Aasian vetovoima kasvaa, mutta EU edelleen tärkeä
Pohjolan yritykset investoivat ulkomaille

  1. Ruotsalaisyritykset työllistävät ulkomailla
  2. Uudet EU-maat tärkeitä Suomelle
  3. Teollisuudessa eniten tytäryrityksiä
  4. EU-maat houkuttelevat yhä teollisuutta
  5. Ruotsalaiset palveluyritykset vahvoja Pohjois-Amerikassa

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Uudet EU-maat tärkeitä Suomelle

EU-maat on keskeinen toimintaympäristö, jonne tytäryrityksiä on tiheästi perustettu. EU-maissa toimivat tytäryritykset edustavat noin 55 prosenttia ulkomaisten tytäryritysten henkilöstöstä Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa (Kuvio 1).

Kuvio 1. Ulkomaisten tytäryritysten henkilöstö maaryhmittäin 2007, osuus

Lähde: Pohjoismaiset tilastovirastot

Uudet EU-jäsenmaat ovat selvästi tärkeä kohdealue suomalaisille yrityksille. Näillä oli reilut 800 tytäryritystä uusissa EU-maissa, tämä vastaa lähes viidennestä tytäryritysten yhteenlasketusta henkilöstöstä. Myös tanskalaisille yrityksille uudet EU-maat olivat suhteellisen tärkeä tytäryritysten sijaintialue.

Ruotsalaiset yritykset olivat vahvemmin läsnä vanhoissa jäsenmaissa, joissa sijaitsi puolet ulkomaisista tytäryrityksistä ja työskenteli reilut 40 prosenttia ulkomaisesta henkilöstöstä.

Myös Pohjois-Amerikassa ruotsalaiset yritykset olivat näkyvästi esillä. Nämä vastasivat ulkomaisten tytäryritysten henkilöstöstä noin viidesosasta, kun suomalaisten ja tanskalaisten yritysten ulkomaisesta henkilöstöstä alle 10 prosenttia työskenteli Pohjois-Amerikassa.

Suomalaiset ja tanskalaiset yritykset olivat toisaalta ruotsalaisia tukevammin suuntautuneet Aasiaan, missä työskenteli noin viidennes suomalaisten ja tanskalaisten yritysten ulkomaisesta henkilöstöstä.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 2.6.2010