Tilastolliset ja uutistotuudet

Koko dokumentti sivutettuna


Kirjoittaja: Jussi Melkas työskentelee kehittämispäällikkönä Tilastokeskuksessa. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen  Tieto&trendit-lehdessä 7/2011.

Viime keväänä WHO:n syöpätutkimustoimiston asiantuntijaryhmä päätti luokitella kännykän sellaisten tuotteiden ryhmään, jotka voivat mahdollisesti aiheuttaa aivosyöpää. Päätös herätti melkoista huomiota, ja moni tulkitsi uutisen kertovan, että kännykän aiheuttama säteily on vaarallista.

Ihan tästä ei ollut kysymys. WHO:n käyttämässä luokituksessa mahdollista syöpävaaraa suuremmat riskit ovat todennäköinen syöpäriski ja varma tieto syöpävaarasta. Asiantuntijaryhmä oli tullut johtopäätökseen siitä, että kännykän ja aivosyövän yhteydestä on jotakin näyttöä, mutta ei ole riittävästi tietoa siitä, mistä yhteys voisi johtua. Yhteyden takana voi olla esimerkiksi jokin kolmas tekijä. Ainakaan sitä, että kännykkä ei aiheuta syöpää, ei voida varmuudella todeta.

Asiantuntijaryhmä ei myöskään sanonut mitään siitä, kuinka voimakas kännykän ja aivosyövän välinen yhteys voisi olla. Todennäköisesti yhteys olisi melko heikko, toisin sanoen syövän riski olisi hyvin vähäinen.

Johtopäätöksestä revittiin monenlaisia otsikoita ympäri maailmaa. Iltapäivälehtityyppinen media herkutteli riskillä: "Kännykkä voi aiheuttaa syöpää". Päätöksen seurauksena vaadittiin rajoituksia lasten kännykän käyttöön. Puhelinalaa lähellä olevissa lehdissä taas asetettiin asiantuntijoiden työ kyseenalaiseksi: "Teollisuus tyrmää tappajapuhelinraportin: mitään ongelmia ei ole havaittu".

Riippuen lähestymistavasta kännykän riskejä valotettiin eri tavoin kertomalla, mitä muita aineita edellä mainitussa syöpää mahdollisesti aiheuttavien aineiden listassa on. Jos haluttiin korostaa kännykän vaarallisuutta, todettiin, että samaan ryhmään kuuluvat DDT ja pakokaasut. Ne kumpikin ovat vaarallisia aineita, mutta eivät syövän aiheuttajina. Jos taas haluttiin todistaa, ettei vaaraa oikeastaan ole, tuotiin esille, että samaan ryhmään kännykkäsäteilyn kanssa kuuluvat kahvi ja talkki.

Asiantuntijaryhmän lausunnon käsittely osoittaa tieteellisen ja uutisajattelun välisen ristiriidan. Usein kamppailun häviää tieteellinen, maltillinen ja varovainen katsantokanta.

Tiedemies epäilee yllättäviä tuloksia...

Tieteellisessä ajattelussa tiedon tuotannon menetelmien luotettavuuteen kiinnitetään paljon huomiota. Uutta tietoa verrataan aina aiempaan. Yllättäviin tuloksiin suhtaudutaan epäillen ja pyritään aina selvittämään, voisiko taustalla olla joku muu syy kuin todellinen muutos. Silloin arvioidaan muun muassa mittausmenetelmien ja sattuman vaikutusta tuloksiin.

Tässä käsitellyn aiheen kannalta tieteellinen ajattelu ja tilastoajattelu ovat jokseenkin yhdenmukaisia. Esimerkiksi Suomen virallisen tilaston laatukriteerit ovat pitkälti samoja kuin tieteelle asetetut kriteerit. Ne painottavat muun muassa tiedon luotettavuutta ja vertailukelpoisuutta.

Myös satunnaisuuden merkitystä korostetaan niin tieteessä kuin tilastotuotannossakin. Parhaitenkin laadittu tutkimus tai tilasto voi tuottaa harhaisia tuloksia sattumalta.

WHO:n työryhmän ratkaisu on tyylipuhdas esimerkki tieteellisestä ajattelusta ja tulosten tulkinnasta. Syövän mahdollisuutta ei rajattu pois, mutta ei myöskään vahvistettu.

Sivun alkuun

...toimittaja hakee niitä

Galtungin ja Rugen esittämään klassiseen luetteloon hyvän uutisen kriteereistä sisältyy sellaisia asioita kuin negatiivisuus, voimakkuus, yksiselitteisyys ja yllätyksellisyys. Ne ovat selvästi ristiriidassa tieteelle ja tilastoille asetettujen kriteerien kanssa.

Erilaista ajattelutapaa korostaa vielä sähköisen median ja iltapäivälehtien esityslogiikka, joka korostaa iskevyyttä, yksinkertaisuutta ja näyttävyyttä. Harvemmin näkee uutistekstiä, jossa todettaisiin "pieni, huonosti suunniteltu tutkimus on tuottanut näyttöä siitä, että x voi aiheuttaa syöpää". Media panee mutkat suoriksi: "Tutkimuksen mukaan x aiheuttaa syöpää."

Toimitukset kilpailevat yleisön huomiosta eivätkä yleensä malta jättää tutkimuksen tuloksia julkaisematta sillä perusteella, että asiantuntija toteaa tutkimuksen metodisesti heikoksi.

Avustin jonkin aikaa erästä uutistoimitusta arvioimalla heille esiteltyjen tilastollisten tutkimusten luotettavuutta. Jo oma asennoitumiseni muodostui kiusalliseksi: tuntui uskaliaalta väittää, että suurella melskeellä julkaistu tutkimus ei ole julkisuuden väärti. Vielä vaikeampaa tämän toteaminen oli tietenkin itse toimitukselle: "Miksi me emme julkaise tätä (viihteellisesti kiinnostavaa) tutkimusta, vaikka naapuritoimitus julkaisee sen etusivulla?". Avustajasuhde jäi vain muutaman kuukauden mittaiseksi.

Sivun alkuun

Median kuluttajalla on metsästäjän vaistot

Medialla on aina kiire, eikä se oikein sovi hitaasti valmistuvan ja varmistuvan tiedon aikatauluihin. Ensimmäiset tutkimustulokset perustuvat yleensä metodisesti heikkoon – halpaan ja nopeaan – tutkimukseen.

Jokin aika sitten saatiin alustavia tuloksia siitä, että antioksidantit saattavat estää syöpää. Kun asia saatiin selvitettyä perusteellisten eli aikaa vievien ja kalliiden tutkimusten avulla, kävi ilmi, että aiemmissa tutkimuksissa saatuja tuloksia ei enää pystyttykään vahvistamaan. Tällä välin alustava tutkimustulos oli kuitenkin ollut näkyvästi esillä julkisuudessa, ja markkinointimahdollisuuden havainnut elintarviketeollisuus oli alkanut lisätä antioksidantteja tuotteisiinsa. Uusien tutkimustulosten valossa investointien hyöty näyttää vähintäänkin kyseenalaiselta. Kenen syy?

Yhä runsastuva faktatiedon tarjonta johtaa siihen, että esiin nousee yksinkertaistuksia, jotka luovat perusteettomia pelkoja. Esimerkiksi harvinaisten mutta vaarallisten tautien syiden etsintä houkuttelee tarpeettomaan paniikinlietsontaan. Iltapäivälehtien terveysuutisia lukiessa on helppo ymmärtää, mitä ikiaikainen puhe hyvän ja pahan tiedon puusta tarkoittaa. Pelko ja uhkien lietsominen pyörittävät miljardeja euroja ja dollareita mediayhteiskunnassa.

Perusongelma on meissä itsessämme. Median kuluttajan tiedon intressi näyttää tietoyhteiskunnassa olevan jokseenkin sama kuin savannilla vaeltaneen keräilijä-metsästäjän: kiinnitä huomiota uhkaaviin asioihin ja etsi niille nopeita ratkaisuja.

Sivun alkuun

Avoimen datan tulkinnassa on riskinsä

Median ja tieteen kulttuurien ristiriita on kovin ajankohtainen nyt, kun tilastojen ja muiden aineistojen hyödyntämisestä on kehittynyt journalismin tärkeä alalaji. Puhutaan datajournalismista, joka on tullut mahdolliseksi julkisten aineistojen avauduttua myös muiden kuin virkamiesten käyttöön. Datajournalismi valtaa tutkijoilta ja tilastontekijöiltä jalansijaa jalostamattomien ja tulkitsemattomien aineistojen analysoinnissa ja raportoinnissa. Sinänsä kehitys on myönteistä: vihdoinkin tietoyhteiskunta alkaa tuottaa tietoa kaikelle kansalle.

Simon Rogers kuvasi datajournalismia englantilaisen The Guardian -lehden verkkosivuilla elokuussa: datajournalismi on 80 prosenttisesti hikoilua, 10 prosenttia suurta ideaa ja 10 prosenttia tulosten tuottamista. Prosenttiluvut olisivat melko kohdallaan, jos ne kuvaisivat tilastontekoa. Epäilen, että journalistisessa työkulttuurissa hikoilun osuus jää todellisuudessa vähäisemmäksi ja suuren idean osuus kasvaa suuremmaksi.

Rogers toteaa datajournalismin olevan myös sitä, että kerrotaan tarina mahdollisimman hyvin. "... datajournalismi ... on joustavuutta etsiä uusia tarinankerronnan tapoja." Epäsuorasti Rogers toteaa sen tosiasian, että tilastoväki ja tiedemaailma ovat olleet huonoja löytämään aineistoistaan niissä piileviä tarinoita.

Journalistisen innokkuuden tuntien tulevaisuudessa vaarana on kuitenkin se, että aineistoista löydetään yhä useammin tarinoita, joita siellä ei ole. Koska hyvillä tarinoilla – olivat ne sitten tosia tai epätosia – on varsinkin verkossa taipumus jäädä elämään, datajournalismia ei tulisi jättää journalistien yksinoikeudeksi. Tutkijoiden ja asiantuntijoiden tulisi aktivoitua sekä tarinoiden tuottajina että tuotettujen tarinoiden kriitikkoina ja journalistien yhteistyökumppaneina.

Kolumnin tärkeä lähde ja innoittaja on ollut Understanding uncertainty -blogi osoitteessa http://understandinguncertainty.org/

Jussi Melkas on pitkään opettanut tutkimusten ja tilastojen luku- ja käyttötaitoa. Sitä koskeva jakso Tilastokeskuksen verkkokoulussa (http://www.stat.fi/tup/verkkokoulu/) on hänen laatimansa. Aiemmin hän toimi Tietoaika- ja Tieto&trendit -lehtien vastaavana päätoimittajana ja Tilastokeskuksen tietopalvelujohtajana.


Päivitetty 1.11.2011