Tuottavuuden aineettomat lähteet esiin

  1. Yhtä suuria kuin aineelliset investoinnit
  2. Kasvuanalyysien tulokset muuttuvat
  3. Aineettomat investoinnit nostavat nopeammin tuottavuusaaltoja
  4. Vaikutukset leviävät työntekijävirtojen mukana
  5. Osaaminen on aineettomien investointien edellytys
  6. Huomiota tekniikasta ja laitteista muuhunkin

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Huomiota tekniikasta ja laitteista muuhunkin

Suomessa on perinteisesti painotettu paljon tekniikoiden kehittämistä. Se näkyy siinä, että usein t&k-menojen suuruutta korostetaan ja kone- ja laiteinvestointien vähentymistä joskus kauhistellaan. Aineettomien investointien suuri määrä sekä niiden muita tekijöitä täydentävä luonne kuitenkin kertoo, että tuottavuuden kasvuun tarvitaan teknisten laitteiden kehittämisen lisäksi myös muuta. Tarvitaan kykyjä muuttaa toimintatapoja, eli organisaatioinvestointeja, sekä kykyä soveltaa uusia tekniikoita, eli investointeja yrityskohtaiseen inhimilliseen pääomaan.

Hankkeen tärkein johtopäätös on seuraava: mitä enemmän talouskasvu nojautuu aineettomiin investointeihin, sitä suurempi on osaamisen merkitys. Työntekijät tarvitsevat yhä laajemman valikoiman valmiuksia, insinööri- ja kauppatieteistä aina yhteiskuntatieteisiin, humanistisiin oppiaineisiin ja taideopintoihin. Nuo ovat niitä täydentäviä tekijöitä, joiden avulla teknisistä innovaatioista kumpuaville tuottavuusvaikutuksille saadaan jatkoaikaa.

Kirjallisuutta:

Huovari, J. (toim.). (2008). Aineeton pääoma ja talouskasvu. Tekesin katsaus 230/2008. Tekes.

Maliranta, M. ja Asplund, R. (2007). Training and hiring strategies to improve firm performance. ETLA, Discussion Paper No. 1105. Helsinki.

Ojala, J., Eloranta, J. ja Jalava, J. (toim.). (2006). The Road to Prosperity. An Economic History of Finland. Helsinki: Suomen Kirjallisuuden Seura.

Pohjola, M. (2007). Työn tuottavuuden kehitys ja siihen vaikuttavat tekijät. Valtiovarainministeriön tilaama lausunto.

Pohjola, M. (2008). Tieto- ja viestintäteknologia tuottavuuden lähteenä. Teknologiateollisuus ry:lle laadittu raportti.

Jalava, J., Aulin-Ahmavaara, P. ja Alanen, A. (2007). Intangible capital in the Finnish business sector, 1975-2005. Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen työpapereita nro. 100.

Maliranta, M. ja Rouvinen, P. (2007). Aineettomat investoinnit Suomen yrityksissä vuonna 2004. Kokeilu yritysaineistoilla. ETLA, Keskusteluaiheita nro. 1109.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 16.9.2008