Maahanmuutossa suuria vuosivaihteluita

  1. Maahanmuuton kehitystä vaikea ennustaa
  2. Suomalaiset edelleen suurin maahanmuuttajaryhmä
  3. Muuttajien työllistyminen vie aikaa
  4. Työttömyys vaivaa muuttajaa pitkään - mutta se kyllä helpottaa
  5. Ulkomaalaisväestöä 120 000 - 200 000
  6. Työmarkkinoilla on noin 130 000 ulkomaalaistaustaista työntekijää

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Työttömyys vaivaa muuttajaa pitkään - mutta se kyllä helpottaa

Virolaisista työikäisistä 45 prosenttia, kaikista ulkomaalaista 33 ja suomalaisista paluumuuttajistakin 27 prosenttia oli lamavuosina työttöminä. Viisi vuotta myöhemmin maahan muuttaneilla tilanne oli jo helpompi: työttömien virolaisten osuus oli pudonnut puoleen eli 20 prosenttiin, kaikkien ulkomaalaisten 27:ään ja suomalaisten 17 prosenttiin. Vuoden 2000 muuttajat aloittivat siis samalta työttömyystasolta, kuin minkä viisi vuotta aikaisemmin tulleet olivat saavuttaneet viidessä vuodessa. Ja samanlainen kehitys jatkui.

Vuonna 2005 saapuneiden ulkomaalaisten työttömyysaste oli aluksi 18 prosenttia, joka oli sama kuin minkä vuonna 2000 tulleet olivat saavuttaneet. Suomalaisten paluumuuttajien työttömyystaso vuonna 2005 saapuneilla oli 15 prosenttia, mutta virolaisille Suomen työmarkkinat olivat avautuneet vielä paremmin. Heidän työttömyysasteensa oli jo alle 10 prosenttia eli sama kuin Suomessa keskimäärin.

Tänä päivänä virolaismuuttajat työllistyvät lähes yhtä hyvin kuin suomalaiset keskimäärin ja heitä vaivaa työttömyys saman verran kuin suomalaisia keskimäärin. Tämä tarkoittaa sitä, että suurimman maahanmuuttajaryhmämme työllisyys on korkeampaa ja työttömyys alempaa kuin useimmissa Suomen maakunnissa.

Työttömyys kiusaa kuitenkin enemmän ulkomaalaistaustaisia kuin suomalaisia työllisiä. 2000-luvun pikkulamassa maahanmuuttajien työttömyys kääntyi pieneen nousuun, vaikka maan keskimääräinen työttömyys jatkoi hidasta laskuaan.

Työlliset äidinkielen mukaan vuonna 2008

  Työlliset yhteensä Suomalaiset Ulkomaalaiset %
Yhteensä 2 369 066 2 299 439 69 627 2,9
A-B Maa- metsätalous 93 557 92 059 1 498 1,6
C,D,E Teollisuus 437 652 426 741 10 911 2,5
  DA Elintarvike 36 526 35 438 1 088 3
  DJ Metallien jal. metallituott. 65 616 63 881 1 735 2,6
  DK Koneet, laitteet 67 156 65 872 1 284 1,9
  DL Elektroniikka- 60 430 57 175 3 255 5,4
  DM Kulkuneuvot 21 536 20 939 597 2,8
  DN Muu valmistus 16 135 15 647 488 3
F Rakentaminen 156 747 152 722 4 025 2,6
G Tukku- ja vähittäiskauppa 287 054 279 147 7 907 2,8
H Majoitus- ja ravitsemistoiminta 75 979 69 025 6 954 9,2
I Kuljetus, tietoliikenne 169 863 164 487 5 376 3,2
J Rahoitustoiminta 46 178 45 786 392 0,8
K Kiinteistö-, liike-elämän palvelut 319 721 304 529 15 192 4,8
  72 Tietojenkäsittelypalvelu 47 688 45 540 2 148 4,5
  73 Tutkimus ja kehittäminen 15 542 14 942 600 3,9
  74 Muut liike-elämää palvelut 209 714 198 161 11 553 5,5
L Julkinen hallinto 124 722 123 777 945 0,8
M Koulutus 161 418 156 443 4 975 3,1
N Terveys- ja sosiaalipalvelut 352 790 346 264 6 526 1,9
O,P,Q,X Muu, tunt. 143 385 138 459 4 926 3,4

Lähde: Työssäkäyntitilastot. Tilastokeskus

 

Kuvio 7. Työttömien osuuden kehitys vuosina 1995, 2000 ja 2005 maahanmuuttaneilla 18-64-vuotiailla suomalaisilla, ulkomaalaisilla ja virolaisilla

Lähde: Työssäkäyntitilastot. Tilastokeskus

___________________________________

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 9.7.2010