Inhimillinen pääoma edistää merkittävästi talouskasvua1

Koko dokumentti sivutettuna

Kirjoittaja: Arto Kokkinen on erikoistutkija Tilastokeskuksen Taloudelliset olot -yksikössä ja työskentelee parhaillaan vuoden verran Euroopan keskuspankissa talous- ja tilastoasiantuntijana. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 4/2012.

Henkeä kohti lasketun bruttokansantuotteen avulla kuvattu talouskasvu ja koulutuksen avulla hankittu inhimillinen pääoma ovat kasvaneet rinta rinnan Suomessa vuosina 1910–2000. Aina 1970-luvun alkuun asti talouskasvu vaikutti koulutustason paranemiseen. Työikäisen väestön koulutustason noustua 1970-luvun alun jälkeen tilanne on muuttunut ja inhimillinen pääoma on alkanut vaikuttaa talouskasvua edistävästi. Koulutuksen ja talouskasvun välinen yhteys Suomessa tulee näkyväksi, kun koulutusta käsitellään investointina kansantalouden tilinpidossa.

Suomi on ollut taloudellisessa kehityksessään jäljessä aiemmin teollistuneisiin länsimaihin verrattuna (ks. Kokkinen ym. 2007; Kokkinen 2012). Nykyisissä kansainvälisissä vertailuissa todetun suomalaisten hyvän koulumenestyksen aikana tullaan harvemmin ajatelleeksi, että Suomi on ollut jäljessä myös koko väestölle suunnatussa koulutuksessa. Oppivelvollisuuslaki säädettiin Suomessa Länsi-Euroopan maihin verrattuna varsin myöhään vasta vuonna 1921, kun koulutukseen osallistumista oli edellytetty esimerkiksi Tanskassa jo vuonna 1814, Ruotsissa 1842 ja Norjassa 1848. Osissa Saksaa koulunkäyntiin velvoitettiin jo 1600-luvun lopulla (Antikainen ym. 2006, 71). Koulutukseen osallistuminen lisääntyi Suomessa varsin nopeasti erityisesti toisen maailmansodan jälkeen (ks. Kokkinen 2012, 161–162).

Koulutuksen lisääntyminen näkyy kuitenkin taloudelliseen tuotantoon osallistuvan työikäisen väestön koulutuksessa viipeellä: Suomessa vuonna 1960 työikäisten (15−64-vuotiaat) keskimääräiset koulutusvuodet on arvioitu vain 6,9:ksi verrattuna esimerkiksi Ruotsin 8,7 vuoteen, Saksan 9,5 ja USA:n 10,2 vuoteen. Vasta vuonna 2010 Suomi saavutti 12,3 keskimääräisellä kouluvuodella käytännössä sekä Ruotsin että Saksan (Soto 2012). Kansainvälistä vertailua vaikeuttaa tosin se, että monissa länsimaissa (esim. Saksassa) esiopetus aloitetaan jo 4–5-vuotiaana, kun Suomessa lapset ovat samaan aikaan sosiaalitoimeen kuuluvissa päiväkodeissa. Koulutusjärjestelmäerojen vaikutuksia on vaikea arvioida. Keskimääräisten kouluvuosien ajallinen vertailukaan ei ole ongelmatonta, sillä esimerkiksi lukion kolmen vuoden koulutus arvotetaan täysin samaksi vaikkapa 1930-luvulla ja 2000-luvulla, vaikka oppiainevalikoiman laajentuessa panostukset oppilaskohtaisiin oppimateriaaleihin, opetusteknologiaan ja opetustunteihin ovat kasvaneet huomattavasti.

Tarkastelen tässä artikkelissa, onko koulutustason nousulla ollut yhteyttä henkeä kohti lasketun BKT:n kasvuun Suomessa vuosina 1910–2000, kun koulutuksen kulutusmenot on käsitelty investointeina kansantalouden tilinpidossa. Käsittelen myös aihepiiriin liittyvää vanhaa tuttua ongelmaa: Mikä on ajallinen syy-seuraussuhde? Onko talouskasvu edeltänyt ja edistänyt koulutuksen kasvua vai päinvastoin? Vaikuttaako talouskasvu koulutukseen vai koulutus talouskasvuun? Vertaan myös muiden makrotalousmuuttujien mukaisesti kansantalouden tilinpidossa muodostetun koulutuksen avulla hankitun inhimillisen pääoman eroavuutta perinteisesti tutkimuksissa käytetyistä sijaismuuttujista, jotka perustuvat ikäluokittaisiin koulutusmääriin.

Teorian ja empirian välinen ristiriita

Talouden moderneissa kasvuteorioissa inhimillisen pääoman on esitetty olevan yksi pitkän ajan talouskehityksen merkittävistä tekijöistä muiden tekijöiden ohella. Inhimillisen pääoman – talousteorioissa yleisesti työikäisten tietojen ja taitojen – on esitetty toimivan joko suoraan tuotannontekijänä tavaroita ja palveluita tuotettaessa (ks. esimerkiksi Mankiw ym. 1992; Chaudhuri & Maitra 2008), toimivan työpanosta tehostavana tekijänä (esimerkiksi Rebelo 1991; Barro & Sala-i-Martin 1999, 172–182) tai edistävän teknologista kehitystä ja sen käyttöönottoa (Nelson & Phelps 1966; Barro & Sala-i-Martin 1999; Galor 2005; Benhabib & Spiegel 2005).

Yllä mainituista teorioista huolimatta koulutuksen ja talouskasvun välinen yhteys on osoittautunut empiirisissä tarkasteluissa kiistanalaiseksi. Kirjallisuudesta löytyy usean maan aineistoilla tehtyjä tutkimuksia, joissa koulutuksella on havaittu olevan tilastollisesti merkitsevä positiivinen vaikutus talouskasvuun (ks. esim. Barro 1991; Levine & Renelt 1992; Barro & Sala-i-Martin 1999). Toisissa tutkimuksissa tilastollisesti merkittävää yhteyttä ei ole havaittu tai koulutuksella on havaittu olevan jopa negatiivinen vaikutus talouskasvuun. (Lau ym. 1991; Islam 1995; Bosworth & Collins 2003.)

Yksi mahdollinen syy yllä mainittuun teorian ja empirian väliseen ristiriitaan voi olla se, että tarkasteltaessa koulutuksen yhteyttä talouskasvuun, inhimillisen pääoman empiirisenä vastineena käytetyt muuttujat ovat olleet yleensä yksinkertaistettuja sijaismuuttujia kuten kouluikäisen väestön koulunkäyntiaste (school enrolment ratio) ja työikäisen väestön keskimääräiset koulutusvuodet (average years of schooling in the working age population). Sen sijaan bruttokansantuote (BKT) ja toiset siihen liittyvät muuttujat kuten kiinteä pääoma (K), ja tehdyt työtunnit (L), tilastoidaan YK:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen standardoimassa kansantalouden tilinpidon järjestelmässä (System of National Accounts, SNA93, SNA2008).

Sivun alkuun

Koulutuksen avulla hankittu inhimillinen pääoma kansantalouden tilinpidon kehikossa

Inhimillinen pääoma on rajattu kansantalouden tilinpidon kansainvälisen standardin, SNA93:n ja muutaman vuoden kuluttua käyttöön otettavan SNA2008:n, varallisuusluokkien ulkopuolelle. Vaikka tämä ratkaisu on loogisesti perusteltu järjestelmän sisällä, tämä tarkoittaa sitä, että koulutusmenot käsitellään ydintilinpidossa vuosittain kulutuksena, ja työntekijöiden työpanosta kuvataan vain fyysisinä työtunteina koulutuksesta riippumatta. Taloudellisen tuotannon siirryttyä fyysisistä työsuoritteista, kuten vaikkapa puun kaatamisesta käsisahalla, yhä monimutkaisempaa ja jatkuvasti kehittyvää teknologiaa käyttäviin työtehtäviin, käytännössä hyvin harvoille maksetaan vain fyysisestä työsuoritteesta palkkaa. Ei ole realistista ajatella, että paperikonetta tietokoneella ohjaavalle työntekijälle maksetaan palkkaa tietokoneen näppäimistön fyysisestä naputtelusta kahdeksan tuntia päivässä. Siten reaalimaailmassa SNA:n mukaisen bruttokansantuotteen tuottamisessa työtunneista maksetaan korvausta niihin liittyvien tietojen ja taitojen perusteella.

Olen esitellyt väitöskirjassani tavan käsitellä koulutusta investointeina kansantalouden tilinpidon ydinjärjestelmässä siten, että BKT ei muutu (ks. keskustelu Kokkinen 2010, 3–12; Kokkinen 2011, 2–5; Kokkinen 2012, 32–47, 69–110). Esittämässäni tavassa kunakin aikana opiskelleet ovat käyttäneet koulutuspalveluja välituotteina oppimisprosessissaan ja ovat tuottaneet heihin itseensä sitoutunutta inhimillistä pääomaa. Koulutuksen jatkuessa seuraavina vuosina opiskelijoihin sitoutunut inhimillinen pääoma kirjataan osaksi tuotosta yhdessä muiden puolivalmiiden tuotteiden kanssa ja kysyntäpuolella pääoman bruttomuodostukseen kuuluvaan varastoon. Kun opiskelijat lopulta valmistuvat korkeimmasta koulutuksestaan, siihen asti kertynyt inhimillinen pääoma arvotettuna kaikilla siihen asti käytetyillä koulutuksen kulutusmenoilla2 siirretään pääoman bruttomuodostuksen sisällä varsinaiseksi investoinniksi. Vasta tässä vaiheessa työikäisen väestön inhimillisen pääoman varantoa kasvatetaan investointien mukaisesti.

Tiivistetysti ilmaisten koulutuspalvelujen kulutusmenoja käsitellään siis investointeina, joiden avulla kerrytetään koulutuksen avulla hankitun inhimillisen pääoman varanto. Koulutuksen pitkät valmistumisajat otetaan huomioon ja inhimillisen pääoman varantoa kartutetaan vasta opiskelijan valmistuessa korkeimmasta koulutuksestaan ja siirtyessä työmarkkinoiden käytettävissä olevaan työikäiseen väestöön. Ihmisten siirtyminen eläkkeelle on otettu huomioon ja keskimääräinen eläkeikä on asetettu 65 vuoteen. Sodissa kuolleiden ja maahan ja maasta muuttaneiden vaikutukset varantoon on otettu huomioon.

Esittämälläni tavalla olen muodostanut koulutuksen avulla hankitulle inhimilliselle pääomalle empiirisen vastineen Suomessa vuosina 1910–2000. Tämä on edellyttänyt aikasarja-aineistojen keräämistä ja vertailukelpoisten aikasarjojen muodostamista opiskelijamääristä ja valmistuneista koulutustyypeittäin sekä koulutuksen kulutusmenoista. Tavoitteenani on ollut yhdistää kunkin ajan koulutuksen kulutusmenovolyymit tuona aikana opiskelleisiin ikäluokkiin peruskoulutuksessa, ammatillisessa koulutuksessa, lukioissa ja yliopistoissa.

Aikasarjojen muodostamisen jälkeen on ollut mahdollista seurata opiskelijamääriä ikäluokittain ja opiskelijoiden siirtymistä työikäiseen väestöön korkeimman koulutuksen päättymisen jälkeen. Kuvio 1 esittää laskelmiini perustuen työikäisen 16–64-vuotiaan väestön jakautuman korkeimman suoritetun tutkinnon (tai koulun) mukaan vuosina 1934–2006 (käytössäni oli opiskelijamäärät vuodesta 1877 alkaen, tuolloin seitsemänvuotiaat täyttivät 64 vuotta vuonna 1934).

Kuten kuvio 1 osoittaa kansakoulun tai keskikoulun käyneet ovat muodostaneet työikäisen väestön selvän enemmistön 1970-luvun alkupuolelle asti. Kuvion vasemman yläkulman valkoinen alue osoittaa lisäksi, että Suomen työikäisessä väestössä on ollut aina 1970-luvun alkupuolelle asti henkilöitä, jotka eivät olleet suorittaneet kuuden vuoden kiinteän kansakoulun oppimäärää. Näiden osuus työikäisistä oli yli 10 prosenttia aina 1960-luvun alkuvuosiin saakka.

Kuvio 1. Työikäinen väestö (16–64-vuotiaat) korkeimman suoritetun koulutuksen mukaan Suomessa vuosina 1934–2006.

Lähde: Kokkinen 2012.

1970-luvun alussa työikäiseen väestöön alkoi tulla huomattavasti lisää ammatillisen tai yliopistokoulutuksen suorittaneita. Samaan aikaan kiinteässä kansakoulussa kuusi luokkaa suorittaneet vanhimmat ikäluokat alkoivat siirtyä eläkkeelle. Ammatillisen koulutuksen (peruskoulutuksen tai lukiokoulutuksen jälkeen) ja yliopistokoulutuksen laajeneminen on muuttanut koulutukseen perustuvan inhimillisen pääoman varannon koostumuksen siten, että nämä kaksi ovat alkaneet hallita inhimillisen pääoman kokonaisvarantoa vuosituhannen loppua – ja muun muassa suomalaisen matkapuhelinteollisuuden läpimurtoa – lähestyttäessä. Opiskelijoista jatkuvasti yhä huomattavampi osa on jatkanut koulunkäyntiään yli peruskoulutuksen. Vuoden 1921 oppivelvollisuuden säätämisen jälkeen kiinteiden kansakoulujen ulottaminen maaseudun lähes joka kolkkaan vei toiseen maailmansotaan asti. Tämän jälkeen koulutusekspansio on ollut Suomessa hyvin nopeaa.

Opiskelijamäärien lisäksi olen kerännyt aineistot koulutuksen kulutusmenoista Suomessa vuosina 1877–2000. Tämän jälkeen olen voinut liittää kuhunkin koulutukseen käytetyt panostukset kunakin aikana opiskelleisiin ikäryhmiin. Kuten aiemmin mainitsin, olen kasvattanut inhimillisen pääoman varantoa kaikilla opiskelijan siihen asti käyttämillä koulutusmenoilla vasta silloin kun opiskelija on valmistunut korkeimmasta koulutuksestaan ja siirtynyt työikäiseen väestöön. Kuvio 2 esittää kansantalouden tilinpidon kehikossa muodostetun koulutuksen avulla hankitun inhimillisen pääoman (H) kehityksen yhdessä BKT:n ja kiinteän pääoman (K) kanssa Suomessa vuosina 1935–2000. Vertailun mahdollistamiseksi kuviossa on esitetty myös perinteiset inhimillisen pääoman sijaismuuttujat: työikäisten (16–64-vuotiaat) keskimääräiset koulutusvuodet ja 7–26-vuotiaan väestön koulutukseen osallistumisaste.

Kuvio 2. BKT, kansantalouden tilinpidon kehikossa laskettu koulutuksen avulla hankittu inhimillinen pääoma (H), kiinteä pääoma (K), työikäisen väestön keskimääräiset koulutusvuodet sekä 7–26-vuotiaan väestön koulutukseen osallistumisaste (school enrolment ratio) vuosina 1935−2000. HUOM. Muut muuttujat kuin koulutukseen osallistumisaste (%) on ilmaistu indeksimuodossa, 1935=100.

Lähde: Kokkinen 2012.

Kuvio osoittaa, että edellä mainitut perinteiset inhimillisen pääoman sijaismuuttujat kasvavat lineaarisesti, kun taas BKT, kiinteä pääoma ja kansantalouden tilinpidossa muodostettu inhimillinen pääoma ovat kasvaneet eksponentiaalisesti. Näin ollen koulutuksen avulla hankitun inhimillisen pääoman mittaaminen kansantalouden tilinpidon kehikossa voi muuttaa käsitystämme koulutuksen merkityksestä pitkän ajan talouskasvulle.

Sivun alkuun

Inhimillinen pääoma on noussut merkittäväksi talouskasvun edistäjäksi

Olen tutkinut kansantalouden tilinpidossa muodostamani inhimillisen pääoman ja talouskasvun (BKT henkeä kohden sekä BKT työtuntia kohden) yhteyttä Suomessa vuosina 1910–2000 yhteisintegraatioanalyysin3 avulla. Henkeä kohti laskettujen BKT:n ja inhimillisen pääoman välillä osoittautui olevan suoraviivainen pitkän ajan yhteisintegraatiorelaatio, jonka mukaan muuttujien kehitys ei ole voinut erkaantua toisistaan pitkällä ajalla. Toisin sanoen muuttujien välillä on ollut pitkän ajan tasapainosuhde, josta muuttujien kehitys on voinut poiketa vain lyhyellä aikavälillä, ja samalla muuttujilla on ollut yhteinen pitkän ajan trendi. Päinvastoin kuin työikäisen väestön keskimääräisten kouluvuosien suhteen, kansantalouden tilinpidon inhimillisen pääoman muuttujalle ei tarvitse tehdä BKT:sta poikkeavia muunnoksia4 ennen tällaisen yhteyden havaitsemista.

Analyysissä voidaan tutkia, miten muuttujat joustavat toistensa kehitykseen pitkän ajan tasapainon säilyttämiseksi. Mikäli vain toinen sarja joustaa pitkän ajan tasapainon säilymiseksi, voidaan puhua yksisuuntaisesta Granger-kausaalisuudesta. Tällöin muutos joustamattomassa aikasarjassa johtaa seuraavina aikaperiodeina korjausliikkeeseen vain toisessa aikasarjassa.

Kun tarkastelussa olivat mukana koko aikajakson alkuvuodet 1970-luvun alkupuolelle saakka, Granger-kausaalisuus osoitti vaikutussuhteen olleen sellaisen, että talouskasvu (BKT/henkilö) teki inhimillisen pääoman lisääntymisen mahdolliseksi. Toisin sanoen vuoden 1921 oppivelvollisuuden säätämisen jälkeen talouskasvun mukanaan tuoma vaurauden lisäys edisti ensin kansakoulujen perustamista koko maahan ja myöhemmin toisen maailmansodan jälkeen ensin keskikoulujen ja sitten lukio- ja ammatillisen koulutuksen yleistymistä.

Lukiokoulutuksen laajentumisen jälkeen sekä yliopistokoulutus että lukion jälkeinen ammattiin suuntaava koulutus laajenivat. Kun sitten ammattiin johtavan koulutuksen ja yliopistokoulutuksen saaneiden määrät alkoivat muuttaa työikäisen väestön koulutusrakennetta 1970-luvun alun jälkeen (ks. kuvio 1), Granger-kausaalisuuden suunta muuttui. Vain henkeä kohti laskettu BKT on joustanut muuttujien välisen tasapainon korjaamiseksi vuoden 1973 jälkeen ja reagoinut muutoksiin inhimillisessä pääomassa. Samaan aikaan inhimillinen pääoma ei ole enää joustanut muuttujien pitkän ajan tasapainon ylläpitämiseksi. Rahamääräiset investoinnit nykyisen työikäisen väestön kouluttamiseksi ovat kannattaneet: Koulutuksen avulla hankittu inhimillinen pääoma on alkanut vaikuttaa positiivisesti henkeä kohti laskettuun BKT:hen. Samalla se näyttää nousseen yhdeksi tärkeistä tekijöistä, jotka vaikuttavat taantuma- ja lamavuosista selviämiseen. (Kokkinen 2013.)

 

Pelkästään tässä tarkasteltujen kahden muuttujan avulla ei ole mahdollista tarkastella, miten kiinteä pääoma, inhimillinen pääoma ja työpanos (eli tehdyt työtunnit) ovat vaikuttaneet toisiinsa ja millaiset näiden yhteisvaikutukset ovat olleet talouskasvulle. Useissa talousteorioissa esitetään näiden tekijöiden täydentävän toistensa vaikutusta. Kuvion 1 perusteella inhimillinen pääoma voi selittää suuremman osan standardin BKT:n kasvusta kuin mitä työikäisen väestön keskimääräisten koulutusvuosien perusteella on esitetty. Lisäksi koulutuksen avulla hankitun inhimillisen pääoman ja niin ikään eksponentiaalisesti kasvavan kiinteän pääoman välillä voi olla vielä oma yhteisintegroituvuusrelaatio. Yhdessä nämä pääomatyypit voivat selittää vielä aiempaa tiedettyä suuremman osan BKT:n kasvusta. Tällainen tarkastelu löytyy väitöskirjastani (Kokkinen 2012, 165–210).

 

Kirjallisuus:

Antikainen, Ari & Rinne, Risto & Koski, Leena 2006. Kasvatussosiologia. WSOY Oppimateriaalit Oy 2006, 71.

Barro, Robert. J. 1991. Economic Growth in a Cross Section of Countries. Quarterly Journal of Economics. 106, 1991:2.

Barro, Robert J. & Sala-i-Martin, Xavier 1999. Economic Growth. Cambridge, Massachussetts: The MIT Press, (ilm. alunperin 1995, McGraw-Hill, Inc.).

Benhabib, Jess & Spiegel, Mark M. 2005. Human Capital and Technology Diffusion. Teoksessa: P. Aghion & S. N. Durlauf (toim.) Handbook of Economic Growth. Volume 1A. Amsterdam: Elsevier.

Bosworth, Barry P. & Collins, Susan M. 2003. The Empirics of Growth: An Update. Brookings Papers on Economic Activity 2:2003.

Chaudhuri, Kausik & Maitra, Pushkar 2008. School Attainment, Completion, and Economic Development: A Cross-Country Analysis. Review of Development Economics 12(1).

Galor, Oded 2005. From Stagnation to Growth: Unified Growth Theory. Teoksessa: P. Aghion, & S. N. Durlauf (toim.) Handbook of Economic Growth. Amsterdam: Elsevier.

Hjerppe, Riitta 1996. Finland's Historical National Accounts 1860–1994: Calculation Methods and Statistical Tables. University of Jyväskylä, Department of History, Suomen historian julkaisuja 24, Jyväskylä.

Islam, N. 1995. Growth Empirics: A Panel Data Approach. Quarterly Journal of Economics 110, No. 4.

Kendrick, John W. 1976. The Formation and Stocks of Total Capital. New York: Columbia University Press for NBER.

Kokkinen, Arto 2013 (ilmestyy). Koulutuksen ja talouskasvun välisestä yhteydestä Suomessa 1900-luvun alkupuolelta 2000-luvun alkuun. Teoksessa: Matti Peltonen ym. (toim.) Suomen talous 1960–2010. Helsinki: Gaudeamus.

Kokkinen, Arto 2012. On Finland's Economic Growth and Convergence with Sweden and the EU15 in the 20th Century. Tutkimuksia 258. Helsinki: Tilastokeskus. http://www.stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/978-952-244-334-2.pdf .

Kokkinen, Arto 2011. Human capital and economic growth – about feasibility to treat human capital as an asset. United Nations, Economic and Social Council, Economic Commission for Europe, Paper Prepared for the Conference of European Statisticians, Fifty-ninth plenary session, Geneva, 14–16 June 2011. http://www.unece.org/fileadmin/DAM/stats/documents/ece/ces/2011/25.e.pdf .

Kokkinen, Arto 2010. Assessing Human Capital in the National Accounts – Is there a Feedback to Theory. Paper Prepared for the 31st General Conference of the International Association for Research in Income and Wealth (IARIW), Session 8C, August 22–28, 2010, St. Gallen, Switzerland. http://www.iariw.org/papers/2010/8cKokkinen.pdf .

Kokkinen, Arto 2008. Human Capital and Finland's Economic Growth in 1910–2000 – Assessing Human Capital Accumulation by Education inside the National Accounts Framework. Paper Prepared for the 30th General Conference of The International Association for Research in Income and Wealth, Poster Session I: National Accounts Issues, August 24-30, 2008 Portoroz, Slovenia. http://www.iariw.org/c2008.asp.

Kokkinen, Arto & Jalava, Jukka & Hjerppe, Riitta & Hannikainen, Matti 2007. Catching up in Europe: Finland's Convergence with Sweden and the EU15. Scandinavian Economic History Review 55:2.

Lau, L. J. & Jamison, D. T. & Louat, F. F. 1991. Education and Productivity in Developing Countries: An Aggregate Production Function Approach. Policy Research Working Paper 612. World Bank.

Levine, R. & Renelt, D. 1992. A Sensitivity Analysis of Cross-Country Growth Regressions. American Economic Review 82.

Mankiw, N. Gregory & Romer, David, & Weil, David N. 1992. A Contribution to the Empirics of Economic Growth, Quarterly Journal of Economics vol. 107, 1992:2.

Mitchell, B.R. 2007. International historical statistics, Europe 1750–2005. Sixth edition, MacMillan Publishers Ltd.

Nelson, Richard R. & Phelps, Edmund 1966. Investment in Humans, Technological Diffusion, and Economic Growth. American Economic Review 56, 2 (May).

Nelson, Richard R. & Phelps, Edmund 2000, 2003, 2006, 2009. Programme for International Student Assessment (PISA). PISA Studies 2000, 2003, 2006, 2009. Paris: OECD. http://www.oecd.org/pisa/.

Rebelo, Sergio 1991. Long-Run Policy Analysis and Long-Run Growth. Journal of Political Economy 99:3.

Romer, Paul M. 1986. Increasing Returns and Long-Run Growth. Journal of Political Economy 94, 1986:5.

Schultz, Theodore W. 1961. Investment In Human Capital. The American Review of Economics. Vol. LI, March 1961, Number one.

SNA93 (1993) The Inter-Secretariat Working Group on National Accounts. System of National Accounts 1993. Commission of the European Communities-Eurostat, International Monetary Fund, OECD, United Nations, Brussels/Luxembourg, New York, Paris, Washington D.C.

SNA2008 (2009). The Inter-Secretariat Working Group on National Accounts. System of National Accounts 2008. Commission of the European Communities-Eurostat, International Monetary Fund, OECD, United Nations, Brussels/Luxembourg, New York, Paris, Washington D.C.

Soto, Marcelo 2012. Education database. http://soto.iae-csic.org/Publications.htm.

Soto, Marcelo & Cohen, Daniel 2007. Growth and human capital: Good data, good results. Journal of Economic Growth. 12(1).

Truong, Công N. & Tran-Nam, Binh 2007. Endogenous Growth and Publicly Funded Knowledge Accumulation. Review of Development Economics 11(2).

Vattula, Kaarina (toim.) 1983. Suomen taloushistoria 3. Historiallinen tilasto. Helsinki: Tammi.

_______

1  Tästä aiheesta julkaistaan pidempi artikkeli valmisteilla olevassa kirjassa: Matti Peltonen ym. (toim.) Suomi teollistumisen jälkeen 1960–2010. Gaudeamus 2013.
2  Tarkasti ottaen ajassa vertailukelpoisilla koulutuksen kulutusmenojen volyymilla.
3  Tarkemmin sanottuna yhteisintegroituneen vektoriautoregressiivisen mallin avulla.
4  Kuten korottaa luonnollisen logaritmin kantaluku e:n potenssiin, ks. keskustelu Kokkinen 2010, 11–12.

Päivitetty 11.3.2013