Teollisuuden toimialakatsaus IV/2010

  1. Suhdannetilanne ja näkymät
  2. Suomessa tuotannon kasvuvauhti kiihtyi loppuvuonna
  3. Liikevaihto ja tuottajahinnat nousussa
  4. Teollisuuden avoimet työpaikat lisääntyivät
  5. Teollisuusyritysten näkymät myönteiset
  6. Lähdeluettelo

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Teollisuusyritysten näkymät myönteiset

Viime vuonna teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat neljänneksen. Vuoden 2009 kriisi pudotti uusien tilauksien kokonaisarvoa 30 prosenttia. Teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat vuoden 2010 neljännellä neljänneksellä 31 prosenttia vuoden 2009 vastaavaan jaksoon verrattuna.

Loppuvuonna uudet tilaukset kasvoivat kaikilla päätoimialoilla. Eniten uudet tilaukset lisääntyivät metalliteollisuudessa, jossa kasvua oli peräti 41 prosenttia vuoden 2009 viimeiseen neljännekseen verrattuna. Paperi- ja kemianteollisuudessakin uusien tilauksien kasvu jatkui, joskin kasvuvauhti hidastui kolmanteen neljännekseen verrattuna.

Elinkeinoelämän keskusliiton tekemän suhdannetiedustelun mukaan teollisuuden suhdanneodotukset ovat melko valoisat. Tammikuussa toteutetussa kyselyssä vain 6 prosenttia vastaajista ennusti suhdanteiden muuttuvan tulevaisuudessa heikompaan suuntaan. Vastaajista 25 prosenttia ennakoi suhdannetilanteen paranevan jatkossa. Lokakuun kyselyssä vastaava saldoluku oli 22 prosenttia.

Kuvio 5. Teollisuuden uudet tilaukset sekä teollisuuden suhdanneodotukset

 

Vuoden 2011 ensimmäistä neljännestä käsittelevä teollisuuden toimialakatsaus ilmestyy 23.6.2011.

Talouskehitys teollisuuden suurimmilla toimialoilla, TOL 2008

Elektroniikka- ja sähköteollisuus (26-27) 2005 2006 2007 2008 2009 2010
Tuotanto, % 7,3 10,3 16,0 13,8 -23,1 6,3
Tuottajahinnat, % . -8,0 -8,6 -6,1 -4,8 -4,0
Liikevaihto, % 9,1 13,2 7,8 4,1 -32,9 3,2
Vientiliikevaihto, % 11 15,2 7,5 4,7 -35,2 4,6
Palkkasumma, % 7,9 2,0 3,1 5,1 -6,0 -3,5
Koko metalliteollisuus (24-30) 2005 2006 2007 2008 2009 2010
Tuotanto, % 4,9 8,6 9,3 6,7 -25,3 6,0
Tuottajahinnat, % . 2,0 1,4 -0,5 -7,5 2,2
Liikevaihto, % 7,8 15,0 11,5 4,4 -30,3 8,0
Vientiliikevaihto, % 8,6 17,8 10,5 4,9 -30,2 8,4
Palkkasumma, % 6,7 4,0 6,3 6,6 -9,9 -3,0
Kemianteollisuus (19-22) 2005 2006 2007 2008 2009 2010
Tuotanto, % -2,1 7,2 3,5 3,5 -9,4 4,4
Tuottajahinnat, % . 10,5 3,1 23,7 -21,1 17,0
Liikevaihto, % 12,3 15,6 7,7 13,5 -26,9 22,4
Vientiliikevaihto, % 13,8 18,3 8,2 16,1 -25,1 26,1
Palkkasumma % 4,8 3,0 4,1 3,7 -5,8 0,8
Metsäteollisuus (16-17) 2005 2006 2007 2008 2009 2010
Tuotanto, % -7,5 11,5 0,3 -9,9 -19,5 11,9
Tuottajahinnat, % . 2,0 4,7 0,4 -5,0 7,5
Liikevaihto, % -7,2 15,4 2,8 -7,8 -24,2 20,3
Vientiliikevaihto, % -9,3 16,5 -0,4 -8,9 -24,1 20,2
Palkkasumma % -3,9 4,3 -0,9 -3,2 -14,4 -0,5
Koko teollisuus (C) 2005 2006 2007 2008 2009 2010
Tuotanto, % 1,1 8,6 5,9 1,9 -20,3 5,5
Tuottajahinnat, % 2,3 3,3 2,6 3,6 -7,6 4,7
Liikevaihto, % 4,2 13,5 8,3 3,5 -25,4 11,2
Vientiliikevaihto, % 4,4 17,0 7,7 3,0 -27,8 12,5
Työllisyys,% -9,5 0,9 0,9 -1,3 -9,1 -4,5
Palkkasumma,% 3,3 3,7 4,4 3,9 -9,1 -1,7

 

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 22.3.2011