Kunnilta odotetaan aktiivisia otteita päästöjen vähentämiseksi

  1. Kuntapäättäjillä merkittävä rooli
  2. Tilastokeskus allokoi kuntien päästöt aktiviteettitietojen perusteella
  3. Kartoittamisella alkuun päästöjen vähentämisen tiellä

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kartoittamisella alkuun päästöjen vähentämisen tiellä

Päästökaupan ulkopuolisia päästöjä syntyy eniten toisaalta väkiluvultaan suurissa keskuksissa, joissa sijaitsee sähkön ja lämmön tuotantoa sekä toisaalta teollisuuspaikkakunnilla. Ilmastonmuutoksen hillinnän ja päästöjen vähentämisen kannalta ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista vertailla eri paikkakuntien päästöjä toisiinsa vaan seurata yksittäisen alueen päästöjen kehittymistä ajassa.

Päästöjen kartoittamisen ja seurannan avulla pyritään löytämään kunnan kannalta merkityksellisimmät päästölähteet. Päästökaupassa päästöjen pitäisi ainakin teoriassa allokoitua sinne missä päästöjen vähentäminen on taloudellisesti kannattavinta. Päästökaupan ulkopuolella päästöjen vähentämistoimia kohdennettaessa oleellista on pyrkiä kartoittamaan päästöjen vähentämispotentiaali kyseisellä alueella. Kunnittaisten päästöjen inventointi, onkin ensimmäinen askel kohti sitä tavoitetta.

Lisätietoja alueellisista kasvihuonekaasupäästöistä StatFin-tietokantataulukossa:
http://pxweb2.stat.fi/database/statfin/ymp/khki/khki_fi.asp ja Suomen kasvihuonekaasupäästöistä yleensä http://www.stat.fi/tup/khkinv/suominir_2012.pdf

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 20.9.2012