Yhdysvaltain tuottavuuden kasvu murtuu

  1. Sotien jälkeinen nousu...
  2. ...öljykriisin jälkeinen lasku
  3. 1990-luvun tuottavuuskumous
  4. 2000-luvun kasvumysteerio
  5. Taloushistoria kirjoitetaan uusiksi

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittaja: Dan Steinbock on India, China and America -instituutin kansainvälisen liiketoiminnan tutkimusjohtaja. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Tieto&trendit-lehdessä 8/2008

Globaalin finanssikriisin ja Valkoisen talon vallanvaihdon myötä Yhdysvalloissa on käynnissä merkittävä rakenteellinen muutos, jonka seuraukset määrittävät pitkälti kuluvaa vuosisataa. Tuottavuuden vahva kasvu on murtumassa.
_____________

Vuonna 1944 Bretton Woods konferenssia johti puolet maailman bruttokansantuotteesta tuottanut Yhdysvallat, maailman suurin velanantaja. Viime marraskuista G20-kokousta isännöi viidenneksen maailman bkt:sta kattava USA, maailman suurin velanottaja. Kokous heijasti kansainvälisen talouden rakenteellista siirtymää.

Ennen Yhdysvaltain talouskasvu toimi globaalin kasvun veturina. Nyt on seinä vastassa. Lokakuussa USA oli kuitenkin jälleen globaalin kilpailuraportin (World Economic Forum) ykkösenä. Miten tämä on mahdollista?

Yhdysvaltain tuottavuuden kasvu on 1990-luvulta lähtien ollut vahvaa, vaikka eräiden sektorien osalta se on tietyssä määrin ollut kuplaa. Yhdysvaltain negatiivinen kysyntäshokki on vientiartikkeli, joka on nyt levinnyt maailman suu-rimpiin osakekeskuksiin, ensin subprime-kiinnelainojen ja sitten jälleensiivutettujen johdannaisten seurauksena.

Ongelmat eivät alkaneet viime syyskuussa, vaan ovat syvemmällä.

Sotien jälkeinen nousu...

Sotien jälkeen Euroopan johtavat kansantaloudet olivat hävityksen partaalla, samoin oli Japanin laita. Sotavuodet nostivat Yhdysvallat lopullisesti 1930-luvun syvästä lamasta ja sotien jälkeen syntyvyys nousi räjähdysmäisesti. Yhdysvallat hallitsi maailmantaloutta, -politiikkaa ja - sotilasvoimia.

Korkea suhteellinen tuottavuus ja korkeat palkat kasvoivat käsi kädessä. Vuosina 1948-1973 Yhdysvaltain tuottavuuden kasvu nousi vahvaa 3,1 prosentin ja reaalipalkat 2,9 prosentin vauhtia.

Time-kustannustalon pääjohtaja Henry Luce puhui luottavaisesti "amerikkalaisesta vuosisadasta". Käytännössä sitä kesti lähinnä 1950-luvulta 1970-luvun puoliväliin. Jo 1970-luvulla Euroopan ja Japanin kiinniotto oli edennyt vaiheeseen, jossa ne alkoivat kilpailla USA:n kanssa useilla toimialoilla.

Tuottavuuskehitys enteili ongelmia jo tuolloin. Työn tuottavuus kasvoi Yhdysvalloissa voimakkaasti aina toisesta maailmansodasta 1960-luvun jälkipuolelle saakka. Sitten vauhti pysähtyi. Vuosina 1973-1979 tuottavuuden kasvu hidastui 1,2 prosenttiin, joka oli vain runsaat 40 prosenttia sotien jälkeisten vuosien kasvusta.

Eikä tuottavuuskehitys merkittävästi muuttunut ajan myötä. Vuosina 1979-1990 se oli 1,4 prosenttia ja vuosina 1990-1995 päästiin 1,5 prosenttiin. Eli vuosina 1973-1995 Yhdysvaltain tuottavuuden kasvu oli enimmän aikaa vain puolet siitä, mitä oli nähty sotien jälkeisinä vuosina.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 19.12.2008