Ansiotaso kehittyy työnantajan ja iän mukaan

  1. Työuraansa aloitteleva sijoittuu usein yksityiselle sektorille
  2. Valtion palkat nousevat iän karttuessa
  3. Miehet menevät jo alun perin eri tehtäviin kuin naiset
  4. Osa-aikatyöhön mennään Etelä-Suomessa nuorempina kuin muualla
  5. Työvoiman kysynnän kasvu saattaa lisätä palkkakilpailua

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Osa-aikatyöhön mennään Etelä-Suomessa nuorempina kuin muualla

Osa-aikainen työ on selvästi kokoaikatyötä yleisempää sekä työuran alussa että lopussa. Vuonna 2008 osa-aikatyötä tekevien alle 20-vuotiaiden nuorten osuus oli 6 prosenttia ja yli 60-vuotiaiden 13 prosenttia.

Osa-aikatyö on yleistynyt erityisesti opiskelijoiden keskuudessa. Vanhempien palkansaajien joukossa osa-aikaisten osuutta on lisännyt osa-aikaeläkkeelle jäämisen mahdollisuus. Myös useat eläkeläiset työskentelevät nykyisin osa-aikaisina varsinaisen työuransa jälkeen.

Osa-aikaiseen työhön hakeudutaan Etelä-Suomessa selvästi nuorempina kuin muualla. Alle 30-vuotiaiden osuus osa-aikatyöläisistä oli Etelä-Suomessa 36 prosenttia vuonna 2008, mutta Itä-Suomessa vain 25 prosenttia. Suurin syy lienee Etelä-Suomen korkeampi hintataso ja paremmat työnsaantimahdollisuudet; Itä-Suomessa työtä ei ole aina riittävästi tarjolla. Lisäksi itäsuomalaiset nuoret voivat tehdä töitä maa- tai metsätaloudessa, eivätkä sen vuoksi ole mukana palkkatilastoissa. Vanhempien joukossa ei ollut vastaavia alue-eroja.

Kokoaikatyö on yhtä yleistä kaikkialla Suomessa kaikissa ikäryhmissä. Julkisen sektorin osuus on suuri Lapissa ja Kainuussa, ja yksityisen sektorin palvelualat työllistävät runsaasti Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Teollisuuden palkansaajien osuus on iso Itä-Uudellamaalla, Etelä-Karjalassa ja Päijät-Hämeessä.

Keskimääräinen ansiotaso on Uudellamaalla noin 12 prosenttia korkeampi kuin muualla maassa, mutta Lapissa alle 25-vuotiaiden ansiot ovat parhaat. Vanhemmista suurimpia palkkoja saavat Etelä-Suomen, Länsi-Suomen ja Oulun seudun palkansaajat, koska näillä alueilla on tarjolla runsaasti asiantuntijatehtäviä. Edellä mainituilla alueilla palkkatasoa nostavat myös työpaikan sijainnin perusteella maksettavat lisät.

Itä-Suomessa jokaisen ikäryhmän palkat ovat pienemmät kuin muualla maassa. Tämä johtunee siitä, että Itä-Suomessa ansioiden hajonta on selvästi muuta maata vähäisempää, ja siellä on usein tarjolla pienipalkkaisia tehtäviä. (Kuvio 3.)

Kuvio 3. Kokoaikaisten palkansaajien keskimääräiset kuukausiansiot iän ja työpaikan sijainnin mukaan vuonna 2008. Euroa/kk.

Lähde: Palkkarakennetilasto. Tilastokeskus.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 27.9.2010