Raha ei ratkaise koulutusta

  1. Korkeakoulutus on lisääntynyt lähes kaikkialla
  2. Lukukausimaksut ovat tyypillisiä anglosaksisissa maissa
  3. Maksullisen koulutuksen maissa yksityisen rahoituksen osuus on suuri
  4. Koulutus maksaa eniten Yhdysvalloissa
  5. Vaikuttaako maksullisuus koulutukseen osallistumiseen?
  6. Rahoitus ei kerro laadusta

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Lukukausimaksut ovat tyypillisiä anglosaksisissa maissa

Korkeakouluopintojen yleistymisen ajatellaan liittyvän opintojen maksuttomuuteen: maksuttomuuden ja opintotuen ansiosta kenellä tahansa on mahdollisuus hankkia haluamansa tasoinen koulutus. Lukukausimaksuttomia, opintotukea myöntäviä OECD-maita ovat Suomen lisäksi muut Pohjoismaat sekä Tšekki ja Turkki (taulukko). OECD:n mukaan Pohjoismaissa on vain vähän taloudellisia esteitä koulutukseen osallistumiselle, ja opintojen tukemisen periaate kuvastaa maiden yhteiskunnallisia arvoja. Lisäksi koulutuksen maksuttomuuden ajatellaan kuvastavan sitä, että koulutusta pidetään ensisijaisesti oikeutena, ei etuna. - Tšekin ja Turkin opintotuen taso on hyvin matala. (OECD 2009, 248.)

Suuri osa Keski- ja Etelä-Euroopan maista kerää pieniä lukukausimaksuja, ja myös opintotuki on niissä vähäistä. Näissä maissa ei ole juurikaan taloudellisia esteitä opiskelulle, mutta toisaalta heikot opintotukijärjestelmät lisäävät opiskelijoiden taloudellista taakkaa, ja tukea saadaan lähinnä perheeltä. (OECD 2009, 250-251.)

Lukukausimaksuja keräävät, opintoja tukevat maat ovat tyypillisesti anglosaksisia maita. OECD:n mukaan niissä voi olla taloudellisia esteitä opinnoille, mutta opiskelu on myös laajasti julkisesti tuettua. Neljänteen ryhmään kuuluvat Japani ja Etelä-Korea, joissa korkeat lukukausimaksut ja vähemmän kehittyneet tukijärjestelmät aiheuttavat taloudellista rasitetta opiskelijoille ja heidän perheilleen. (OECD 2009, 249-250.)

Taulukko. Neljä maaryhmää opintojen rahoituksen mukaan. Mukana ne maat, joista tiedot saatavilla.

  Ei lukukausimaksuja tai pienet maksut Lukukausimaksut
Ei opintotukea tai tuki vähäistä Itävalta, Belgia, Ranska, Irlanti, Italia, Portugali, Espanja Japani, Korea
Opintotuki Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti, Tšekki, Turkki Australia, Kanada, Alankomaat, Uusi-Seelanti, Yhdysvallat, Britannia

Lähde: Education at a Glance 2009. OECD.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 7.6.2010