Rakentamisen toimialakatsaus I/2010

  1. Rakentamisen kasvu asuinrakentamisen varassa
  2. Alkuvuoden aloitukset lupaavat uusien asuntojen määrän huomattavaa kasvua
  3. ARA -asuntojen määrä kolminkertaistunut
  4. Kuluttajien talousnäkemykset epävarmoja
  5. Maa- ja vesirakentamisen liikevaihto laskee edelleen
  6. Sähkö- ja LVI-tarvikkeiden tukkumyynti yhä edellisvuotta alempana
  7. Neljän miljardin euron pudotus uudisrakennusinvestoinneissa
  8. Vilkasta rakentamista pohjoisessa
  9. Lähdeluettelo

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Alkuvuoden aloitukset lupaavat uusien asuntojen määrän huomattavaa kasvua

Tilastokeskuksen lopullisten tietojen mukaan viime vuonna valmistui 22 200 uutta asuntoa, mikä on 27 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2008. Valmistuneista asunnoista omakotiasuntoja oli 48 prosenttia. Rivitaloasuntoja valmistuneista asunnoista oli 10 prosenttia ja kerrostaloasuntoja 38 prosenttia. Rivitaloasuntojen rakentaminen on vähentynyt eniten 1990 -luvun alkuvuosien määristä.

Pääkaupunkiseudulla asuntoja valmistui viime vuonna 4 407 eli 18 prosenttia vuotta 2008 vähemmän. Kasvukeskuksista Turun seutukunnan asuntotuotanto väheni eniten, 34 prosenttia. Myös muiden kasvukeskusten asuntotuotanto supistui.

Vuonna 2009 aloitettiin 23 130 asunnon rakentaminen. Määrä vähentyi hieman vuodesta 2008. Ensimmäisen neljänneksen aloitukset kattavat tyypillisesti 14 - 20 prosenttia koko vuoden aloituksista. Mikäli suhdannetilanne ei nykyisestä selvästi heikkene, on mahdollista, että tänä vuonna käynnistetään yli 30 000 uuden asunnon rakennustyöt. Valmistuvien asuntojen määrän voimakas kasvuvaihe on odotettavissa vasta ensi vuoden vaihteen molemmin puolin.

Kuvio 1. Myönnetyt rakennusluvat ja aloitetut asunnot, vuosimuutos %

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 24.6.2010