Intia ja vanha EU vetävät palveluja, Kiina ja uusi EU teollisuutta

  1. Isot yritykset ulkoistavat etunenässä
  2. Mitä toimintoja siirretään?
  3. Ulkomaille laajentuminen houkuttelee
  4. Kotimaahan ulkoistetaan tasaisesti
  5. Takaisin Suomeen?
  6. Työvoimakustannukset vauhdittavat siirtymistä
  7. Kiina-ilmiö laajenee
  8. Intia vetää palvelutoimintoja
  9. Kansainvälinen liiketoiminta monimuotoistuu
  10. Kattava kuva yritysten toiminnasta
  11. Ulkomaille aikovat yhä uudet yrittäjät

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kotimaahan ulkoistetaan tasaisesti

Tutkimuksessa yrityksiltä kysyttiin myös ulkoistamisen (sisältäen konsernin sisäiset siirrot) yleisyyttä kotimaassa sellaisissa toiminnoissa, jotka periaatteessa voitaisiin tuottaa myös ulkomailla. Tällöin tarkastelun ulkopuolelle jäävät varsin yleisesti ulkoistetut siivous-, vartiointi- sekä henkilöstöruokalapalvelut.

Kotimaahan ilmoitti ulkoistaneensa ydinliike- tai tukitoimintoja noin 46 prosenttia yli sadan hengen yrityksistä (Taulukko 2). Ydinliiketoimintaansa ulkoisti Suomeen noin 15 prosenttia yrityksistä. Ulkoistamisen yleisyys kotimaahan ei juurikaan vaihdellut toimialoittain esimerkiksi teollisuuden ja palvelujen välillä.

Tukitoiminnoista selvästi yleisimpiä ovat tietotekniikkapalvelujen ulkoistukset sekä suurissa että pienissä yrityksissä. Myös jakelu- ja logistiikkatoimintoja annetaan usein muiden Suomessa toimivien yritysten tehtäväksi. On huomioitava että tarkastelujakso kattaa vuodet 2001-06, joten monia toimintoja on voitu ulkoistaa tai siirtää jo aiemmin.

Taulukko 2. Toimintoja ulkoistanut tai siirtänyt Suomessa, % yrityksistä

  50-99 henkilöä yli 100 henkilöä yhteensä
Ydinliiketoiminta 14,6 15,0 14,8
Jokin tukitoiminto 39,2 43,4 41,3
Tietotekniikkapalvelut 26,4 28,2 27,3
Jakelu ja logistiikka 18,5 20,0 19,3
Hallinnon ja johdon tehtävät 11,9 15,2 13,6
Markkinointi ja myynti 10,6 10,8 10,7
Insinööri- ja tekniset palvelut 10,5 10,1 10,2
Tutkimus ja kehittämistoiminta 6,3 5,7 6,0
Ydinliike- tai tukitoiminta 41,0 45,9 43,5

Lähde: Toimintojen ulkoistaminen ja siirtäminen ulkomaille -kysely 2007, Tilastokeskus.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 8.4.2008