Yli puolet yrityksistä saanut mitä hakenut
Kilpailukykyä ulkomailta

  1. Työvoimakustannuksia saatu alaspäin
  2. Pienet ulkoistavat, suuret siirtävät
  3. Monikansalliset yritykset dominoivat
  4. Uhka vai mahdollisuus?
  5. Työpaikkoja siirtyy ja syntyy

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Uhka vai mahdollisuus?

Työpaikkojen lakkauttaminen toimintojen ulkoistamisen tai siirtämisen seurauksena on poliittisesti kiinnostava asia. Sen mittaaminen on kuitenkin hankalaa ja monitahoisesta ilmiöstä on saatavissa vain niukalti tietoja - usein perustuen vain lehtiartikkeleihin.

Ydinkysymys lienee, missä määrin kannattaa yrittää ylläpitää sellaista toimintaa Suomessa, joka voidaan tuottaa selvästi tehokkaammin jossain muussa maassa. Ja jos toimintoja siirtyy, missä määrin voimme - kansainvälisen erikoistumisen hengessä - luoda tilalle esimerkiksi korkean tietotaidon ja osaamisen työpaikkoja. Kansainvälisesti kilpailukykyinen yrityssektori on perusedellytys tällaisten uusien työpaikkojen syntymiselle - ja yleisesti ottaen toimintojen ulkoistaminen tai siirtäminen kohentaa yritysten kilpailukykyä.

Monikansalliset yritykset toimivat ulkoistamisen vetureina. Ulkoistamis- ja siirtämispäätöksiä ulkomaille ei tehdä näissä yrityksissä yleensä hätiköiden vaan perusteellisen pohdinnan tuloksena ja yrityksen strategiaa noudattaen. Yrityssektorin näkökulmasta ulkoistaminen tai siirtyminen ulkomaille on strateginen mahdollisuus, jolla voidaan tuottaa hyödykkeitä tai palveluja kilpailukykyisemmin tai vaikkapa päästä uusille markkinoille.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 28.5.2008