Liikenteen historia liikuttaa matkailijoita

  1. Vanhimmat museotiet keskiajalta
  2. Vanhat junat tallessa, asemien suojelulla kiire
  3. Laivat vetävät matkailijoita
  4. Museoiden kokoelmista löytyy tietokoneitakin

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Museoiden kokoelmista löytyy tietokoneitakin

Vuonna 1936 valmistunutta Malmin lentoasemaa Helsingissä pidetään kansainvälisestikin arvokkaana kulttuurihistoriallisena kohteena: se on kuulunut muun muassa World Monuments Fundin maailman sadan uhanalaisimman kulttuurikohteen listalle.

Ilmailumuseoita on Suomessa yhdeksän. Niistä suurin on Helsinki-Vantaan lentoaseman lähellä sijaitseva Suomen Ilmailumuseo. Sen kokoelmiin kuuluu noin 8 500 esinettä ja 81 500 kuvaa. Näytteillä on 72 lentokonetta. Kokoelmat ovat kasvaneet noin 1 500 esineellä vuodesta 1996 vuoteen 2006. Kävijöitä on 2000-luvulla ollut 23 000-29 000 vuosittain.

Suomessa on lisäksi 23 muuta liikenneaiheista museota. Niiden kokoelmissa on puhelimia, atk-laitteita, moottori- ja polkupyöriä, traktoreita, radio-, televisio- ym. viestintälaitteita sekä posti- ja raitioliikenteeseen liittyvää esineistöä. Suosituin näistä on Helsingissä sijaitseva Postimuseo, jonka vuotuinen kävijämäärä on noin 40 000. Jyväskylässä toimivan Suomen tietojenkäsittelymuseon kokoelmissa on noin 600 tietokonetta, jälkikäsittelylaitetta tai huoltovälinettä - tulevaisuuden antiikkiako?

Liikennemuseoita Suomessa

Automuseot:
Antin Automuseo Asikkala
Automuseo Myllyn vanhat autot Liperi
Automuseo Ukin Mobiilit, Saab-museo, Autokorjaamomuseo Uusikaupunki
Espoon automuseo Espoo
Etelä-Karjalan Automuseo Joutseno
Helsingin Automuseo Helsinki
Keski-Suomen tieliikennemuseo Petäjävesi
Kuopion Automuseo Kuopio
Merstolan Pysäkki Harjavalta
Mobilia Kangasala
Oulun automuseo Oulu
Pattijoen konemuseo Pattijoki
Suomen Moottoriurheilumuseo Helsinki
TS Auto- ja Viestintämuseo Turku
Turun Automuseo Turku
Vaasan Auto- ja Moottorimuseo Vaasa
Vammalan Auto- ja Traktorimuseo Vammala
Varkauden automuseo Varkaus
Visulahden museoautonäyttely Mikkeli
Wanhat Wehkeet -automuseo Karstula
Ähtärin automuseo Ähtäri
Rautatiemuseot:
Haapamäen Höyryveturipuisto Keuruu
Kapearaidemuseo Jokioinen
Kouvolan pienoisrautatiemuseo Kouvola
Nykarleby Jernväg Uusikaarlepyy
Pietarin radan museo Lahti
Savon radan museo Pieksämäki
Suomen Rautatiemuseo Hyvinkää
Veturimuseo Akaa
Merenkulkumuseot:
Ahvenanmaan merenkulkumuseo Maarianhamina
Bengtskärin majakkamuseo Dragsfjärd
Forum Marinum Turku
Herraskosken kanavamuseo Virrat
Jakokosken kanavamuseo Kontiolahti
Kristiinankaupungin merimuseo Kristiinankaupunki
Loviisan Merenkulkumuseo Loviisa
Luotsimuseo Uusikaupunki
Merenkurkun venemuseo Maalahti
Moottorimuseo Pietarsaari
Rauman merimuseo Rauma
Saimaan kanavan museo Lappeenranta
Suomen merimuseo Kotka
Taipaleen kanavamuseo Varkaus
Vaasan merimuseo Vaasa
Varistaipaleen kanavamuseo Heinävesi
Ilmailumuseot:
Hallinportti-Ilmailumuseo Jämsä
Ilmasotakoulun killan perinnehuone Kauhava
Ilmatorjuntamuseo Tuusula
Ilmavoimien viestikoulun perinnehuone Jyväskylän mlk.
Kaakkois-Suomen ilmailumuseo Lappeenranta
Karhulan Ilmailukerhon Lentomuseo Kotka
Keski-Suomen Ilmailumuseo Jyväskylän mlk.
Päijät-Hämeen ilmailumuseo Asikkala
Suomen Ilmailumuseo Vantaa
Muita liikennemuseoita:
Etelä-Pohjanmaan Traktorimuseo Nurmo
Hevosvetoisten ajoneuvojen ja työkoneiden museo Parikkala
Hämeenlinnan Puhelinmuseo Hämeenlinna
Kiilin Sentraali - Telemuseo Kristiinankaupunki
Kouvolan Putkiradiomuseo Kouvola
Kovelan traktorimuseo Nummi
Mediamuseo Rupriikki Tampere
Moottorimuseo Pietarsaari
Mopomuseo Lahti
Mäkilän Traktorimuseo Somero
Parolan Moottoripyörämuseo Hattula
Petäjäveden radio- ja puhelinmuseo Petäjävesi
Postimuseo (suljettu 4.9.2008 saakka) Helsinki
Postiruotumuseo Eckerö
Radio- ja tv-museo Lahti
Raitioliikennemuseo Helsinki
Suomen tietojenkäsittelymuseo Jyväskylä
Teuvan pyörätalli Teuva
Trollbergan traktori- ja maatalousmuseo Vantaa
Varsamäen Hevosajoneuvomuseo Kangasala
Viestikeskus Lokki Mikkeli
Viestimuseo Riihimäki
Östra Nylands vagnmuseum Loviisa
  
Lähteet: Suomen museoliiton museotietokanta (www.museot.fi) sekä museoiden ilmoitukset ja www-sivut.

Lähteet:

Liimatainen, Kirsi (2007). Tiehallinnon museotiet ja -sillat. Tiehallinto.

Matkailukohteiden kävijämäärät 2004-2006. Tuomas Santasalo Ky & MEK.

Museotilastot 1996-2006. Museovirasto.

Museovirasto (www.nba.fi)

Suomen Automobiili-Historiallinen Klubi ry. (www.sahk.fi)

Suomen museoliiton museotietokanta (www.museot.fi)

Tilastokeskus

World Monuments Fund (www.wmf.org)

www.hylyt.net

Ympäristöministeriö

Kohteiden ilmoitukset ja www-sivut

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 9.9.2008