Avainindikaattorit asumisen, henkilöliikenteen ja ruoan ilmastovaikutusten seurantaan

  1. Kulutuksen ilmastovaikutukset vaihtelevat vuosittain
  2. Asumisen indikaattorit – kotien lämmitys ja laitesähkön kulutus
  3. Henkilöliikenteen indikaattorit – liikennemäärät ja niiden päästöt
  4. Ruoan indikaattorit
  5. Seurantaa vuosittaisiin tilastoihin perustuvilla avainindikaattoreilla

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Ruoan indikaattorit

Ruoan kasvihuonekaasupäästöille ei löydy yhtä kuvaavaa, luotettavaa ja tarkkaa indikaattoria kuin asumiselle ja henkilöliikenteelle. Siinä missä asumisessa energiatuotanto aiheuttaa valtaosan päästöistä, ruoan tuotantoketjussa on lukuisia tärkeitä kasvihuonekaasujen päästölähteitä – mm. peltojen typpioksiduulipäästöt, nautojen ja niiden lannan metaanipäästöt, polttoaineiden kulutus ja lannoitteiden kulutus. Näitä kaikkia ei mitata kattavasti. Lisäksi kuluttajalla on tärkeä merkitys niin ruoan kotiinkuljetuksessa, säilytyksessä, valmistuksessa kuin ruokajätteen muodostumisessa.

Ruoka-aineiden kasvihuonekaasupäästöissä yksi merkittävä jakolinja menee kuitenkin kasvisperäisten ja eläinperäisten ruoka-aineiden välillä: esimerkiksi runsaasti eläinperäisiä raaka-aineita sisältävät lounasruoat tuottavat enemmän päästöjä kuin kasviperäiset. Jos ilmastolähtöiset perusteet lisääntyisivät ruoan valinnoissa, niin kasvisperäisten elintarvikkeiden kulutuksen voisi olettaa lisääntyvän suhteessa lihan ja muiden eläinperäisten elintarvikkeiden (maitotuotteet ja kananmunat) kulutukseen.

Kasvisten ja eläinperäisten elintarvikkeiden lisäksi kannattaa tarkastella kalaa ja kalatuotteita, jotka ovat lihan ja tiettyjen kasvisten ohella tärkeitä proteiininlähteitä ja joista osa kuuluu suhteellisen vähäpäästöisiin elintarvikkeisiin.

Viinisalon ym. (2010) tutkimuksessa tarkasteltiin elintarvikkeiden kulutusmäärien muutosta vuodesta 1966 vuoteen 2006 (kuvio 7). Kulutusmäärät perustuvat Tilastokeskuksen kulutustutkimuksen aineistoon, joihin sisältyivät kaupasta kotiin ostettujen ja itse tuotettujen tai kerättyjen elintarvikkeiden määrät. Sen sijaan lukuihin ei sisälly kodin ulkopuolella ruokailu tai kotiin tilatut tai tuodut ateriat.

Lihatuotteiden kulutus lisääntyi 1970-luvun alussa, tasoittui sitten ja kääntyi taas kasvuun 90-luvulla. Tuoreiden hedelmien tuonti ja kulutus kasvoivat nykyiselle tasolleen 70-luvulla.

Muutosten tarkastelu vuosina 1998–2006 paljasti myös muita kehityskulkuja. Lihan kulutusta tarkasteltiin erikseen, koska kasvissyöjien lukumäärän kasvu erityisesti nuorten ja naisten keskuudessa oli ollut esillä julkisessa keskustelussa jo vuosikymmenen ajan. Tutkimus kuitenkin osoitti, että lihan kulutus kokonaisuudessaan ei ole vähentynyt edes nuorten keskuudessa. Nuoret miehet ostavat lihaa saman verran kuin väestö keskimäärin. Naiset ja nuoret ovat siirtyneet käyttämään enemmän siipikarjan kuin naudan tai sianlihaa. Kalan kulutus pysyi melko vakaana, mutta tarkempi analyysi osoitti sen vähentyneen muilla kuin yksin asuvilla miehillä.

Uusin ja kattavin vuosittain tuotettava arvio elintarvikkeiden määrällisestä kulutuksesta löytyy maataloustilastojen ravintotaseesta (TIKE 2011). Ravintotase on kokonaislaskelma, jonka tärkeimpiä lähteitä ovat TIKEn tuotanto- ja satotilastot sekä maatilatutkimukset, Elintarviketeollisuusliitto ry:n kotimaan myyntitilastot, Tullihallituksen ulkomaankauppatilastot sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tilastot. Tuotantotilastot ovat päälähde, ja kotimainen käyttö saadaan vähentämällä kotimaisesta tuotannosta vientimäärät ja lisäämällä siihen tuontimäärät. Sen lisäksi huomioidaan varastojen muutoksia. Joissakin tuotteissa tuotanto arvioidaan lähtien kulutuksesta.

Laskentatavasta johtuen ravintotaseisiin perustuvat elintarvikkeiden kulutuslaskelmat eivät kerro ruoankulutuksen tarkkaa määrää. Esimerkiksi ruoan hävikki sekä omatarveviljely pystytään ottamaan tilastoinnissa huomioon vain erilaisiin arvioihin pohjautuen. Ravintotaseiden avulla voidaan kuitenkin seurata elintarvikkeiden kulutustrendejä pitemmiltä ajanjaksoilta, koska taseen laskentatapa ja tietolähteet pysyvät lähes samoina vuodesta toiseen.

Kun tarkastellaan ravintotaseiden perusteella elintarvikkeiden kulutusta vuosina 2000–2010, havaitaan kasvisperäisten elintarvikkeiden kulutuksen vain hieman vähentyneen ja eläinperäisten vain vähän lisääntyneen (kuvio 8). Selvemmin muutos näkyy kuitenkin kasvisperäisten ja eläinperäisten elintarvikkeiden välisessä suhteessa, joka oli vuosina 2000 ja 2001 noin 3,1 ja vuosina 2006–2009 noin 2,9.

Kymmenessä vuodessa muutos energiasisällössä ja sen jakautumisessa kasvis- ja eläinperäisten elintarvikkeiden välillä on ollut hyvin vähäinen (taulukko 1). Eläinperäistä ravintoa perustellaan usein proteiinien riittävällä saannilla.

Taulukko 1. Ravinnon energia- ja proteiinisisältö

  1999 2009
Energiasisältö [MJ]
Yhteensä 11,4 11,6
Kasvisperäinen 7,1 7,3
Eläinperäinen 4,3 4,3
Proteiinisisältö [g / hlö/ vrk]
Yhteensä 102,4 106,7
Kasvisperäinen 31,9 32,7
Eläinperäinen 70,5 74,1

Lähde: TIKE 2011

Taulukon 1 tietojen mukaan noin yksi kolmasosa proteiineista tuli keskimääräisessä kulutuksessa kasvisperäisestä ravinnosta vuonna 1999 (on toki huomattava, että proteiinien kokonaismäärän lisäksi ravitsemuksessa on olennaista myös niiden laatu). Vuoteen 2009 mennessä eli kymmenessä vuodessa proteiinien saanti kasvoi neljä prosenttia, ja valtaosa tästä oli kasvua eläinproteiinien määrässä.

Ravintotaseeseen perustuvat arviot kulutusmääristä ovat suurempia kuin Viinisalon ym. (2008) tutkimuksen arviot (kuvio 7), koska ne sisältävät myös ruokailun kodin ulkopuolella.

Ruoan kulutustiedoista tarkasteltiin myös eri ruoka-aineisiin käytettyjä rahamääriä, joista tuotetaan vuosittaiset arviot kansantalouden tilinpidossa. Sekä eläinperäisten tuotteiden että kasvisten rahamääräinen kulutus on kasvanut tasaisesti viimeisenä vuosikymmenenä, vaikka rahamääriä tarkastellaan kiintein eli viitevuoteen 2000 lasketuin hinnoin (kuvio 9). Kalan kulutuksen rahamääräinen kasvu on ollut vähäisempää.

Vaikka elintarvikkeisiin käytetyt rahamäärät on esitetty vuoden 2000 hintoina, eivät ne suoraan heijasta elintarvikkeiden painoon perustuvia määriä. Tämän huomaa myös vertaamalla kuviota 9 kuvioihin 7 ja 8.

Yhteenvetona voidaan todeta, että indikaattoreja voisivat siis olla suhdeluvut kasvisperäisten ja eläinperäisten elintarvikkeiden välillä (toki kasvisten, kalan ja lihan kulutuksia pitää tarkastella myös erillisinä). Painoon ja rahamääriin perustuvat suhdeluvut täydentävät tässä toisiaan (kuviot 8 ja 9) – joskin kasvihuonekaasupäästöjen kannalta painoina mitattuihin määriin perustuva on ensisijainen indikaattori.

Jatkossa ruoan aiheuttamia päästöjä voisi yrittää arvioida eri elintarvikkeille tehtyjen päästöarvioiden avulla (esitettynä muodossa kilogrammaa kasvihuonekaasupäästöjä kilogrammaa tuotetta kohti). Nämä perustuvat elinkaariarviointeihin ja ns. hybridielinkaariarviointeihin, joissa kansantalouden ympäristölaajennettuun panostuotosanalyysiin yhdistetään tuotekohtaisiin elinkaariarviointeihin perustuvia tietoja. Tämän laskennan kehittäminen jätetään kuitenkin jatkotyön aiheeksi.

Kuvio 7. Kasvis-, liha- ja kalaperäisten elintarvikkeiden kulutusmäärät (kg vuotta ja henkilöä kohti) tiettyinä vuosina ajanjaksolla 1996 – 2006

Lähde: Viinisalo M, Nikkilä M ja Varjonen J: Elintarvikkeiden kulutusmuutokset kotitalouksissa vuosina 1966 – 2006. Kuluttajatutkimuskeskus 2008.

Kuvio 8. Kasvis-, liha- ja kalaperäisten elintarvikkeiden kulutusmäärät

Lähde: TIKE 2011

Kuvio 9. Kasvis-, liha- ja kalaperäisten elintarvikkeiden yksityiset kulutusmenot

Lähde: Tilastokeskus 2011

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 17.9.2012