Tämä on arkistosisältöä, jota ei enää päivitetä.

Siirry ajantasaiselle Tilastotieto-sivulle.

Kulttuuri-indikaattorien politiikkaa

  1. Kulttuuritilastoinnin indikaattorit
  2. Kulttuurin rahoituksen uudet perustelut
  3. Indikaattorien voimalla syrjästä esiin
  4. Tavoitteiden ja mittarien yhteensovittaminen
  5. Virallisen tilaston kehykset
  6. Kulttuuri hyvinvointimittaristoon
  7. Paljon vanhaa mutta jotain uuttakin
  8. Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Tavoitteiden ja mittarien yhteensovittaminen

Christopher Maddenin (2005) mielestä indikaattorityö parantaa kulttuuripolitiikan jäsentämistä. Kulttuuripolitiikan ongelmaksi on todettu, että sen päämäärät ja tavoitteet on ilmaistu abstraktisti ja epämääräisesti. Lisäksi uudet tavoitteet eivät yleensä korvaa aikaisempia, vaan ne tulevat niiden oheen. Eri kehitysvaiheet perusteluineen elävät rinnakkain, vaikka ne olisivat ristiriitaisia ja heijastelisivat erilaisia ideologioita. (Kangas 1999, 176; Bonet - Négrier 2003, 110.)

Christian Poirier (2005, 236) huomauttaa, että kulttuuripolitiikan tavoitteet ja niiden toteutumista kuvaavat indikaattorit eivät useinkaan käy yksiin: indikaattoripaketit laahaavat monesti kulttuuripolitiikan uudistusten perässä.

Isossa-Britanniassa on pyritty tuottamaan mittareita kattamaan myös kulttuuripolitiikan laajentumia. Työtä hankaloittaa se, että kulttuurin yhteydet identiteettiin, henkilökohtaiseen kehitykseen, yhteisöllisyyteen, sosiaaliseen koheesioon ja hyvinvointiin ovat vaikeasti hahmotettavia, ja niiden mittaaminen on vielä vakiintumatonta. (Poirier 2005, 237.)

Poirier (2005, 254) kehottaa pitämään kiinni perinteisistä indikaattoreista, jotta kulttuuripolitiikan panostusten vaikutuksia voitaisiin arvioida sellaisinaan eikä vain muiden sektoreiden välineinä. Eleanora Belfiore (2004) väittää, että Isossa-Britanniassa New Public Management on todentamisvaatimuksineen välineellistänyt kulttuuripolitiikkaa entistä enemmän, kun tämä pyrkii osoittamaan vaikuttavuuttaan taloudellisen ja sosiaalisen toiminnan alueilla.

Parempaan tasapainoon kulttuuripolitiikan tavoitteiden ja niitä mittaavien indikaattorien välillä päästään, kun tavoitteita muokataan helpommin operationaalistettavaan suuntaan tai kehitetään jalostuneempia mittareita. Opetusministeriön hankkeessa koetettiin ensinnäkin selkeyttää tavoitteita, missä auttoi samanaikaisesti työskennellyt kulttuuripolitiikan strategiatyöryhmä. Toiseksi hankkeessa tehtiin koko joukko indikaattoriehdotuksia jatkokehittämistä varten. (Vaikuttavuusindikaattorit... 2009, 40-48.)

Saatavilla olevat indikaattorit ovat pääasiassa kvantitatiivisia ja melko perinteisiä: muun muassa kulttuuritarjonta, kulttuurin toimialojen työvoima tai kansalaisten kulttuuriharrastukset (mt., 51-65). Jos indikaattorityö katkeaa resurssipulan takia, kuva kulttuurin ja kulttuuripolitiikan merkityksestä yhteiskunnassa jää vinoksi ja suppeaksi. Se taas voi pitkällä aikavälillä vaikuttaa myös resurssien jakoon.

Työryhmä korosti erityisesti tarvetta kehittää laadullisia indikaattoreita, jotta tavoitettaisiin kulttuurille olennaisia asioita kuten subjektiiviset kokemukset, identiteetti, merkitykset tai taiteellinen laatu.

Laatu voi indikaattorien tapauksessa viitata laskentamenetelmään, muuttujien mitta-asteikkoon tai mittaamisen kohteeseen. Taiteen ja kulttuurin alueella ollaan kriittisiä määrällisten mittarien suhteen, mutta poliittisesti arkaluontoisempi kysymys on julkista tukea saaneiden tuotantojen ja teosten laadun arviointi. Opetusministeriö on pannut vastikään vireille selvityksen laatuindikaattoreiden käytöstä taidelaitosten arvioinnissa; myös taiteilijatuen jakokriteereiden selkeyttämistä on vaadittu julkisuudessa jo pitkään.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 7.6.2010