Kiinan vaurastuminen lisää elintarvikkeiden hintapaineita

  1. Rikastuminen lisää lihankulutusta
  2. Hallitus hillitsee hintapaineita
  3. Omavarainen Kiina
  4. Tuotanto kasvaa ja koneistuu
  5. Kiinan vaikutukset maailmanmarkkinoihin

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Tuotanto kasvaa ja koneistuu

Talouskasvun odotetaan jatkuvan Kiinassa ripeänä useiden vuosien ajan. Yksi kasvua ajava tekijä on suuri rakennemuutos, jossa väestö muuttaa maalta kaupunkeihin. Kun edelleen lähes 40 prosenttia kiinalaisista saa ainakin osan toimentulostaan maanviljelystä, tulevaisuudessa yhä harvemmalla on siteitä maaseutuun. Tämä tarkoittaa lopulta myös maanviljelyn koneistamista ja tehostamista, joka Kiinassa on yhä hyvin alkuvaiheessa.

Kansainväliset järjestöt OECD ja FAO ennustavat tuoreessa Agricultural Outlook 2008-2017 -julkaisussaan maataloustuotannon kasvavan Kiinassa suotuisasti tulevina vuosina. Tuotannon odotetaan seuraavan hieman viiveellä kulutuksessa tapahtuvia rakennemuutoksia. Korkeampien hintojen kannustamana maanviljelijöitä siirtyy tuottamaan yhä enemmän etenkin soijaa, kasviöljyjä, lihaa ja maitotuotteita.

Kansainvälisiä trendejä seuraillen myös Kiinan arvioidaan kasvattavan biopolttoaineiden tuotantoaan melko nopeasti. Näillä muutoksilla ei kuitenkaan odoteta olevan juuri vaikutusta Kiinan viljantuotantoon, jonka arvioidaan pysyvän lähes ennallaan tulevina vuosina.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 17.9.2008