Itsekkyys, aavikoituminen ja nälkä
- muuttoliikkeen suurimmat uhkat

  1. Aivovuoto ei hyödytä lähtömaata
  2. Aavikoituminen ja vesipula lisäävät pakolaispaineita
  3. Ruokapula uhkaa vakautta
  4. Kermankuorinnasta takaisin kestävään kehitykseen

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Ruokapula uhkaa vakautta

Keväällä 2008 Egyptissä, Haitissa, Etiopiassa, Filippiineillä ja Indonesiassa koettiin vakavia ruokamellakoita. Vähäisyytensä takia perusraaka-aineet riisi ja vehnä ovat kallistuneet niin, että muun muassa näiden maiden köyhällä väestönosalla ei ole enää varaa ruokaan. Tästäkin saattaa olla seurauksena pakolaisvirtojen lisääntyminen, kun jo valmiiksi epävakaiden alueiden väestön epätoivo kasvaa.

Kuten Maahanmuuttoviraston asiantuntija Matti Heinonen on todennut, niille 3 miljardille ihmiselle, jotka elävät alle kahdella dollarilla päivässä, jo 20 sentin viljan hinnannousu on uhkaavaa kehitystä. Puhumattakaan perheistä, joiden päivittäisistä tuloista 70 prosenttia menee ruokaan. Lisäksi tällaisten köyhien maiden hallitusten on ollut pakko subventoida hintoja, mikä luonnollisesti raskauttaa valtioiden jo valmiiksi huonoa budjettia. Lisäksi tukiaiset vievät varoja pidemmän tähtäyksen kehitystyöltä.

Ilmastomuutoksen voimasta ja laajuudesta ollaan montaa mieltä. Kuitenkin esimerkiksi biopolttoaineiden tuotanto viljasta voi ruuan hintojen kallistumisen kautta synnyttää konflikteja ja pakolaisuutta. Nykyisessä poliittisessa puheessa ei vielä yhdistetä ruokapulaa potentiaaliseen vainoon ja muuhun pakolaisuusdiskurssiin. Keskustelua jarruttaa toistaiseksi myös vähäinen tutkimustyö aiheesta.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 16.9.2008