Kaupan toimialakatsaus III/2010

Koko dokumentti sivutettuna


Kirjoittaja: Mira Kuussaari (09) 1734 3538
Sähköposti:
palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi

Kaupan suhdannetilanne ja näkymät

Kaupan liikevaihdon suotuisa kehitys jatkui vuoden 2010 kolmannella neljänneksellä. Tukkukaupassa, vähittäiskaupassa ja päivittäisvarakaupassa liikevaihto nousi heinä-syyskuussa sekä vuotta aiemmasta että edellisestä neljänneksestä. Kaupan myynnin kasvun odotettiin myös jatkuvan lähikuukausina. Vuoden 2010 viimeiseltä neljännekseltä saatujen ennakkotietojen mukaan myynti on viime kuukausina kasvanut selvästi, ja kasvun arvioidaan jatkuvan talvikautena. Varastojen kuvataan olevan hieman tavanomaista suuremmat.

Syyskuun kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio kiihtyi 1,4 prosenttia. Inflaatiota kiihdytti eniten ravinnon hinnan kääntyminen lievään nousuun. Kuluttajahintoja nosti syyskuussa edellisestä vuodesta eniten polttonesteiden sekä osakehuoneistojen ja kiinteistöjen kallistuminen. Myös alkoholijuomien vähittäishintojen nousu vuoden takaisesta vaikutti hintojen nousuun. Inflaatio on kiihtynyt edelleen loppuvuotta kohden. Ravintola- ja kahvilaruuan halpeneminen kuitenkin hillitsi hintojen nousua loppuvuonna.

Työllisyys lähti kaupan alalla vahvaan kasvuun kevään aikana, mutta kasvu hieman tasaantui heinä-syyskuussa. Suomessa on noin 47 tuhatta kaupan alan yritystä, jotka työllistivät syyskuun lopussa hieman yli 300 tuhatta henkilöä. Syyskuussa avoimia työpaikkoja oli koko maassa 19 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin ja työttömyysaste oli vuodentakaisella tasolla seitsemässä prosentissa. Kaupan alan avoimet työpaikat lisääntyivät 1600:lla vuoden takaisesta.

Vähittäiskaupan yritysten suhdannetilannetta kuvaavan luottamusindikaattorin mukaan alan suhdannenäkymät kohosivat edelleen kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä. Eurostatin julkaiseman vähittäiskaupan luottamusindikaattorin mukaan luottamus oli koko Euroopan Unionissa korkeammalla tasolla kuin kertaakaan aiemmin taantuman alettua.

Luottamusindikaattorin saldolukujen taso on ollut Suomessa jo usean vuoden ajan korkeampi kuin EU:n alueella keskimäärin, mutta nyt luottamus on vahvistunut myös Saksassa ja vähittäiskaupan yritykset arvioivat myynnin kasvun jatkuvan sielläkin.

Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tiedot vuoden 2010 kolmannelta neljännekseltä ennakoivat vähittäiskaupan liikevaihdon myönteisen kehityksen yhä jatkuvan lähikuukausina. Kuluttajien luottamus talouteen nousi kolmannella vuosineljänneksellä vahvemmaksi kuin koskaan aiemmin. Eri kulutusaikeita oli runsaasti, ja monet kotitaloudet suunnittelevat käyttävänsä rahaa kodin sisustukseen tai kodintekniikan ja harrastusvälineiden hankintaan. Tosin ennakkotiedot viimeiseltä vuosineljännekseltä kertovat, että joulukuussa kuluttajien usko Suomen talouteen romahti.

Kuvio 1. Vähittäiskaupan kausitasoitettu luottamusindikaattori

Sivun alkuun

Kaupan liikevaihto kasvoi edelleen kolmannella neljänneksellä

Kaupan alan liikevaihto kasvoi vuoden 2010 kolmannella neljänneksellä 10,8 prosenttia edellisvuodesta. Taantumaa edeltäneeseen liikevaihdon tasoon on kuitenkin vielä matkaa, koska alan liikevaihto oli heinä-syyskuussa lähes 9 prosenttia alemmalla tasolla kuin vastaavana ajankohtana vuonna 2008. Liikevaihdon kasvua vauhditti erityisesti autokauppa, mutta autokaupassakin oltiin vielä lähes 16 prosenttia alemmalla tasolla kuin kaksi vuotta sitten.

Taulukko 1. Liikevaihdon vuosimuutokset kaupan eri aloilla, % (TOL 2008)

Toimiala IV/20092) I/2010 II/2010 III/2010 I-III/2010
Kauppa yhteensä (100%) -8,3 2,5 9,2 10,8 7,6
Autokauppa (16,4%)1) -18,6 -1,4 25,8 24,6 16,1
Tukkukauppa (57,4%) -10,8 3,6 9,2 11,7 8,2
Vähittäiskauppa (26,2%) 0,7 2,0 3,4 4,5 3,4
- päivittäistavarakauppa (8,9%) 2,3 3,9 2,6 4,9 3,8
- tavaratalokauppa (4,3%) 2,9 0,6 -1,8 1,1 -0,1
1)Osuus kaupan liikevaihdosta vuonna 2008
2)Vuosimuutoksessa verrataan ajanjakson liikevaihtoa edellisen vuoden vastaavan ajanjakson liikevaihtoon

Vuoden toisella neljänneksellä voimakkaaseen kasvuun kääntynyt moottoriajoneuvojen tukkukauppa jatkoi voimaksasta kasvua myös heinä-syyskuussa. Sekä moottoriajoneuvojen huollon ja korjauksen alalla että moottoriajoneuvojen vähittäiskaupassa liikevaihto kasvoi edelleen vaikkakin kasvu hieman tasaantui. Erityisesti tukkukaupan siivittämänä koko autokaupan liikevaihto kohosi kolmannella neljänneksellä 24,6 prosenttia vuodentakaisesta vastaavasta ajanjaksosta.

Tukkukaupassa liikevaihdon kasvu voimistui edelleen heinä-syyskuussa verrattuna edelliseen neljännekseen. Taustalla on suotuisan kehityksen jatkuminen teollisuudessa, jota tukkukauppa seurailee. Huomattava osa tukkukaupan liikevaihdosta sisältää teollisuudessa tarvittavien tuotantopanosten, esimerkiksi polttoaineiden ja laitteiden välitystä. Siten teollisuuden piristyminen kotimaan ja ulkomaan markkinoilla on heijastunut suoraan tukkukaupan kehitykseen.

Myös vähittäiskaupan liikevaihdon kasvu jatkui vuoden kolmannella neljänneksellä. Voimistuneen kasvun taustalla on liikevaihdon suotuisa kehittyminen erityisesti televiestintälaitteiden ja tietokoneiden vähittäiskaupassa. Kuluttajat suosivat kuluneen neljänneksen aikana myös kultaseppiä ja kellokauppoja sekä kodintekniikkaa. Kolmannen neljänneksen aikana erityisesti kodintekniikkaan panostettiin ja toimialan liikevaihto kasvoikin neljänneksen aikana 8,5 prosenttia. Päivittäistavarakaupassakin myynti piristyi nyt samaan tahtiin kuin koko vähittäiskaupassa ja näin ollen päivittäistavarakupan liikevaihto kasvoi neljänneksen aikana viisi prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Kirjojen, sanomalehtien ja paperitavaran vähittäiskaupan jo vuosia kestänyt vaisu kehitys kääntyi alkusyksyn aikana niukasti positiiviseksi. Ainoastaan alkoholijuomien vähittäiskaupan liikevaihto laski heinä-syyskuussa edellisvuodesta.

Kuvio 2. Vähittäiskaupan alatoimialojen liikevaihdon kehitys heinä-syyskuussa 2010

Vähittäiskaupan liikevaihdon kasvu jatkui kolmannella neljänneksellä myös Euroopan Unionin alueella. Ranskassa ja Suomessa liikevaihto kasvoi jopa nopeammin kuin Euroopan Unionissa keskimäärin verrattuna edelliseen neljännekseen. Saksassa liikevaihdon kasvu tasaantui edellisestä neljänneksestä, mutta pysyi edelleen positiivisena. Vähittäiskaupan liikevaihto on ollut vuodesta 2006 alkaen suotuisampaa Suomessa ja vaisumpaa Saksassa kuin Euroopan Unionin jäsenmaissa keskimäärin.

Kuvio 3. Vähittäiskaupan liikevaihdon1)kehitys neljänneksittäin eri maissa (TOL 2008)

1) Kuvion 3 sarjat ovat kausitasoitettuja ja muutokset kuvaavat kunkin vuosineljänneksen muutosta verrattuna edelliseen vuosineljännekseen.

Sivun alkuun

Kaupan alan työllisten määrän kasvu tasaantui kolmannella neljänneksellä

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan kaupan alan työllisten määrä nousi 3 prosenttia vuoden kolmannella neljänneksellä edellisvuoteen verrattuna, mutta tehtyjen työtuntien määrä ei kohonnut ihan samaa tahtia ja määrä nousi vain prosentin verran. Toimialan palkkasumma kasvoi 2,7 prosentin kasvuvauhtia edellisvuoteen verrattuna. Silti kaupan palkkasumman kasvu oli heinä-syyskuussa hieman vaisumpaa kuin koko talouden palkkasumman kehitys, joka kohosi 3,6 prosenttia vuoden takaisesta vertailuajankohdasta.

Elinkeinoelämän keskusliiton suhdannebarometrin mukaan kaupan henkilöstökehitys on vihdoinkin kääntynyt parempaan, mutta odotukset ovat edelleen varovaisia. Ennakkotiedot vuoden viimeiseltä neljännekseltä näyttävät vakaata kehitystä, mutta alan yritysten vuoden vaihteen henkilöstöodotukset ovat melko varovaisia. Vaikka suhdannetilanne on kohentunut yhä ja talvikaudesta odotetaan melko suotuisaa, kuvataan tilannetta vielä normaalia heikommaksi. Tämä ennakoi työllisten tekemien työtuntien ja palkkasumman tasaista kehitystä vuoden viimeiselle neljännekselle.

Kuvio 4. Kaupan palkkasumman, palkansaajien ansiotasoindeksin ja työllisten määrän kehitys neljänneksittäin (TOL 2008)

Tukkukaupassa työllisten määrä nousi voimakkaasti vuoden 2010 kolmannella neljänneksellä. Sen sijaan autokaupassa ja vähittäiskaupassa työllisten määrä kasvoi tasaisesti muutaman prosentin luokkaa edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Vaikka työllisten määrä kasvoi autokaupassa 2,5 prosenttia, työllisten tekemät työtunnit pysyivät edellisvuoden tasolla. Tukkukaupan työllisten voimakas kasvu heijastui myös toimialan työtunteihin, jotka kasvoivat 3,8 prosenttia. Koko toimialan työllisten tekemät työtunnit kasvoivat vain 1,2 prosenttia kuluneen neljänneksen aikana.

Kuvio 5. Kaupan työllisten määrän kehitys kaupan eri aloilla (TOL 2008)

Sivun alkuun

Fokus: Pienet kaupat jäivät kasvussa suurten jalkoihin

Kokomaan yritysten liikevaihto oli alkuvuonna kasvussa kaikilla toimialoilla. Tammi- syyskuussa koko kaupan alan liikevaihto kasvoi 7,5 prosenttia ja pienyritysten liikevaihto 1,6 prosenttia vuoden takaisesta. Tukku- ja autokaupan pienyritysten liikevaihto kasvoi koko maassa kuluvan vuoden tammi-syyskuun aikana 5,1 prosenttia, kun samaan aikaan toimialan kaikkien yritysten yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi 11,7 prosenttia. Vähittäiskaupan puolella pienyritysten tuottama liikevaihto jäi alkuvuonna edellisvuoden tasosta 2,3 prosenttia, kun koko maan tasolla vähittäiskaupan liikevaihto kasvoi vastaavana aikana 3,4 prosenttia. Valtaosa kaupan alan yritysten liikevaihdosta syntyy tukku- ja autokaupassa (23 %). Vähittäiskaupan osuus kaikkien yritysten liikevaihdosta on noin 9 prosenttia. Pienyritysten osalta osuudet ovat lähes tasan: tukku- ja autokaupassa 14 prosenttia ja vähittäiskaupassa 12 prosenttia.

Kuvio 1. Tukku- ja vähittäiskaupan pienyritysten ja kaikkien yritysten liikevaihdon vuosimuutos koko maassa tammi-syyskuussa 2010

Sivun alkuun

Vähittäiskaupan pienyritykset vahvassa kasvussa Keski-Pohjanmaalla

Vähittäiskaupan pienyritysten liikevaihto kasvoi alkuvuonna 2010 vahvimmin Keski-Pohjanmaan maakunnassa. Liikevaihto lisääntyi Keski-Pohjanmaalla 3,6 prosenttia, koko maan vastaavan kehityksen jäädessä 2,3 prosenttia edellisvuodesta. Keski-Pohjanmaan ohella reippaaseen kasvuun päästiin Pohjois-Savossa (2,0 %) ja positiiviseen kehitykseen ylsivät myös Pohjois-Karjalan kaupat puolen prosentin kasvullaan. Uusimaa, joka tuottaa koko maan vähittäiskaupan pienyritysten liikevaihdosta reilun viidesosan, hidasti pienyritysten liikevaihdon kasvua koko maassa. Uudenmaan pienyritysten liikevaihto supistui tammi-syyskuussa 2,1 prosentin verran.

Kuvio 2. Vähittäiskaupan pienyritysten liikevaihdon vuosimuutos maakunnissa, tammi-syyskuu 2010

Lähes kaikissa Manner-Suomen maakunnista vähittäiskaupan pienyritysten liikevaihto oli koko alkuvuoden ajan laskussa. Liikevaihto supistui eniten teollisuusvaltaisessa Lapin maakunnassa (-9,8 %). Myös Etelä-Karjalan sekä Pirkanmaan maakunnissa jäätiin noin 6 prosenttia vuodentakaisesta kehityksestä.

Vähittäiskaupan pienyritysten jakautuminen alatoimialoille selittänee ainakin osittain maakuntien välistä eroa. Koko maan vähittäiskauppaa tarkasteltaessa liikevaihto ei juurikaan kasvanut alkuvuoden aikana tavaratalokaupassa, mutta päivittäistavarakaupassa liikevaihto kasvoi 3,8 prosenttia tammi- syyskuun aikana ja erityisesti heinä-syyskuun aikana päivittäistavarakauppa kasvoi liki 5 prosenttia vuoden takaisesta. Taustalla lienee se, että kuluttajat suosivat kesäaikaan pieniä lähikauppoja ja kuluneen vuoden alusta voimaan tullut aukioloaikojen vapauttaminen on vahvistanut lähikauppojen asemaa.

Sivun alkuun

Pohjanmaan vähittäiskaupan pienyrityksillä huomattava merkitys työllistäjinä

Pienyritysten osuus vähittäiskaupan henkilöstömäärästä oli vuonna 2009 selvästi pienin Uudellamaalla, noin 15 prosenttia. Samaan aikaan lukumäärällisesti pieniä yrityksiä oli kuitenkin eniten juuri Uudellamaalla, noin 80 prosenttia kaikista vähittäiskaupan yrityksistä. Suurin pienyritysten osuus henkilöstömäärästä oli Pohjanmaalla ja Kainuussa, molemmissa lähes 30 prosenttia. Myös liikevaihdolla mitattuna Pohjanmaan vähittäiskaupan pienyritykset tuottivat kaikkiin maakuntiin verrattuna eniten, lähes 20 prosenttia koko maakunnan vähittäiskaupan liikevaihdosta. Uudellamaalla pienten yritysten osuus vähittäiskaupan liikevaihdosta jäi samaan aikaan vain reiluun 9 prosenttiin. Mielenkiintoista on, että alkuvuonna eniten liikevaihtoaan kasvattaneella Keski-Pohjanmaalla pienyritysten osuus vähittäiskaupan henkilöstömäärästä oli Uudenmaan maakunnan jälkeen toiseksi pienin, vajaat 17 prosenttia.

Taulukko 2. Vähittäiskaupan pienyritysten lukumäärä ja osuus kaikista yrityksistä maakunnittain

Maakunta Pienyritysten lukumäärä Pienyritysten osuus
lukumäärästä (%)
Pienyritysten osuus
liikevaihdosta (%)
Pienyritysten
osuus henkilöstö-
määrästä (%)
Uusimaa 6 284 80,1 9,2 14,9
Varsinais-Suomi 2 570 78,4 14,4 21,0
Pirkanmaa 2 528 79,0 13,0 19,8
Satakunta 1 317 78,3 15,5 24,2
Keski-Suomi 1 268 75,6 12,4 19,7
Etelä-Pohjanmaa 1 173 78,5 17,2 24,1
Pohjanmaa 1 053 78,6 18,8 27,1
Etelä-Savo 759 75,3 16,5 25,6
Pohjois-Karjala 686 73,8 15,4 24,3
Itä-Uusimaa 574 78,2 16,4 24,3
Kainuu 349 73,5 15,9 27,1

Tilastokeskuksen Asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tuottamassa tilastossa kaupan alan pienyrityksiksi määriteltiin ne yritykset, joiden henkilöstömäärä oli korkeintaan 10 henkilöä ja vuosiliikevaihto enintään 2 miljoonaa euroa.

Seuraava vuoden 2010 viimeistä neljännestä käsittelevä kaupan toimialakatsaus ilmestyy 22.3.2011.

Sivun alkuun

Lähdeluettelo

Kuviot
Kuvio 1. Eurostat: Vähittäiskaupan luottamusindikaattori
Kuvio 2. Tilastokeskus: Kaupan liikevaihtokuvaaja
Kuvio 3. Eurostat: Vähittäiskaupan liikevaihtoindeksi
Kuvio 4. Tilastokeskus: Palkkasummakuvaajat,Tilastokeskus: Työvoimatutkimus, Tilastokeskus: Ansiotasoindeksi
Kuvio 5. Tilastokeskus: Työvoimatutkimus

Taulukot
Taulukko 1. Tilastokeskus: Kaupan liikevaihtokuvaaja

Muut lähteet
Elinkeinoelämän keskusliitto: Suhdannebarometri ja vähittäiskaupan luottamusindikattori

Tilastokeskus: Kaupan liikevaihtokuvaaja, http://tilastokeskus.fi/til/klv/tie.html

Tilastokeskus: Kuluttajabarometri, http://tilastokeskus.fi/til/kbar/tie.html

 


Päivitetty 14.1.2011