Uusi elämäntapa velkaannuttaa ja vaurastuttaa

Koko dokumentti sivutettuna

Kirjoittaja: Markku Säylä on tutkija Tilastokeskuksen Elinolot-yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 4/2012.

Valtaosa suomalaisten varallisuudesta on asuntovarallisuutta, mutta rahoitusvarallisuuden osuus on hitaasti kasvamassa. Rahoitusvarallisuus on kuitenkin keskittynyt hyvätuloisille kotitalouksille. Rahoitusmarkkinoiden muututtua myös varallisuuteen ja velkaantumiseen liittyvät riskit ovat muuttuneet ja lisääntyneet.

Kansakuntien hyvinvoinnin mittarina varallisuus on kestävämpi kuin yleisesti käytetty tulotaso. Kun kaikkia tuloja ei käytetä kulutukseen, jäljelle jääneet säästöt muodostavat varallisuutta. Oikeastaan vain nettomääräinen varallisuuden lisäys on vaurastumista. Lähes jokaisella ihmisellä on aikuiselämässään varallisuutta, vaikka sitä ei tulisi ajatelleeksi. Varallisuuden kehittyneintä astetta voidaan nimittää rikkaudeksi, kun taas köyhyys aineellisessa merkityksessä on rikkauden kääntöpuoli.

Velkaongelmien maailmassa saatetaan pohdiskella velkaantumisen ja varallisuuden kytköksiä. Liian löysän rahapolitiikan aikana saattaa syntyä tilanne, jolloin velalla hankittua varallisuutta jaetaan laajalti uudelleen, tulee vararikkoja ja varallisuuskuplat puhkeavat.

Kansantalous, joka rakentuu liiaksi tulevilta sukupolvilta otettujen "elintasolainojen" varaan, ei ehkä pysty lunastamaan tulevaisuudenlupauksia kasvusta ja tuottavuudesta. Talous ajautuu vaikeuksiin ja varallisuusarvot finanssi- ja asuntomarkkinoilla romahtavat.

Kotitalouksien käytössä olevat reaalihyödykkeet tyydyttävät välittömästi tarpeita. Asunnon tai vaikkapa auton omistaminen tuottaa palveluja, jotka voidaan rinnastaa kulutukseen. Varallisuuden ominaisuutena on arvon säilyminen. Kiinteän varallisuuden lisäksi kotitalouksilla on myös rahoitusvarallisuutta, joka usein tuottaa myös tuloja.

Varallisuus on saanut nykymaailmassa uusia ulottuvuuksia ja sen asema, sisältö ja jakaumat muuttuvat.

Miten varallisuutta kuvataan?

Varallisuutta voidaan kuvata useilla eri tavoilla. Varallisuuskäsitteet eroavat muun muassa sen perusteella, mitä omaisuuslajeja varallisuuteen lasketaan mukaan. Varallisuuden selvittämistä pidetään usein vaikeana varsinkin, jos halutaan saada hyvinvointitutkimuksissa käytettyjä jakaumatietoja. Kyselytutkimuksilla on saatu tietoja varallisuuden jakautumisesta kotitalouksien kesken, mutta varallisuuden tason kuvaamiseen ne eivät useinkaan riitä.

Tilastokeskuksen varallisuustutkimuksen juuret ulottuvat 1980-luvulle, jolloin tehtiin vuoden 1987 Säästämis- ja velkaantumistutkimus otokseen perustuvana haastattelututkimuksena. Viimeisin haastatteluilla kerätty aineisto on vuoden 2004 Asumis- ja varallisuustutkimus. Haastattelumenetelmällä varallisuustietoja ei ole sen jälkeen enää kerätty. Tilastokeskuksen vuoden 2009 tutkimuksessa varallisuustiedot tuotettiin rekisteri- ja estimointimenetelmällä (ks. menetelmästä tarkemmin Tilastokeskus 2011).

Tilastoyksikkönä kaikissa tutkimuksissa on ollut kotitalous. Tutkimuksessa varallisuus tarkoittaa kotitalouden asuntojen ja kulkuneuvojen sekä talletusten, arvopapereiden sekä muiden rahavarojen käypää rahallista arvoa tutkimusvuoden lopussa.

Rajanveto tutkimukseen mukaan otettaviin ja poisjätettäviin tietoihin on osittain käytännöllisistä syistä johtuvaa. Haastatteluaikaa ei ole voitu venyttää liian pitkäksi ja taloudellisesti vähemmän merkitykselliset varallisuuslajit on jätetty pois. Myös varallisuuden arvostusongelmat vaikuttavat sisältöön. Luotettavan tiedon saanti tietyntyyppisestä varallisuudesta on vaikeaa.

Esimerkiksi kestohyödykkeiden ja arvoesineiden omistuksella voi olla varallisuuteen melko suuri vaikutus. Nykyisin kalliita laitteita, harrastusvälineitä ja kodinkoneita on paljon. Näistä hyödykkeistä tutkimuksessa ovat mukana vain kulkuvälineet.

Maidenvälisissä vertailuissa yritysvarallisuus ja eläkevarallisuus voivat vaikuttaa merkittävästi tuloksiin. Suomessa yritysvarallisuus on mukana kotitalouden varoissa lähinnä vain listaamattomien yritysten osakeomistuksen kautta.

Lakisääteinen eläkevakuutus ei ole mukana varallisuuskäsitteessä. Suomessa yksityisalojen työeläkejärjestelmässä on ollut jo järjestelmän alkuvaiheista 1960-luvulta lähtien käytössä osittain rahastoiva järjestelmä. Lakisääteisten työeläkevarojen määrä oli vuonna 2009 noin 63 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Suomi osallistuu vuoden 2009 Varallisuustutkimuksen aineistolla Euroopan keskuspankin (EKP) varallisuustutkimushankkeeseen (HFCN). Suomen kotitalouksien varallisuuden tason vertailu muihin maihin tulee mahdolliseksi, kun EKP:n tulokset valmistuvat helmikuussa 2013.

Euroopan keskuspankin tutkimuksen varallisuusmuuttujat on tuotettu tulo- ja elinolotutkimuksen otokselle pääasiassa rekistereistä saatavien tietojen ja lisäksi joidenkin estimointimenetelmien avulla. Muissa euroalueen maissa tietojenkeruussa käytetään perinteistä haastattelumenetelmää. Varallisuustietojen kattavuus ja tietojenkeruumenetelmän erot voivat näkyä myös tutkimustuloksissa. Erot tulevat esiin varsinkin, jos varallisuuden koostumusta tarkastellaan yksityiskohtaisesti varallisuuslajeittain.

Suomessa rekistereiden käyttöä tutkimusaineistojen kokoamisessa arvostetaan ja tietojen luotettavuus surveyaineistoihin verrattuna on ilmeisen hyvä.

Rekisterilähteet eivät kuitenkaan automaattisesti takaa luotettavampaa tietoa. Niihin liittyy paljon määrittely- ja rajausongelmia, joita varallisuusaineistojen kokoamisessakin on jouduttu ratkomaan. Rekistereiden hallinnollinen rationaalisuus ei aina ole sama kuin järkevyys tutkimusongelman kannalta.

Sivun alkuun

Valtaosalla suomalaisista on asuntovarallisuutta

Varallisuuden kokonaismäärään vaikuttavat eniten asunnot, joiden arvo on kasvanut huomattavasti 1990-luvun laman jälkeen. Omassa käytössä olevien asuntojen arvo kaksinkertaistui vuodesta 1994 vuoteen 2009. Koko asuntovarallisuudessa, joka sisältää myös kakkosasunnot, sijoitusasunnot ja vapaa-ajan asunnot, kasvu oli vieläkin nopeampaa, 112 prosenttia.

Asuntokaupat ovat tavallisen suomalaistalouden suurimpia kauppoja ja asuntovarallisuus keskeisin varallisuusmuoto. Asuntovarallisuutta omistaa 70 prosenttia kotitalouksista. Koska asuntovarallisuuden osuus koko varallisuudesta on suuri, kaksi kolmasosaa (76 %), myös asunnon omistamiseen liittyvä riski voi olla suuri. Asuntojen arvon laajamittainen aleneminen johtaisi dramaattisiin seurauksiin yksittäisissä talouksissa ja koko kansantaloudessa.

Asuntovarallisuuden omistus vaihtelee merkittävästi ikäryhmittäin. Omistaminen lisääntyy iän myötä aina 55−64-vuotiaiden ryhmään asti ja alkaa sen jälkeen hitaasti vähentyä. Ikäryhmittäinen vaihtelu ei ole mainittavasti muuttunut tutkimusvuosien välillä (kuvio 1).

Kuvio 1. Asuntovarallisuutta omistavat viitehenkilön ikäryhmän mukaan vuosina 1994−2009. Yleisyys prosentteina kotitalouksista.

Lähde: Tilastokeskus. Kotitalouksien varallisuustutkimukset.

Seuraavassa varallisuustutkimuksessa parannetaan nyt kehitettyä menetelmää ja erityisesti kakkosasuntojen sekä vapaa-ajan asuntojen arviointimenetelmää. Rekistereistä on pystyttävä luotettavammin tunnistamaan asunto tai kiinteistö ja sen omistus.

Asuntovarallisuuden yhteydessä on kiinnitettävä huomiota velkaantumiseen. Omistusasuminen on säilynyt tavoiteltuna asumismuotona ja asuntojen rahoittaminen on tehtävä yleensä velkarahalla. Suomessa laina- ja asuntomarkkinat olivat säädeltyjä aina 1990-luvulle asti. Ehkäpä tämä sai aikaan sen, että tuolloin asunnonhankintaiässä ollut sukupolvi varautui tuleviin asuntohankintoihin säästämällä ja varoi, että lainaa ei otettu kipukynnykselle asti. Velkamäärät olivatkin aikaisempina vuosikymmeninä maltillisia verrattuna nykypäivään, jolloin asumiseen liittyvät rahoitusmallit ovat muuttuneet.

Kuviossa 2 on asuntolainojen keskiarvot laskettuna kaikkia kotitalouksia kohti ja asuntovelallista taloutta kohti. Tutkimusvuosien 1998 ja 2009 välillä asuntovelallisten velkamäärät ovat kasvaneet yli kaksinkertaiseksi, 80 000 euroon. Koko maan keskiarvoista ei vielä kovin hyvin voi päätellä, että osa kotitaloukista on varsin velkaantuneita.

Kuvio 2. Asuntovelat asuntovelallisilla ja koko maassa vuosina 1987−2009. Euroa kotitaloutta kohti.

Lähde: Tilastokeskus. Kotitalouksien varallisuustutkimukset.

Sivun alkuun

Asuntoihin tarvitaan yhä enemmän lainarahaa

Velkakulttuuri on muuttunut ja velasta on Suomessakin tullut osa elämäntapaa. On myös sanottu, että velka on tärkeä maailmantalouden instrumentti, jota ilman globaali talous ei toimisi. Velka pitää yhteiskunnan vireessä ja ihmiset töissä, mutta tarvitaan niitäkin, jotka ovat huolissaan siitä, että suomalaisten velkataakka uhkaa kasvaa liian suureksi. Markkinataloudessa ylivelkaantuneiden ongelmia pyritään ratkomaan talousneuvonnalla ja valistuksella. Luottomarkkinoita valvovien viranomaisten tehtävä on toppuutella velanottajia ja -antajia.

Erot kotitalouksien velkaantumisessa ovat suuria, koska yli kolmannes (35 %) kotitalouksista asuu velattomassa omistusasunnossa. Tämä osuus ei ole juurikaan ajan myötä muuttunut.

Pankkimaailmassa asuntoluoton luototusasteen tunnusluku (Loan To Value, LTV) ennustaa luotonantajalle maksun laiminlyömisen todennäköisyyttä. Mitä korkeampi LTV on, sitä suurempi on maksun laiminlyömisen todennäköisyys. Jos esimerkiksi kotitalous lainaa 130 000 euroa asuntoon, jonka arvo on 150 000 euroa, LTV on 87 prosenttia.

Kuvioon 3 on laskettu varallisuustutkimusaineistoista niiden kotitalouksien suhteelliset osuudet, joiden asuntovelkarasitus (LTV) on 75 prosenttia tai sitä suurempi, ja vastaavat osuudet 50 prosentin rajalla. Asuntovelkarasitus on kasvanut jo pitkään. Vuonna 2009 lähes kolmanneksella asuntovelallisista LTV-suhde oli 75 prosenttia tai sen yli, mikä osoittaa, että hyvin monet ovat hankkineet asunnon ilman etukäteissäästöjä.

Kuvio 3. Niiden kotitalouksien osuus, joilla asuntovelkojen suhde asunnon arvoon (LTV-suhde) on vähintään 75 % ja enintään 50 % vuosina 1987− 2009. Prosenttia.

Lähde: Tilastokeskus. Kotitalouksien varallisuustutkimukset.

Suurimpien velkojen ottajat ovat harvoin ylivelkaantuneita. Suurin osa eli 76 prosenttia kotitalouksien veloista on asuntolainoja. Velkavivulla kasvatetaan varallisuutta. Velka jakaakin kotitaloudet niihin, joilla tulojen ja varallisuuden perusteella on mahdollisuus oman asunnon hankintaan ja niihin joilla tätä mahdollisuutta ei ole.

Kuviossa 4 asuntovelalliset on jaettu tuloluokkiin. Tuloluokkiin sijoittuminen on kaikkina tutkimusvuosina ollut hyvin samankaltaista. Asuntovelkaantuminen yleistyy tulotason noustessa. Neljään hyvätuloisimpaan ryhmään kuului kuhunkin 13−14 prosenttia asuntovelkaantuneista vuonna 2009. Vain parisen prosenttia oli kaikkein pienituloisimpia. Osuus on alentunut pitkään. Pienituloisille oman asunnon hankinta on vaikeutunut pätkätöiden ja epävarmuuden maailmassa, ja monille velkaantuminen voi merkitä vain pikavippiasiakkaaksi joutumista.

Kuvio 4. Asuntovelallisten kotitalouksien osuus tulokymmenyksittäin vuosina 1987−2009. Prosenttia.

Lähde: Tilastokeskus. Kotitalouksien varallisuustutkimukset.

Sivun alkuun

Osake- ja rahastosijoittaminen lisääntyy

Elintason nousun merkkinä pidetään sitä, että kotitalouksilla on entistä enemmän likvidejä varoja. Omistusasunnon katsotaan olevan vielä epälikvidi sijoitus, koska sen myymiseen liittyy paljon käytännön ongelmia.

Sanakirjamääritelmän mukaan likviditeetti tarkoittaa toisaalta maksuvalmiutta ja maksukykyä ja toisaalta sitä, miten helposti jokin omaisuuserä on muutettavissa rahaksi. Verbi likvidoida tarkoittaa "selvittää varat", "tehdä loppuselvitys". Elämänsä aikana ihminen joutuu mahdollisesti monta kertaa selvittelemään varojaan.

Rahoitusvarallisuuden osuuden hidas mutta vakaa kasvu ilmenee vuodesta 1987 alkavasta aikasarjassa. Vuonna 1987 osuus koko varallisuudesta oli 13 ja vuonna 2009 19 prosenttia.

Suomalaisten rahoitusvarallisuus on perinteisesti ollut pankkitilillä ja siis hyvin likvidissä muodossa. Pikkuhiljaa sijoitusomaisuuden rakenne on kuitenkin muuttunut. Nykyisin tavalliset kotitaloudetkin voivat tulla entistä enemmän riippuvaisiksi markkinajohteisista odotuksista, kun korkojen muutokset ja osakekurssien vaihtelu vaikuttavat rahoitusomaisuuden arvoon.

Rahoitusvarallisuutta kotitalouksilla oli vuonna 2009 keskimäärin 36 200 euron arvosta, josta talletuksia oli 15 400 euroa ja pörssiosakkeita ja rahastoja 11 200 euroa. Muita rahoitusvaroja kuten eläkevakuutuksia, noteeraamattomia osakkeita ja joukkovelkakirjoja oli 9 600 euron arvosta.

Kuviosta 5 ilmenee iso mullistus rahavarojen rakenteessa. Vielä vuonna 1994 talletusten osuus oli 77 prosenttia. Vuosien mittaan osuus on supistunut ja on nyt vajaa puolet, 43 prosenttia. Sitä vastoin osake- ja rahastosijoittaminen on enemmän kuin kaksinkertaistunut 14 prosentista 31 prosenttiin.

Kuvio 5. Eri rahoitusvarallisuuserien osuus koko rahoitusvarallisuudesta vuosina 1994−2009. Prosenttia.

Lähde: Tilastokeskus. Kotitalouksien varallisuustutkimukset.

Rahoitusvarallisuuden määriä tarkasteltaessa on otettava huomioon, että tasot eivät vastaa kansantaloustilastoissa olevia kokonaistalouden lukuja. Esimerkiksi haastattelujen perusteella saatu kotitalouksien talletusten yhteissumma on paljon pienempi kuin todellinen talletuskanta.

Talletusten mittaaminen haastattelumenetelmällä on vaikeaa, koska osalle haastatelluista omista talletuksista ja muista raha-asioista kertominen on vaikeaa, he eivät ilmoita talletustensa määrää lainkaan tai ilmoittavat ne todellista pienempinä. Ongelmia aiheuttaa myös todellinen tietämättömyys talletusten määrästä. Perheenjäsenet voivat hoitaa raha-asioitaan hyvin itsenäisesti, ja kotitalouden haastattelussa läsnä oleva jäsen ei tiedä muiden tilitietoja.

Tämä niin sanottu eräkato vaikuttaa varallisuuslajeihin eri tavoin. Asuntovarallisuudessa sen vaikutus on pientä ja puuttuvia tietoja pystytään tilastomenetelmillä korjaamaan paremmin kuin muiden varallisuuslajien tietoja.

Sivun alkuun

Rahoitusvarallisuus on keskittynyt kaikkein suurituloisimmille

Kotitalouksien rahoitusvarallisuudesta saatavaan kuvaan vaikuttaa se, että siinä väestöryhmien väliset erot ovat hyvin suuret. Vuonna 2009 varallisuuden keskittymistä kuvaava Gini-kerroin1 oli koko bruttovarallisuudesta laskettuna 58 prosenttia (max. 100 %). Asuntovarallisuudessa Gini-kerroin oli jokseenkin yhtä suuri, rahoitusvarallisuudessa se oli 79 ja pörssiosakkeissa peräti 97. Vertailun vuoksi mainittakoon, että aineistosta laskettu käytettävissä olevien tulojen kotitaloustason Gini-kerroin oli 35.

Pörssiosakkeita omistaa runsaat puoli miljoonaa taloutta (561 000) eli yli viidennes kaikista talouksista. Suurimmalla osalla omistukset ovat kuitenkin melko vaatimattomia, ja harvojen suuromistukset nostavat keskittymistä kuvaavat tunnusluvut hyvin korkeiksi.

Pörssiosakeomistus onkin hyvä esimerkki siitä, miten varsinainen sijoitusvarallisuus jakautuu kotitalouksien kesken Suomessa. Rekisterilähteisiin siirtyminen vuoden 2009 varallisuustutkimuksessa tekee mahdolliseksi vertailla otostutkimuksen antamaa kuvaa koko väestön kattavan aineiston antamaan kuvaan omistuksista.

Tutkimusaineiston otoksessa oleville kotitalouksille muodostettiin osakeomistustiedot arvo-osuusjärjestelmän tiedoista. Tilastokeskuksessa on myös tuloja kuvaava kokonaisaineisto. Tämä tulonjaon kokonaistilaston perusaineisto kattaa koko asuntokuntaväestön. Liittämällä arvo-osuustiedot kokonaisaineiston asuntokunnille saatiin vertailuaineisto koko väestön tasolle.

Vertailuaineistojen kohdejoukot ja kotitalouskäsite poikkeavat jonkin verran toisistaan. Otosaineistossa talouksien määrä on noin 14 000 suurempi kuin asuntokunta-aineistossa. Pörssiosakkeita omistavien joukossa ero on suurempi. Otosaineistossa omistajia oli 33 000 enemmän.

Jakaumaerojen tutkimiseksi aineistot jaettiin 20 yhtä suureen luokkaan osakeomistuksen määrän mukaan (5 %:n välein). Jakauma näyttää melko samankaltaiselta molemmissa aineistoissa lukuun ottamatta ylintä luokkaa. Ylin 5 prosenttia omisti 71 prosenttia koko osakevarallisuudesta kokonaisaineiston mukaan ja 64 prosenttia otos­aineiston mukaan (kuvio 6).

Kuvio 6. Pörssiosakkeita omistavien viiden prosentin fraktiilien omistusosuudet kokonaisaineistossa ja otosaineistossa vuonna 2009. Prosenttia.

Lähde: Tilastokeskus. Kotitalouksien varallisuustutkimus ja tulonjakotilaston kokonaistilasto.

Kuviosta 7 aineistojen tuottamat erot on nähtävissä vielä selvemmin. Siinä omistukset eli pörssiosakkeiden keskimääräiset arvot on laskettu käytettävissä olevien rahatulojen mukaan luokiteltuna. Ensimmäinen luokka käsittää puolet väestöstä (alin 50 %). Tässä ryhmässä pörssiosakkeiden keskimääräinen arvo oli 1 300−1 400 euron luokkaa molemmissa aineistoissa.

Suurituloisimman prosentin ryhmässä pörssiosakkeita omistettiin 200 kertaa enemmän otosaineiston mukaan ja 270 kertaa enemmän kokonaisaineiston mukaan verrattuna edellä mainitun ryhmän omistukseen. Koko maan keskiarvo näkyy hyvin pienenä kuviossa, mutta se oli 7 730 euroa kotitaloutta kohti otoksesta ja 8 440 euroa asuntokuntaa kohti kokonaisaineistosta. Otoksen perusteella laskettu luku jäi noin 9 prosenttia pienemmäksi. Suurituloisimpien ryhmässä kuva on ratkaisevasti toisenlainen riippuen käytetystä aineistosta. Huipputuloisilla eroa oli 52 prosenttia. Kokonaisaineistossa suurituloisimman prosentin pörssiosakkeiden keskiarvo nousi jopa 383 000 euroon (kuvio 7). Huipputuloisten ryhmä omisti kaikkiaan 42 prosenttia kotitalouksien koko osakekannasta.

Kuvio 7. Pörssiosakkeiden keskimääräinen arvo tuloluokittain kokonaisaineistossa ja otosaineistossa vuonna 2009. Euroa.

Lähde: Tilastokeskus. Kotitalouksien varallisuustutkimus ja tulonjakotilaston kokonaistilasto.

Otosaineistot eivät kaikesta päätellen tavoita kovinkaan hyvin varallisuusjakauman ääripäitä. Kaikkein köyhimmät saattavat jäädä kadoksi ja varakkaimpien kohdalla ongelmana on myös se, että satunnaistekijät kasvattavat varallisuusmuuttujien varianssia. Aivan huipulla satunnaisvaihtelua ei pystytä hallitsemaan ja korotuskertoimien määrittely on hankalaa.

Varallisuusmuuttujien "liian" epätasainen jakautuminen vaikuttaa myös tasojen määräytymiseen ja etenkin rahoitusvarallisuuden määrä jää todellista alhaisemmaksi.

Sivun alkuun

Varallisuuteen ja velkaantumiseen liittyvät riskit ovat muuttuneet

Tilastokeskuksessa on varallisuusaineistoja 1980-luvun lopulta lähtien. Ne kuvaavat siten myös aikaa jolloin suotuisan kehityksen jälkeen talous ajautui vakaviin ongelmiin 1980-luvun loppupuolella. Tuotannon kasvu pysähtyi ja velkaongelma kärjistyi 1990-luvun alun laman aikana. Varallisuusesineiden kuten asuntojen ja arvopapereiden hinnat olivat nousseet huomattavasti 1980-luvun lopulla, mutta 1990-luvun alussa varallisuusarvot laskivat nopeasti.

Tämän tyyppisten kriisien vaikutukset voivat heijastua hyvin erilailla eri-ikäisiin sekä erilaisessa varallisuus- ja asumistilanteessa oleviin kotitalouksiin. Työpaikkansa säilyttäneet saattoivat kokea selviytyneensä kuin "koira veräjästä", työttömiksi joutuneet kärsivät seurauksista välittömästi ja velkaantuneet ajautuivat ahdinkoon pitkäksi aikaa, kun he joutuivat tulonmenetyksistä huolimatta hoitamaan velkojaan.

Noista ajoista on taloudessa tapahtunut paljon muutosta ja kehitystä, mutta myös uhkakuvat ovat saaneet uusia mittasuhteita. Voidaan kysyä, onko Euroopan velkakriisin eräpäivä jo lähelläkin. Merkittävä osa kotitalouksien omaisuudesta on kiinni asunnoissa ja ehkä vapaa-ajan asunnoissa. Osakesijoitus on yksi osa varallisuutta ja useimmilla se on varsin pieni. Vaikka asunto nähdään nykyään sijoituksena siinä kuin arvopaperit ja muu omaisuuskin, se on kuitenkin edelleen asumismuodosta riippumatta perusoikeus, jolla asumistarpeet tyydytetään.

Varallisuuden jakauma on varsin kiinnostava tutkimuskohde, koska se kertoo mm. tulomahdollisuuksien jakautumisesta. Kaikkein varakkaimmat ovat omassa sarjassaan eivätkä välttämättä näy tilastoluvuissa. Varallisuuteen perustuvat omaisuustulot ovat vaikuttaneet tulojakaumiin varsin suuresti viime vuosina. Vielä kiinnostavammaksi varallisuustutkimus tulee, kun saadaan vertailuaineistoja muista euroalueen maista Euroopan keskuspankin varallisuustutkimushankkeesta.

 


Asuntovarallisuuden arviointi

Haastattelumenetelmällä kerätyissä varallisuustutkimuksissa selvitettiin erikseen oman, vakituisen asunnon arvo, sijoitusasuntojen eli muiden kuin omassa käytössä olevien asuntojen arvo ja vapaa-ajan asuntojen arvo. Vapaa-ajanasunnot käsittävät kaikki lomakiinteistöt ja lomaosakkeet. Pientaloissa arvoon lasketaan mukaan rakennukset ja tontti. Maatiloista otetaan mukaan vain asuinrakennukset pihapiireineen, ei yritystoimintaan kuuluvia rakennuksia. Asunnon arvolla tarkoitetaan velatonta nykyarvoa eli todennäköistä myyntihintaa, jos asunto myytäisiin. Asunnon arvo on siis vastaajan arvioima käypä myyntiarvo.

Vuoden 2004 tutkimuksessa noin 8 prosenttia omistusasujista ei pystynyt tai halunnut arvioida asuntonsa hintaa. Näille kotitalouksille arvotieto imputoitiin asuntojen hintatilastosta saaduilla neliöhinnoilla. Neliöhinnat oli saatavissa kunnittain ja talotyypin sekä huoneluvun mukaan.

Uusimmassa vuoden 2009 aineistossa on käytetty rekisterimenetelmää. Väestötietojärjestelmä sisältää rakennuksia ja asuntoja kuvaavia tietoja. Verohallituksen osakehuoneistorekisterissä on tiedot mm. toteutuneista kauppahinnoista. Niiden asuntojen ja kiinteistöjen osalta, joita ei löydy osakehuoneistorekisteristä, hinnoittelu on tehty markkina-arvoon hintatilastojen perusteella.

Parhaita tuloksia haastatteluilla saadaan silloin, kun aihe on neutraali tai se koetaan yhteiskunnallisesti tärkeäksi. Varallisuutta on perinteisesti pidetty arkaluonteisena aiheena. Kuitenkin asumisessa ja siihen liittyvässä aihepiirissä kotitalouksien vastaushalukkuus on ollut hyvä.

Sekä kyselyillä että muilla menetelmillä koottujen tilastoaineistojen aikasarjoihin ei ole asuntovarallisuuden osalta tullut merkittäviä menetelmistä johtuvia katkoksia. Myös asuntovarallisuuden taso vastaa hyvin kansantulotilastoon laskettua asuntokannan arvoa.

 

Lähteet:

Tilastokeskus 2011. Kotitalouksien varallisuus. http://tilastokeskus.fi/til/vtutk/2009/vtutk_ 2009_2011-12-21_laa_001_fi.html.

Tilastokeskus 2011. Tulonjakotilaston kokonaistilasto. http://tilastokeskus.fi/til/tjkt/index.html.

_______

1  Jos yhdellä kotitaloudella olisi kaikki varallisuus, Gini-kertoimen arvo olisi 100. Jos kaikilla olisi sama määrä varallisuutta, Gini-kerroin saisi arvon 0.

Päivitetty 11.3.2013