erityispiirteet näkyvät pitkällä aikavälillä
Koko dokumentti yhdellä sivulla
Kaupunginvastainen perinne siirtynyt
Ensimmäiseksi, maaseutu ja kaupunki on koettu toistensa vastakohtina. Maassamuuttokeskusteluun on kuulunut pitkällä aikavälillä käsitys muuttamisen vahingollisuudesta ja sen aiheuttamista ongelmista. Väestöä luovuttavien alueiden asema on ylikorostunut.
Suomalaiselle maassamuuttoperinteelle on ollut tyypillistä eräänlainen agraari-Suomesta siirtynyt kaupunginvastainen näkemys huolimatta siitä, että keskittymiskehitys on jatkunut jo yli 120 vuoden ajan. Alueellinen keskittyminen, kaupungistuminen ja maaseudun sekä haja-asutusalueiden tyhjentyminen ovat jatkuneet katkeamattomana ketjuna 1880-luvulta lähtien.
Maaseudun tyhjentyminen alkoi Etelä- ja Lounais-Suomessa jo 1920-luvulla. Vuonna 1995 haja-asutusalueiden väestön määrä vähentyi ensimmäisen kerran alle miljoonan ihmisen.
Kaupunkipolitiikka, kaupunkiseudut ja muuttovoittokunnat olivat aluekehittämisen sivuasioita aina Euroopan unioniin liittymiseen asti. On olennaista kiinnittää huomio siihen, että kaupungistumisaste on noussut yhtäjaksoisesti 120 vuoden ajan. Samalla taajama-aste on noussut tasaisesti keskimäärin seitsemän prosenttiyksikköä vuosikymmenessä vuodesta 1950 alkaen. Kaikesta huolimatta Suomea voidaan pitää myöhäiskaupungistuneena, ja kaupungistumisaste on edelleen noin 15-25 vuotta jäljessä esimerkiksi muita Pohjoismaita.
Päivitetty 31.7.2007