Kansainvälistyvät kasvuyritykset

  1. Yhä useampi kasvuyritys ulkomaisessa omistuksessa
  2. Isot kasvuyritykset harjoittavat vientiä
  3. Ulkomainen omistajuus helpottaa vientiä
  4. Yritystilastot näyttävät talouden suuntaa

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Ulkomainen omistajuus helpottaa vientiä

Ulkomaisessa omistuksessa olevat kasvuyritykset harjoittavat vientiä selvästi kotimaisia yrityksiä yleisemmin. Noin viidennes kotimaisista kasvuyrityksistä palvelualoilla myi tuotteitaan ulkomaille, kun ulkomaisomisteisista vientiä oli yli 60 prosentilla (Kuvio 2).

Kuvio 2. Vientiyritysten osuus kasvuyrityksistä omistajatahon mukaan 2009

Lähde: Yritysrekisteri. Tilastokeskus

Teollisuudessa lähes kaikki ulkomaisessa omistuksessa olevat kasvuyrityksestä harjoittivat vientiä ja kotimaisistakin yli puolet.

On selvää, että yritysten kansainvälistyminen sekä viennillä että omistuspohjalla mitaten kulkee käsi kädessä. Olemassa olevat vientikanavat ulkomaille omistussuhteiden myötä helpottavat osaltaan vientiponnisteluja ja edesauttavat kasvua. Ulkomaisessa omistuksessa yritykset ovat tiiviimmin integroituneet globaaliin talouteen. Toisaalta ne ovat myös Suomen näkökulmasta haavoittuvampia, kun yrityksen päätösvalta on ulkomailla.

Juttusarjan seuraavassa osassa tarkastellaan kasvuyritysten kannattavuutta, vientiä sekä yritystukien roolia tarkemmin.

_______________________

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 21.12.2011