Suomalaiset kierrättävät sanoissa ja teoissa

  1. 3,3 roskapussia viikossa
  2. Joka toinen kierrättää biojätettä
  3. Kirpputoreilla liikkuvat miljoonat
  4. Vain sinkut sinnittelevät ilman autoa
  5. Ajokilometrit vähentyneet
  6. Ekosähkö ei ole iskenyt

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Joka toinen kierrättää biojätettä

Suomalaista kotitalouksista 48 prosenttia lajittelee ruokajätteet erilliseen astiaan (Taulukko 2). Lisäksi seitsemän prosenttia tekee sen joskus. Perheissä ruokajätteen talteenotto ei ole yhtä yleistä kuin pientalouksissa.

Suomen kuntien jätteenkeräystä koskevien tietojen perusteella Juha Nurmela arvioi, että kerrostaloissa asuvista talouksista noin 90 prosenttia on biojätteen erilliskeräyksen piirissä. Tällä oletuksella ainakin kaksi kolmesta kerrostalossa asuvasta taloudesta, joille biojätteen lajittelu on mahdollista, osallistuu siihen.

Kaupunkimaisissa kunnissa biojätteen erilliskeräys on yleisin tapa ja maaseutumaisissa kunnissa kompostointi. Omakotitaloissa asuvista ruokajätteen keräävistä viidennes ja paritaloissa asuvista noin puolet vie sen erilliskeräykseen. Rivi- ja kerrostaloissa lähes kaikki tekivät näin.

"Kun puolet talouksista on omaksunut biojätteen kierrätyksen toimintanormikseen, voitaneen sitä pitää mittarina myönteisestä suhtautumisesta kestävään kulutukseen", Nurmela sanoo. "Kriittinen tekijä on yhteiskunnan tarjoama kierrätysjärjestelmä, se miten vaivattoman lajittelun jälkeisen kierrätyksen se tarjoaa kotitalouksille."

 

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 21.12.2007