Tämä on arkistosisältöä, jota ei enää päivitetä.

Siirry ajantasaiselle Tilastotieto-sivulle.

Suomalaisten työaika Euroopan lyhyimpiä

  1. Osa työajan lyhentymisestä selittyy osa-aikatyön lisääntymisellä
  2. Yrittäjien pitkät päivät
  3. Osa-aikatyön syyt
  4. Naisten korkea työllisyysaste selittää Suomen sijoitusta kansainvälisessä vertailussa
  5. Tehdyt työtunnit vai säännöllinen työaika?
  6. Yrittäjien suuri määrä pidentää työaikojen keskiarvoa
  7. Vauraissa maissa tehdään lyhyttä työviikkoa
  8. Miten vertailla työaikoja oikein?

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Miten vertailla työaikoja oikein?

Edellä esitettyjen lukujen perusteella suomalaisten työaikojen pituutta voi siis kuvata yhtäältä EU-maiden lyhyimmiksi tai toisaalta jopa EU27-maiden keskiarvoa pidemmiksi riippuen siitä, mitä, miten ja ketä verrataan.

Mikä sitten on paras tapa mitata työaikaa ja vertailla sitä kansainvälisesti?

Oikeaa vastausta kysymykseen ei voi antaa. Olennaista on kuitenkin ymmärtää, mistä kulloinkin vertailtavat aineistot koostuvat, toisin sanoen kenen työaikaa ne kuvaavat ja mitä eroja vertailtavien ryhmien rakenteessa maiden välillä on. Palkansaajien ja yrittäjien työajat eroavat toisistaan, samoin naisten ja miesten.

Turkissa tehdään kaikilla mittareilla vertailumaiden pisintä päivää, mutta siellä viikkotyöajan keskiarvo koostuu pääasiassa miesten työpanoksesta. Naiset ovat pääosin työvoiman ulkopuolella. On myös selvää, että töissä voi olla pidempään, jos puoliso hoitaa lapset ja kotityöt.

Suomessa ansiotyö ja kotityöt jakaantuvat monia tässä käytettyjä vertailumaita tasaisemmin miesten ja naisten välillä (ks. Ylikännö ja Österbacka tässä numerossa), mikä myös laskee kaikkien työllisten työtuntien keskiarvoa. Töissä ei voi olla aamusta iltaan, jos lapset täytyy hakea päiväkodista – toisaalta ei ehkä tarvitsekaan, kun perheellä on kaksi elättäjää. Myös elinkeinorakenne ja yrittäjien määrä vaihtelevat maasta toiseen.

Vertailuja tutkiessa herääkin kysymys, onko edes järkevää vertailla maita, jotka eroavat toisistaan niin monessa asiassa. Absoluuttista "oikeaa" vertailuasetelmaa ei ole mahdollista löytää, mutta ehkä se ei ole tarkoitustaan. Tarkastelemalla työaikaa eri mittarein ja eri ihmisryhmien osalta voi hahmottaa, mistä erot johtuvat ja mitkä seikat vaikuttavat siihen, kuinka monta tuntia viikosta elannon hankkimiseen menee.

Työaikojen vertailun mielenkiintoisimpia piirteitä onkin se, mitä tietoa sen perusteella saadaan yhteiskunnan työnjaosta. Tutkimalla erilaisia vertailuasetelmia nähdään, miten ja keiden kesken eri yhteiskunnissa vastuut palkkatöistä ja kotitöistä on jaettu. Historiallinen ja maiden välinen vertailu antaa viitteitä myös siitä, miten muutokset elinkeinorakenteessa ja elintasossa vaikuttavat ajankäyttöön ja työntekoon.

Vertailutulosten suhteellisuudesta huolimatta tuloksista voi vetää myös yhteisiä johtopäätöksiä. Tässä artikkelissa on verrattu työaikaa joko työllisten tai palkansaajien kesken, vain kokopäivätyötä tekevien tai myös osa-aikatyötä tekevien kesken ja käyttäen mittarina joko säännöllistä tai tehtyä viikkotyöaikaa. Näin on saatu yhteensä kahdeksan erilaista vertailutulosta. Näistä kahdeksasta vertailusta seitsemässä suomalaisten työviikko on lyhyempi kuin eurooppalaisten keskimäärin. Ei ehkä lyhyin, mutta lyhyempi kuin useimmilla muilla. Suotuisan talous- ja sosiaalipolitiikan ansiosta meillä on varaa siihen.

________________

Työvoimatutkimus
Työvoimatutkimus (Labour Force Survey): Eurostatin, OECD:n ja ILO:n vertailut työajoista eri maissa perustuvat eri maiden työvoimatutkimusten lukuihin. Tutkimuksessa noudatetaan kansainvälisiä standardeja, mikä mahdollistaa tietojen vertailun maiden välillä. Suomessa työvoimatutkimuksen toteuttaa Tilastokeskus. Tiedot kerätään tietokoneavusteisilla puhelinhaastatteluilla ja vastaajien antamien tietojen pohjalta luodaan kuva koko 15–74-vuotiaan väestön toiminnasta.
Työllinen
Työllinen on työvoimatutkimuksessa henkilö, joka on tutkimusviikolla tehnyt ansiotyötä vähintään tunnin. Tutkimusviikolla työstään pois ollut henkilö lasketaan myös työlliseksi, jos poissaolon syy on äitiys- tai isyysvapaa tai oma sairaus tai jos poissaolo on kestänyt alle 3 kuukautta. Työlliset jaetaan päätyön perusteella palkansaajiin ja yrittäjiin.
Osa-aikatyö
Osa-aikatyötä tekeväksi luokitellaan palkansaaja tai yrittäjä, joka itse ilmoittaa tekevänsä päätyöpaikassaan osa-aikatyötä (kuvio 5). Osa-aikaisuutta voidaan tutkia myös jakamalla työntekijät työtuntien määrän perusteella ryhmiin lyhyttä ja pitkää viikkotyöaikaa tekevien mukaan (kuviot 3 ja 4).
Säännöllinen viikkotyöaika
Säännöllinen viikkotyöaika on tavanomainen tai keskimääräinen viikkotyöaika päätyössä. Poissaolot eivät vaikuta säännölliseen viikkotyöaikaan. Palkansaajilla säännölliseen työaikaan luetaan mukaan säännöllinen palkallinen tai palkaton ylityö.
Tehty viikkotyöaika on työllisen palkansaajan, yrittäjän tai yrittäjäperheenjäsenen tutkimusviikolla tekemien työtuntien määrä. Tehty viikkotyöaika kysytään erikseen pää- ja sivutyöstä. Siihen luetaan mukaan myös palkalliset ja palkattomat ylityötunnit. Toisaalta lomat, arkivapaat ja poissaolot muista syistä (esim. sairaus) lyhentävät tehtyä viikkotyöaikaa. Koko viikon työstään poissaolleita ei lasketa mukaan tehdyn viikkotyöajan keskiarvoon.
Tehdyt työtunnit
Tehdyt työtunnit vuodessa ovat kaikkien työllisten tekemien työtuntien summa eli toteutunut työpanos. Tehdyissä työtunneissa ovat mukana pää- ja sivutyön tunnit sekä palkalliset ja palkattomat ylityötunnit. Myös koko viikon työstään poissaolleet työlliset (esim. äitiyslomalla olevat) lasketaan mukaan vuosityöajan keskiarvoon. Tehty vuosityöaika on laskennallinen käsite, joka saadaan jakamalla kaikkien työllisten vuoden aikana tekemien työtuntien määrä työllisten vuosikeskiarvolla. Näin saadaan keskimääräinen vuosityöaika työllistä kohti.
Kansantalouden tilinpito
Työaikaa tilastoidaan myös kansantalouden tilinpidossa. Työtuntien ja työllisten lähdetiedot vaihtelevat toimialoittain. Pääasialliset lähteet ovat työvoimatutkimus ja yritysten rakennetilastot, joiden tietoja sovitetaan yhteen palkkasumman ja ansiotasoindeksin kehityksen kanssa. Vuosityöaika saadaan jakamalla tehdyt työtunnit työllisten määrällä, kuten työvoimatutkimuksessakin. Työvoimatutkimuksen ja kansantalouden tilinpidon tiedot poikkeavat lievästi toisistaan tiedonkeruutavan sekä käsitteiden määrittelyerojen vuoksi.

Lähteet:

Eurofound 2012. Working time developments – 2011. European Foundation for the Improvement of Living and Working Conditions. http://www.eurofound.europa.eu

Eurostat 2012. Tietokantataulukot "Employment by sex, age, professional status and full-time/part-time","Employment (main characteristics and rates) – annual averages " ja" Working time – LFS series". Ladattu 3.9.2012. http://epp.eurostat.ec.europa.eu

Hulkko, Laura & Pärnänen, Anna 2006. Miten osa-aikatyö valtasi palvelualat? Tieto & Trendit, 4/2006.

Järnefelt, Noora 2011. Ikääntyneiden yrittäjyys on lisääntynyt. Hyvinvointikatsaus 4/2011.

Niemi, Iiris 2003. Työn rytmit. Teoksessa: Laura Hulkko (toim.) Työajan muutokset. Helsinki: Tilastokeskus.

OECD 2012. OECD Employment Outlook 2012. OECD Publishing. http://dx.doi.org/10.1787/empl_outlook-2012-en

OECD. Tietokantataulukot "Average hours worked per person by country and year" ja "Gross domestic product (expenditure approach), per head, US $, constant prices, constant PPPs, OECD base year 2005, by country and year". Ladattu 3.9.2012 osoitteesta http://stats.oecd.org/

Pärnänen, Anna & Sutela, Hanna 2009. Tyypillisestä epätyypilliseen? Muutokset erilaisissa työsuhteissa neljänä vuosikymmenenä. Teoksessa: Anna Pärnänen & Kaisa-Mari Okkonen (toim.) Työelämän suurten muutosten vuosikymmenet. Työmarkkinat 2009. Helsinki: Tilastokeskus.

Savela, Olli 2004. Työaika lyhenee enää vain kituvauhdilla. Tieto ja trendit 4/2004.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 24.9.2012