Rakentamisen toimialakatsaus I/2008

  1. Yhteenveto rakentamisen suhdannetilanteesta
  2. Uudisrakentamisen aloitukset kääntyivät laskuun
  3. Rakennusyritysten liikevaihto jatkaa voimakasta kasvua
  4. Maa- ja vesirakentamisen kustannusten nousu kiihtyi
  5. Rakentamisen työttömien määrä vähenee edelleen nopeasti
  6. Rakennusluvat ja aloitukset ennakoivat supistuvaa talonrakennustuotantoa
  7. Fokus: Suuria rakennushankkeita paljon
  8. Lähdeluettelo

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Rakennusluvat ja aloitukset ennakoivat supistuvaa talonrakennustuotantoa

Rakentamisen lähiajan suhdannenäkymiä peilaavan Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) tuottaman rakennusalan suhdannebarometrin saldoluku nousi hieman plussan puolelle tammi-maaliskuussa. Edelliset neljännekset olivat olleet selvästi miinusmerkkisiä. Saldoluku oli -15 vuoden 2007 viimeisellä ja -16 sitä edellisellä neljänneksellä.

Lähellä nollaa oleva saldoluku kertoo, että vallitsevaan tilanteeseen ei odoteta juurikaan muutoksia. Mitä enemmän saldoluku poikkeaa nollasta, sitä positiivisempia tai negatiivisempia odotukset ovat. 2000-luvulla synkimmät saldoluvut olivat vuoden 2001 toisella neljänneksellä, jolloin saldoluku oli lukemassa -60. Myös tilauskannan tasoa suhteessa normaaliin mittaava saldoluku on laskenut parin viimeisen neljänneksen aikana. Saldoluku on kuitenkin yhä positiivinen, tosin alempi kuin parina aiempana neljänneksenä.

Kuluttajien näkemykset tulevaisuudesta kääntyivät laskuun vuoden 2007 loppupuolella. Vuoden 2008 alkuvuoden kuluttajabarometrin luvut heikkenivät viime vuodesta. Kuluttajien luottamusindikaattorin lukema sahailee 11 -12 pisteen lukemissa. Vaikka Suomen talouden ja työllisyyden myönteiseen kehitykseen ei uskota, oman talouden osalta näkymiä pidetään edelleen valoisina. Tosin toukokuussa myös usko omaan talouteen alkoi heiketä. Vuoden alun kuluttajabarometrin luvut ovat hieman pitkän ajan keskiarvon alapuolella.

Kuvio 5. Rakentamisen suhdanneodotukset, rakennusluvat ja liikevaihto

Myönnettyjen rakennuslupakuutioiden määrä väheni selvästi tammi-maaliskuussa, 12 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Rakennusluvat vähenivät kaikissa rakennustyypeissä lukuun ottamatta teollisuus- ja varastorakennuksia. Lupakehityksen ja aiemmin esitettyjen tammi-maaliskuun aloitustietojen jyrkän vähenemisen perusteella voidaan arvioida, että uudisrakentaminen tulee hiljenemään.

Asuinrakentamisessa kysynnän hiipumiseen vaikuttavia tekijöitä ovat olleet mm. laina-aikojen pidentymisen tarjoama jousto kuukausittaisiin lainaeriin on käytetty ja huippumatalat korot ovat toistaiseksi historiaa. Lisäksi päivittäiset uutiset rahoitusmarkkinoista luovat epävarmuutta, joka hidastaa päätöksentekoa ja hillinnee rakentajien kiinnostusta aloittaa uusia hankkeita. Rahalaitosten myöntämien uusien asuntolainojen määrän kasvu alkoi hiipua loka-joulukuussa 2007 ja vuoden 2008 ensimmäisellä neljänneksellä uusien myönnettyjen asuntolainojen väheneminen jatkui.

Kuvio 6. Myönnetyt rakennusluvat

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 27.6.2008