Ajankäyttö on kansainvälisesti laajeneva tutkimusala

  1. Suomi on ollut edelläkävijä ajankäytön kansainvälisissä vertailuissa
  2. Kansainvälinen ajankäyttötutkimusarkisto perustettiin vuonna 1985
  3. Eurooppalainen harmonisointi käynnistyi 1990-luvulla
  4. YK kehittää ajankäyttötutkimusta kehitysmaiden tarpeisiin
  5. Pohjoismainen ajankäyttötutkimus käynnistyi Tanskassa
  6. Ajankäyttötutkijoiden järjestö julkaisee tieteellistä aikakauslehteä
  7. Satoja ajankäyttötutkimuksia

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Ajankäyttötutkijoiden järjestö julkaisee tieteellistä aikakauslehteä

Ajankäyttötutkijoilla on aktiivinen kansainvälinen tieteellinen järjestö International Association for Time Use Research (IATUR). IATUR:in synty ajoittuu Varnassa vuonna 1970 pidettyyn sosiologian maailmankongressiin. Varsinaisesti järjestö perustettiin Budapestissä vuonna 1988. Järjestö julkaisee sähköistä tieteellistä aikakauslehteä Electronic Journal of Time Use Research. (International Association for Time Use Research 2012.)

Vuoden 2014 IATUR-konferenssi pidetään Turussa Åbo Akademin ja Turun yliopiston tiloissa. Ensimmäisen kerran konferenssi järjestettiin Suomessa vuonna 1984.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 10.12.2012