Laadulliset tutkimusmenetelmät auttavat ymmärtämään ajankäyttöpäiväkirjojen ongelmia

  1. Ajankäyttötutkimuksen tiedonkeruu
  2. Päiväkirjat tutkimusaineistona
  3. Sisällönanalyysi ja sisällön erittely menetelminä
  4. Päätoiminnon laatu
  5. Päätoimintamerkintöjen määrä ja tyhjät rivit
  6. Sivutoiminnat
  7. Matkustaminen ja kulkuneuvot
  8. Havaintoja luokitusten ulkopuolelta
  9. Tutkijan ja vastaajan näkökulma ajankäyttöön erilainen

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Matkustaminen ja kulkuneuvot

Matkoja koskevien merkintöjen laadun tarkastelu oli haastavaa, sillä osalla päiväkirjanpitäjistä saattoi olla useita matkoja päivän aikana, kun osalla ei ollut matkoja lainkaan. Lisäksi 10 minuutin toimintotarkkuus hävittää osan lyhyistä matkoista, jolloin vastaaja näytti siirtyvän yhtäkkisesti paikasta toiseen.

Lähes puolessa päiväkirjoista oli ongelmia matkojen merkitsemisessä (taulukko 5). Osa ongelmista johtui epäselvistä ilmauksista: vastaajat ilmoittivat "käyneensä kaupassa", "lähtevänsä töihin" tai "vievänsä lapset hoitoon", jolloin matka ja kulkuneuvo ("ajoin autolla kauppaan") sekä matkan tarkoitus ("tein ostoksia") sekoittuivat. Epäselvien ilmausten takia myös kulkuneuvo jäi usein kertomatta. Iso osa ongelmista juontui myös 10 minuutin toimintotarkkuudesta, joka vaikutti olevan joissakin tapauksissa liian pitkä ja sekoittavan matkaa ja muuta toimintaa.

Taulukko 5. Matkojen erottaminen. Päiväkirjojen lukumäärä.

Miehet Matkat erotettu Matkat osittain erotettu Matkoja ei erotettu Ei matkoja
Käyntih. 9 8 1 1
Puhelinh. 10 8 2 1
Yhteensä 19 16 3 2
         
Naiset Matkat erotettu Matkat osittain erotettu Matkoja ei erotettu Ei matkoja
Käyntih. 8 9 2 1
Puhelinh. 13 5 1 1
Yhteensä 21 14 3 2

Lähde: Okkonen 2012.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 10.12.2012