Intia ja vanha EU vetävät palveluja, Kiina ja uusi EU teollisuutta

  1. Isot yritykset ulkoistavat etunenässä
  2. Mitä toimintoja siirretään?
  3. Ulkomaille laajentuminen houkuttelee
  4. Kotimaahan ulkoistetaan tasaisesti
  5. Takaisin Suomeen?
  6. Työvoimakustannukset vauhdittavat siirtymistä
  7. Kiina-ilmiö laajenee
  8. Intia vetää palvelutoimintoja
  9. Kansainvälinen liiketoiminta monimuotoistuu
  10. Kattava kuva yritysten toiminnasta
  11. Ulkomaille aikovat yhä uudet yrittäjät

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Intia vetää palvelutoimintoja

Toimintojen siirtyminen maasta toiseen ei rajoitu valmistustoimintaan. Yhä useammin on kyse palveluluonteisesta toiminnasta. Informaation digitalisointi yhdistettynä nopeisiin tietoverkkoihin on mahdollistanut sen, että myös osa palveluista voidaan tuottaa eri paikassa kuin ne kulutetaan. Soitto yrityksen puhelinpalveluun voikin yhdistyä vaikkapa yhtiön Intian New Delhissä sijaitsevaan puhelinpalvelukeskukseen, jossa saattaa vastata suomalainen työntekijä. Soittaja ei voi mistään tietää, onko vastaaja samalla paikkakunnalla, samassa maassa tai edes samassa maanosassa kuin itse soittaja.

Intia onkin ollut varsin suosittu toimintojen siirtokohde erityisesti tietointensiivisillä palvelualoilla (ns. KIBS-alat). Intian suosion keskeisenä syynä on ollut se, että sinne on siirtynyt runsaasti tietotekniikkapalvelujen tuotantoa ja ohjelmistokehitystä.

Ulkoistaminen Intian kaltaisiin kaukomaihin hoituu yleensä niin, että ulkoistuspalveluja tarjoavilla yrityksillä on Suomessa toimipiste tai yksikkö. Tämän paikallisen ja lähellä asiakasta sijaitsevan yksikön kanssa sovitaan ulkoistuksen sisältö ja toimitusajat. Merkittävä osa ulkoistetusta työstä tehdään kuitenkin tietoverkkojen välityksellä esimerkiksi Intiassa.

Toimintojen siirtymisessä ulkomaille kyse ei aina ole siitä, että yritykset pyrkivät minimoimaan henkilöstökustannuksiaan. Vaikka kustannukset ovatkin keskeisimpiä syitä toimintojen siirtymiseen, niin kaikissa tapauksissa näin ei ole. Vanhat EU-jäsenmaat (EU15) ovat olleet hyvin suosittu kohdealue, joihin erityisesti tukitoimintoja on siirtynyt (Kuvio 5). Tämä pätee niin teollisuuteen kuin tietointensiivisiin palveluyrityksiin. Näissä maissa työvoimakustannukset ovat samaa luokkaa kuin Suomessa.

Kuvio 5. Toimintojen ulkoistamisen ja siirtämisen kohdemaita 2001-2006, osuus ulkoistaneista tai siirtäneistä yli 100 henkilön yrityksistä

Lähde: Toimintojen ulkoistaminen ja siirtäminen ulkomaille -kysely 2007, Tilastokeskus.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 8.4.2008