Rakentamisen toimialakatsaus IV/2009

  1. Yhteenveto rakentamisen suhdannetilanteesta
  2. Uudisrakentamisen volyymin lasku hidastuu
  3. Rakennusyritysten liikevaihto laskee edelleen kaksinumeroisin luvuin
  4. Rakentamisen kustannusten lasku kääntymässä takaisin kasvuksi?
  5. Rakennusalan työttömien määrä kasvu hidastui loka-joulukuussa 2009
  6. Rakennusalan suhdannenäkymät toipuvat
  7. Fokus: Rakennustuotanto heräilee asuntorakentamisen johdolla
  8. Lähdeluettelo

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Rakennusalan suhdannenäkymät toipuvat

Rakentamisen lähiajan suhdannenäkymiä peilaavan Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) tuottaman rakennusalan suhdannebarometrin saldoluku (-10) toipui vahvasti loka-joulukuussa 2009. Lähellä nollaa oleva saldoluku kertoo, että vallitsevaan tilanteeseen ei odoteta juurikaan muutoksia. Mitä enemmän saldoluku poikkeaa nollasta sitä positiivisempia tai negatiivisempia odotukset ovat. Lähitulevaisuuden suhdannenäkymäodotuksissa on kuitenkin tapahtunut selvää kohentumista, sillä vuoden 2008 kahdella viimeisellä neljänneksellä nähtiin vielä synkempiä saldolukuja (-74 ja -68). Yhtä synkkiä saldolukuja on nähty viimeksi vuoden 2001 toisella neljänneksellä, jolloin saldoluku oli lukemassa -60. Viimeisin lukema on jo hyvin lupaava myös barometrin alkuvuoden lukuihin nähden. Tilauskantojen osalta saldoluvut ovat edelleen hyvin negatiiviset.

Kuluttajien luottamus talouteen vahvistui edelleen hieman helmikuussa kuten parina aiempanakin kuukautena. Kuluttajien luottamuksen muutokset ovat aiemmin ennakoineet hyvin talouden muutoksia. Tästä syystä viimeaikaiset kuluttajabarometrin tulokset valavat uskoa vahvistuvasta taloudesta.

Vuoden 2010 ensimmäisten kuukausien lukemat ovat olleet hieman nousussa ja pitkäaikaisen keskiarvon yläpuolella. Huhtikuussa pisteluku oli kasvanut 15,9:ään tammikuun 14,4:stä. Kuluttajien kuva omasta ja varsinkin Suomen taloudesta oli valoisa. Sen sijaan näkemykset yleisestä ja myös omasta työttömyydestä olivat helmikuussa edelleen synkät.

 

Kuvio 5. Rakentamisen suhdanneodotukset, rakennusluvat ja liikevaihto

Myönnetyt rakennuslupakuutiot vähenivät vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä peräti 55 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta. Lupien tarjoama lähitulevaisuuteen on hyvin kaksijakoinen. Asuinrakennuksille myönnetyt luvat kasvoivat peräti 55 prosenttia kuutioina mitattuna ja 68 prosenttia asuntojen lukumäärällä mitattuna. Sen sijaan muille kuin asuinrakennuksille myönnettyjen lupakuutioiden määrät laskivat viidenneksellä.

 

Kuvio 6. Myönnetyt rakennusluvat

 

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 26.3.2010