Koulutuksen niukkuudesta koulutuksen valintamyymälään

  1. Ikuiset koulutushuolet
  2. Hyppäys kansakoulusta peruskouluun
  3. Oppikouluista lukioihin
  4. Ammatillista opetusta on runsaasti tarjolla
  5. Korkeakouluopiskelu on valtavasti lisääntynyt
  6. Koulutusta kaikille ja kaikkiin tarkoituksiin
  7. Koulutusta joka lähtöön

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Hyppäys kansakoulusta peruskouluun

Kansakoululain (1.7.1957) mukaan oppivelvollisuus alkoi syyslukukauden alussa sinä vuonna, jonka kuluessa lapsi täytti seitsemän vuotta. Se päättyi kevätlukukauden lopussa sinä vuonna, jona nuori täytti 16 vuotta, jollei oppivelvollisuus sitä ennen ollut täyttynyt.

Kansakoulu jakautui varsinaiseen kansakouluun ja kansalaiskouluun; kansakoulu oli yleensä kuusivuotinen ja kansalaiskoulu kaksivuotinen. Kansakouluun saattoi kuulua myös apukoulu, hitaasti edistyvien luokkia ja muita oppivelvollisuusikäisten luokkia.

Peruskoulukeskustelu alkoi 1950-luvun lopulla, jolloin esitettiin ajatus 9-vuotisesta, kaikille maksuttomasta kunnallisesta yhtenäiskoulusta. Peruskoulun tavoitteena oli turvata kaikille lapsille yhtäläiset mahdollisuudet koulutukseen varallisuudesta ja asuinpaikasta riippumatta.

Sodanjälkeisen ajan merkittävimmässä koulu-uudistuksessa yhdistettiin kansakoulu, kansalaiskoulu ja keskikoulu koko ikäluokan oppivelvollisuuskouluksi. Peruskouluun siirryttiin vaiheittain vuosina 1972-1977 ensin Pohjois-Suomessa ja viimeksi Helsingissä.

Vuonna 1960 kansa-, kansalais- ja keskikouluissa oli yhteensä 807 900 oppilasta. Määrä kuvastaa hyvin suurten ikäluokkien kokoa. Syyslukukauden 2008 alkaessa peruskouluissa oli 561 100 oppilasta, lähes 250 000 vähemmän kuin vuonna 1960.

Ennen varsinaiseen peruskouluun siirtymistä annetaan nykyisin esiopetusta 3-6-vuotiaille lapsille yleensä päiväkodissa. Osa 6-vuotiaista saa esiopetusta peruskoulussa; peruskoulun esiluokkien oppilaat lasketaan mukaan peruskoulun oppilasmääriin. Syyslukukaudella 2008 lähes 57 000 lasta sai vähintään 700 tuntia vuodessa kestävää esiopetusta. Heistä 23 prosenttia sai esiopetusta peruskoulun ja 77 prosenttia päivähoidon yhteydessä.

Kouluikäisen 7-15-vuotiaan väestön määrä on vähentynyt kolmanneksella vuosien 1960 ja 2008 välillä. Saman verran on pienentynyt 7-vuotiaiden ikäluokka viimeisten 50 vuoden aikana.

Koulutusjärjestelmä vuonna 1960 ja 2010.

 

Vuoden 1960 ja nykyisen koulutusjärjestelmän vertailua.

  1960     2008
Väestö
7-vuotiaat 87 000     56 900
7-15-vuotiaat 838 200     548 000
 
Tutkinnon suorittanut väestö 0,4 milj.     2,9 milj.
15-vuotta täyttäneistä % 12,9     65,5
 
Kansa- ja keskikouluopetus     Esi- ja peruskouluopetus  
    Päivähoidon esiopetus 43 500
  Esiopetus (peruskoulu) 13 100
Kansakoulu/kansalaiskoulu 629 000   Peruskoulu (vuosiluokat 1-9) 547 000
Keskikoulu 178 900   Lisäopetus (10. lk) 1 300
 
Lukiokoulutus     Lukiokoulutus  
Opiskelijoita 35 700   Opiskelijoita 114 200
Ylioppilaita 7 700   Ylioppilaita 32 600
 
Ammatillinen koulutus     Ammatillinen koulutus  
Opiskelijat, yhteensä 56 000   Opiskelijat, yhteensä 196 700
Liikeapulaiskoulut 400   Ammatilliset oppilaitokset 154 600
Kauppakoulut 5 200   Ammatilliset erityisoppilaitokset 3 000
Kauppaopistot 5 000   Ammatilliset erikoisoppilaitokset 4 700
Merenkulkuoppilaitokset 300   Ammatilliset aikuiskoulutuskeskukset 33 800
Erikoisalojen ammattikoulut 3 000   Palo-, poliisi- ja vartiointialojen oppilaitokset 200
Ammattiopistot 5 500   Muut oppilaitokset 400
Invalidien ja aistivikaisten ammattikoulut 1 100      
Kotiteollisuusoppilaitokset 2 400  
Maanviljelysoppilaitokset 2 400  
Meijerikoulut 200  
Kotieläinoppilaitokset 1 200   Ammattikorkeakoulukoulutus  
Kotitalousoppilaitokset 3 200   Opiskelijoita 132 500
Kuntien yleiset ja valmistavat ammattikoulut 14 000   Tutkintoja 21 800
Ammattioppilaskoulut 900      
 
Keskusammattikoulut 3 000  
Teknilliset koulut 4 700  
Teknilliset opistot 1 800  
Yhteiskunnalliset korkeakoulut 500  
Kodinhoitajakoulut 500  
Puutarhaoppilaitokset 300  
Metsä- ja sahateollisuuskoulut 400  
 
Yliopisto- korkeakoulukoulutus     Yliopistokoulutus  
Opiskelijoita 23 600   Opiskelijoita 164 100
Tutkintoja 4 300   Tutkintoja 38 200

Lähteet:
Suomen tilastollinen vuosikirja 1961. Tilastokeskus.
Oppilaitostilastot 2009. Tilastokeskus.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 27.9.2010