Naiset valtaavat esimiespaikkoja

  1. Urapolut muutoksessa
  2. Yhä useampi nainen on esimiehenä
  3. Yhä useamman esimiehenä on nainen
  4. Nais- ja miesesimiesten ominaisuuksia
  5. Naiset saavat miehiä parempia arvioita
  6. Kannustavaa johtamista tarvitaan tulevaisuudessa
  7. Naisesimiehistä pidetään enemmän kuin miesesimiehistä
  8. Naisjohtaminen voi lisätä tuottavuutta

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Yhä useamman esimiehenä on nainen

Kuviossa 3 esimiesasiaa on tarkasteltu toisesta näkökulmasta kuvaamalla, kuinka monella palkansaajalla on nainen esimiehenä. Naisten lähiesimiehenä toimiminen on kasvanut koko ajan vuodesta 1984, ja nykyisin 40 prosentilla palkansaajista on naisesimies. Naisista jo 63 prosentilla on naispomo. Naisten osuus esimiehistä on kasvanut tasaisesti vuodesta 1984 lähtien, jolloin kaikista palkansaajista vain noin neljäsosalla oli naisesimies.

Kuvio 3. Palkansaajat, joiden esimies on nainen vuosina 1984, 1990, 1997, 2003 ja 2008. Prosenttia.

Lähde: Työolotutkimukset 1984, 1990, 1997, 2003 ja 2008. Tilastokeskus.

Keskiasteen koulutetuilla naisilla on aina ollut useammin nainen kuin mies esimiehenä. Miesten keskuudessa korkeampi koulutus lisää todennäköisyyttä päätyä naisesimiehen alaiseksi. Tämä todennäköisyys on myös kasvanut siten, että korkeasti koulutetuista miehistä jo 19 prosentilla on nainen esimiehenä, kun vuonna 1984 osuus oli vielä 8 prosenttia.

Naisesimiesten alaisina ovat aiemmin olleet yleensä nuoret. Nyt alaisten ikäjakauma on paljon tasaisempi ja samanlainen kuin miesesimiehillä. Sektoreittain naisesimiesten osuus on kasvanut siten, että kunnissa yhä useammalla on naisesimies (69 %). Kuntasektorin miehistä jo joka kolmas (32 %) toimii naisjohtajan alaisuudessa, kun miespalkansaajista keskimäärin vain 13 prosentilla esimiehenä on nainen.

Naisten toimiminen esimiesasemassa on Suomessa yleisempää kuin missään muussa EU-maassa (kuvio 4). Tilanne ole mitenkään uusi, vaan jo aiemmissakin eurooppalaisissa työolotutkimuksissa (1995 ja 2000) järjestys on ollut sama (Paoli 1997, Paoli - Merllié 2001).

Kuvio 4. Palkansaajat, joiden esimies on nainen EU27-maissa vuonna 2005. Prosenttia.

Lähde: Eurooppalainen työolotutkimus 2005.

EU-maita koskevan selvityksen mukaan naisesimiehen alaisuudessa työskentelevien osuudet ovat nousseet melkein kaikissa EU15-maissa vuosien 1995 ja 2005 välillä. Ainoastaan Saksassa osuus on pysynyt samalla tasolla (18 %). Kasvu on ollut nopeinta Belgiassa, missä osuus kasvoi miltei 10 prosenttiyksikköä (16:sta 25:een prosenttiyksikköön). Toisaalta Belgia on edelleen vain EU27-maiden keskiarvon tienoilla.

Uusissa jäsenmaissa naisesimiehen alaisuudessa työskentelevien osuus on hieman pienentynyt. Bulgariassa, Unkarissa, Latviassa ja Slovakiassa oli vuonna 2005 vähemmän naispomon alaisuudessa työskenteleviä kuin vuonna 2001, jolloin nämä maat osallistuivat yhteiseen työolotutkimukseen. Tämä todennäköisesti kuvastaa laajemminkin siirtymätalouksien naisten aseman muutoksia. Kypros taas on hännänhuippuna kummassakin tutkimuksessa, mikä puolestaan selittyy paljolti sillä, että siellä naisten työvoimaosuus on Euroopan pienin.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 14.12.2009