Joka toisella lomautetulla ei ole tietoa töihin paluusta

  1. Lomautuksia koettu eniten teollisuudessa ja rakentamisessa
  2. Joka toisella lomautetuista ei tietoa töihin paluusta
  3. Lomautetut piiloutuvat tilastoihin
  4. Suomalainen tapa kohdata taantuma
  5. Lomautuksia tilastoidaan monella tavalla

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Lomautuksia tilastoidaan monella tavalla

Lomautuksia kuvataan sekä Tilastokeskuksen että työ- ja elinkeinoministeriön tilastoissa. Eri tilastot kuvaavat ilmiötä hieman eri lähtökohdista ja eri määritelmiä käyttäen.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen tieto lomautuksista perustuu haastatteluihin. Työvoimatutkimuksessa haastatellaan joka viikko noin kolmeatuhatta satunnaisesti valittua 15-74-vuotiasta henkilöä. Haastattelujen perusteella muodostetaan kuukausittain, neljännesvuosittain ja vuosittain raportoitavia tilastotietoja Suomessa asuvan väestön työllisyydestä, työttömyydestä ja muusta toiminnasta.

Lomautetuksi määritellään työvoimatutkimuksessa henkilö, joka on ollut tutkimusviikon kokonaan poissa työstä ja ilmoittaa poissaolon syyksi lomautuksen. Henkilö voi olla lomautettu joko määräajaksi tai toistaiseksi. Tutkimusviikolla vähänkin työtä tehneet eivät näy työvoimatutkimuksessa lomautettuina. Lomautettujen määrä ei siis sisällä esimerkiksi osa-aikaisesti lomautettuja tai sellaisia, joiden lomautus on alkanut kesken tutkimusviikon.

Otostutkimuksessa aineiston koko ja havaintojen määrä vaikuttavat suoraan tietojen luotettavuuteen. Työvoimatutkimukseen perustuvia tietoja lomautuksista on vuosien 2008-2009 aikana julkaistu pääasiassa neljännesvuosittain, sillä neljännesvuosittainen tieto on laajemman otoksen vuoksi luotettavampaa kuin kuukausitason tieto. Esimerkiksi maaliskuussa 2009 lomautettujen määrän luottamusväli oli ± 4 500 henkilöä, kun 1. neljänneksen keskiarvon luottamusväli oli ± 2 500 henkilöä.

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) puolestaan kerää tietoa henkilökohtaisista lomautuksista työ- ja elinkeinotoimistoilta. Henkilökohtaisesti lomautetun tulee ilmoittautua työ- ja elinkeinotoimistoon työnhakijaksi saadakseen lomautuksen ajalta korvausta, joten henkilökohtaiset lomautukset näkyvät TEM:in työnvälitystilastossa varsin kattavasti. Tietoa lomautettujen määrästä julkaistaan kuukausittaisessa työllisyyskatsauksessa.

Tämän lisäksi TEM kerää myös TE-keskuksilta tietoa ryhmälomautuksista, joissa työnantaja lomauttaa kerralla määräajaksi vähintään 10 henkilöä. Ryhmälomautuksista julkaistaan alueittaisia ja toimialoittaisia tietoja TEM:in internet-sivuilla osoitteessa

http://www.tem.fi/ryhmalomautukset.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 2.6.2009