Tämä on arkistosisältöä, jota ei enää päivitetä.

Siirry ajantasaiselle Tilastotieto-sivulle.

Julkaistu: 23.2.2015

Heikko sosiaalinen asema syö arvostusta

Koko dokumentti sivutettuna


Kirjoittaja: Teemu Kemppainen on valtiotieteiden maisteri ja sosiologian tohtorikoulutettava Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 4/2012.

Kyselytutkimusten avulla voi saada tietoa syrjäytymisprosessin luonteesta, koska ne tarjoavat mahdollisuuden kiinnittää huomiota sosiaalisen kiinnittymisen kokonaisuuteen. Esimerkiksi työttömyys merkitsee integraation heikkenemistä, koska se altistaa toimeentulovaikeuksien lisäksi sosiaalisen arvotuksen puutteelle.

Yksilön kokemus jää usein vähäiselle huomiolle, kun julkisessa keskustelussa käsitellään syrjäytymistä ja yhteiskunnan integraatiota. Sosiaalisen kiinnittymisen ongelmat ovat toki ongelmia kansantaloudellisessa mielessä, mutta kokemusmaailmaakaan ei sovi unohtaa. Kokemusmaailman tutkimisessa perinteinen kyselytutkimus on korvaamaton, koska edes pohjoismaisen hyvinvointivaltion rekistereissä ei ole kaikkea kiinnostavaa tietoa kansalaisista. Laadulliset aineistot puolestaan soveltuvat yksilön kokemuksien luotaamiseen, mutta niiden avulla ei saada selville tarkasteltujen ilmiöiden yleisyyttä.

Kyselytutkimuksilla ei päästä käsiksi syrjäytymisen vakavimpiin muotoihin, mutta niiden avulla voidaan lähestyä heikentyneen sosiaalisen kiinnittymisen ja koetun hyvinvoinnin suhdetta tavalla, joka täydentää rekisteriaineistojen ja laadullisen analyysin mahdollisuuksia.

Sosiaalinen arvostus on eräs koetun hyvinvoinnin osatekijä. Tarkastelen artikkelissani1, kuinka sosiaalinen arvostus kytkeytyy haavoittuviin sosiaalisiin asemiin erilaisissa hyvinvointimalleissa (vrt. Fridberg & Kangas 2008; ks. oheinen tietolaatikko). Kiinnitän tarkastelussani huomiota erityisesti työttömyyteen. Aineistona on Eurooppalaisen sosiaalitutkimuksen kolmannen kierroksen aineisto (European Social Survey Round 3 2006/2007).

Sosiaalinen kiinnittyminen tuo turvaa ja tunnustusta

Sosiaalinen kiinnittyminen antaa turvaa eri elämänvaiheissa ja riskitilanteissa. Ihmissuhteiden lisäksi myös instituutioihin kiinnittyminen toimii turvan lähteenä. Koulutus avaa polun työhön, joka puolestaan takaa toimeentulon. Kansalaisuus taas antaa mahdollisuuden turvautua hyvinvointivaltion muodostamaan turvaverkkoon. (Paugam 2008.)

Haavoittuvassa asemassa olevilla kuten yksinäisillä, koulutuspolun suunnan hukanneilla tai työttömillä tämänkaltainen turva on saattanut heikentyä. Arkisen turvan puuttuminen voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että yksinäinen ja vähävarainen ei saa muuttoapua asuntoa vaihtaessaan. Hädässä sosiaalinen kiinnittyminen punnitaan.

Sosiaalisissa siteissä ei kuitenkaan ole kysymys pelkästä monitasoisesta turvajärjestelmästä. Kanssakäyminen on moraalista vaihtoa ja identiteetin kehittymisen edellytys. Sen välityksellä yksilö hakee olemiselleen ja tekemisilleen hyväksyntää ja arvostusta. Koska vaihto on vastavuoroista, hän jakaa hyväksyntää ja arvostusta muillekin. Toisilta saatu tunnustus, olipa sitten kyse rakkaudesta, arvostuksesta tai kunnioituksesta, tekee elämästä mielekästä. Työhön osallistuminen antaa palkan lisäksi mahdollisuuden saada sosiaalista arvostusta ja kokea itsensä hyödylliseksi. Työn välityksellä modernin yhteiskunnan yksilö asettuu paikalleen yhteiskunnan työnjaon kokonaisuudessa. Demokraattisen yhteiskunnan kansalaisena jokainen on puolestaan pohjimmiltaan muiden veroinen. (Honneth 1995; Kortteinen ja Tuomikoski 1998; Paugam 2008.)

Sosiaalinen kiinnittyminen on siis edellä kuvatulla tavalla monitasoinen sosiaalisten siteiden muodostama kudelma, joka integroi yksilön sekä taloudellis-rationaalisessa että sosiaalis-moraalisessa mielessä toisiin yksilöihin ja yhteiskunnan instituutioihin.

Sivun alkuun

Sosiaalinen arvostus on tärkeä hyvinvoinnin mittari

Kriittisen teorian kolmannen sukupolven johtohahmon Axel Honnethin (1995) mukaan sosiaalisen arvostuksen jakautumisen taustalla on käsitys siitä, missä määrin yksilö on edistänyt yhteiskunnan päämäärien ja arvojen toteutumista. Kyse on siis meritokraattisesta eli ansioitumiseen pohjautuvasta jaosta. Yhteiskunnat eroavat toisistaan sen mukaan, mitä arvoja pidetään yleisesti tärkeimpinä. Niinpä yksilön osakseen saama arvonanto riippuu paitsi hänen omista ominaisuuksistaan ja sosiaalisesta asemastaan, myös ympäröivästä arvomaailmasta. (Honneth 1995; Thompson 2006.)

Regiimejä koskevassa tutkimuksessa ajatellaan tavallisesti, että erilaiset hyvinvointivaltiotyypit pohjautuvat osaltaan erilaisille arvoille. Tästä on peräisin ajatus tutkia sosiaalisen arvostuksen jakautumista erilaisissa hyvinvointiregiimeissä (Pfau-Effinger 2005; Oorschot ym. 2008).

Työttömyys on tässä yhteydessä erityisen tärkeä haavoittuvan aseman ilmenemismuoto. Honnethin (2007, 75) mukaan yksilön sosiaalinen arvo mitataan pitkälti sen mukaan, miten hän osallistuu yhteiskuntaan työn kautta. Työttömyyden sosiaalista arvostusta vähentävän merkityksen tuo esiin sosiologian klassikko Erving Goffman käsitellessään stigmoista ns. luonteen tahroja. Goffmanin mukaan työttömyyden perusteella päätellään työttömän luonteessa olevan jotakin vikaa, ja sitä pidetään työttömyyden syynä (Goffman 1986; ks. myös Furåker & Blomsterberg 2003).

Tämä ajatus ilmenee myös seuraavassa Outi Välimaan (2011, 154) tuoreesta väitöskirjasta poimitussa katkelmassa, jossa pitkäaikaistyöttömille suunnatun projektin asiakas ja haastattelija keskustelevat työn merkityksestä:

Asiakas: Työ merkitsee, tuota, se on aina merkinnyt mulle toimeentuloa ja arvostusta ja että musta tuntuu, että mä en ole oikein arvostettu, kun mä oon työtön.

Haastattelija: – – Kuka ei arvosta sua?

Asiakas: Musta tuntuu, että se on – – jotenkin ilmassa se mielipide, että – – semmosta ei arvosteta, joka ei käy töissä, että se on huonompi, että se ei ole onnistunut saamaan työtä, että siinä täytyy olla jotain vikaa.

Yllä olevien vastausten "yleiseen mielipiteeseen" sisältyy käsitys, jonka mukaan työttömyys on oma syy. Kyseessä on samalla moraalinen arvio, sillä kyse on myös "viasta" sanan normatiivisessa merkityksessä. Yleinen mielipide ei kuitenkaan ole kaikkialla sama (ks. Paugam & Selz 2005): yksilön toiminnan merkitystä korostavissa yhteiskunnissa työttömyyden voi odottaa alentavan sosiaalista arvonantoa enemmän kuin muualla (vrt. Schwartz 2007). Tämä oletettavasti ilmenee myös työttömien sosiaalista arvostusta koskevissa kokemuksissa.

Sivun alkuun

Arvostus riippuu sosiaalisesta asemasta

Eurooppalaisen sosiaalitutkimuksen kolmannella kierroksella (ESS 3 2006/2007) käytetyn hyvinvointimoduulin kehitystyön taustalla oli tavoite arvioida "Euroopan maitten menestymistä kansalaistensa henkilökohtaisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisessä" (Huppert ym. 2009). Hyvinvointimoduulissa olevien osioiden avulla päästään empiirisesti tutkimaan koettua sosiaalista arvostusta, joka avaa edellä esitetyllä tavalla yhden näkökulman hyvinvoinnin sosiaaliseen puoleen:

Kertokaa, missä määrin

- Ihmiset kohtelevat Teitä kunnioittavasti. (Osio E37.)

- Teistä tuntuu, että ihmiset kohtelevat teitä epäoikeudenmukaisesti. (Osio E38.)

- Teistä tuntuu, että saatte ansaitsemaanne arvostusta. (Osio E39.)

Kaikkien yllä mainittujen osioiden vastausvaihtoehdot muodostavat välimatka-asteikon nollasta (= ei ollenkaan) kuuteen (= hyvin paljon). Koostin näistä keskenään kohtalaisesti korreloivista ja käsitteellisesti tarpeeksi lähekkäisistä osioista manuaalisesti summamuuttujan. Honneth erottelee kunnioituksen ja arvotuksen erilaisiksi tunnustuksen lajeiksi, mutta nähdäkseni ne eivät arkiymmärryksen mukaan ole kovin erilaisia.

Oletan, että sosiaalisen arvostuksen puutteesta kärsivät yksilöt vastaavat muita useammin, että 1) heitä ei kohdella kunnioittavasti, että 2) heitä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti ja että 3) he eivät saa ansaitsemaansa arvostusta. Tarkastelun yksinkertaistamiseksi jaoin kaikki vastaajat summamuuttujan avulla kahteen ryhmään: vähiten arvostusta kokeva neljännes (23,7 %) ja muut (vrt. Fridberg & Kangas 2008).

Tämä dikotominen muuttuja voidaan taulukoida ristiin haavoittuvia sosiaalisia asemia kuvaavien dikotomisten muuttujien kanssa. Oheisessa taulukossa on esitetty koko aineistosta ristiintaulukointien tulokset. Työttömyyteen ja köyhyyteen (operationalisoinnista ks. Kemppainen 2012) liittyy tavanomaista yleisemmin vähäistä sosiaalista arvostusta. Myös yksinäisten joukossa heikon sosiaalisen arvostuksen kokemus on huomattavan yleistä. Ikääntyminen sen sijaan näyttää lisäävän kunnioitusta ja arvonantoa.

Taulukko. Heikko sosiaalinen arvostus eri hyvinvointiregiimeissä sosiaalisen aseman mukaan. Prosenttia

Sosiaalinen asema Osuus, %
Vähäinen koulutus 24
Terveysongelmat 29
Köyhyys 33
Työttömyys 40
Ikääntyminen 19
Yksinäisyys 40
Maahanmuuttaja 28
Koko aineisto 24

Lähde: Kemppainen 2012.

Samankaltaiset taulukoinnit voisi tehdä maittain, mutta niiden analysointi ja esittäminen olisi varsin raskasta. Regiimin käsite sopiikin hyvin tällaiseen tilanteeseen teoreettisesti perusteltuna ja hyödyllisenä analyyttisenä työkaluna (regiimeistä ks. Kemppainen 2012). Hintana on tietysti se, että regiimin sisäiset erot maitten välillä jäävät pimentoon, koska maita tarkastellaan ryhmittäin. Kuvio tiivistää kutakin regiimiä koskevien ristiintaulukointien tulokset.

Kuvio. Heikko sosiaalinen arvostus eri hyvinvointiregiimeissä sosiaalisen aseman mukaan. Prosenttia

Lähde: Kemppainen 2012.

Oheisessa kuviossa on regiimien eräänlainen arvostusprofiili, joka muodostuu regiimissä esiintyvästä heikon sosiaalisen arvotuksen osuudesta ja haavoittuville sosiaalisille asemille lasketuista osuuksista. Regiimikohtaiset profiilit kertovat suureksi osaksi samaa: köyhyys, työttömyys ja yksinäisyys ovat koettua sosiaalista arvostusta heikentäviä asioita, kun taas ikääntyneitä arvostetaan. Regiimien väliset tasoerot käyvät ilmi eri väristen arvostusprofiilien paikasta kuviossa. Maitten ja maaryhmien välinen vertailu on toki jossakin määrin ongelmallista muun muassa kieleen liittyvistä syistä, vaikka Eurooppalaisen sosiaalitutkimuksen (ESS) käännöstyö on tehty huolellisesti.

Pohjoismaisessa ja välimerellisessä regiimissä vähäinen sosiaalinen arvonanto on sekä koko joukossa että haavoittuvissa asemissa olevien keskuudessa harvinaisempaa kuin muualla. Näissä regiimeissä arvostus näyttää siten jakautuvat melko tasaisesti. Pohjoismaisen mallin yhteydessä puhutaan usein egalitarismin perinteestä, mikä sopii yhteen näiden havaintojen kanssa (vrt. White 2010). Eteläeurooppalaisessa regiimissä taas voimakkaat perhesiteet voivat toimia sosiaalisen arvostuksen lähteinä elämän riskitilanteissa (vrt. Paugam 2005, 82; Paugam & Russell 2000).

Liberalismin hengessä yksilön merkitystä korostavaksi mielletty anglosaksinen hyvinvointiregiimi on kyseenalaisella kärkitilalla lähes kaikissa tarkastelluissa tilanteissa. Esimerkiksi miltei joka toinen kyseisen regiimin piirissä elävä työtön kokee vähäistä sosiaalista arvostusta, mikä on suurelta osalta teorian luomien odotusten mukainen tulos. Mannermainen, hierarkioita ylläpitävä hyvinvointimalli on lähellä anglosaksista – ehkäpä yhteiskunnan hierarkkisuus heijastuu myös arvostuksiin.

Itäeurooppalainen regiimi poikkeaa selvimmin muista, sillä Itä-Euroopan maissa köyhyys ei ole samassa määrin sidoksissa heikkoon sosiaaliseen arvonantoon. Kun köyhyys on yleistä, se ei erottele tai leimaa yhtä paljon kuin muualla (vrt. Paugam 2005). Yksinäisyys sen sijaan on itäisen regiimin maissa kova kohtalo, sillä lähes joka toinen yksinäinen kokee vähäistä sosiaalista arvostusta.

Välimerellisen regiimin maissa (tässä aineistossa Iberian niemimaa ja Kypros) maahanmuuttotausta on sosiaalista arvostusta vähentävä asia. Syynä saattaa olla se, että Espanja ja Portugali ovat verrattain myöhään muuttuneet maahanmuuttajia vastaanottaviksi maiksi. Esimerkiksi Espanjassa maahanmuutosta puhutaan julkisuudessa uhan ja ongelman käsitteillä (Mendoza 2003; Corkill 2010).

Ristiintaulukoinnista on usein tapana jatkaa regressiotyylisiin tarkasteluihin, joiden avulla voidaan havaittuja yhteyksiä koetella ottamalla useita tekijöitä huomioon samanaikaisesti. Asetelmaperusteisen logistisen regression perusteella näyttää siltä, että työttömyys on tavanomaisella 95 prosentin luottamustasolla tilastollisesti merkitsevä sosiaalista arvostusta vähentävä tekijä, vaikka otetaan huomioon iän, sukupuolen, koulutuksen ja hyvinvointiregiimin vaikutus. Nämä tekijät eivät siis selitä edellä raportoitua työttömyyden ja sosiaalisen arvostuksen puutteen välistä suhdetta.

Kun otetaan huomioon myös köyhyys, alenee työttömyyden vaikutus hieman, mutta se on edelleen tilastollisesti merkitsevä – arkijärjelläkin arvioiden se on merkittävä. Työttömyyteen liittyvää vähäiseksi koettua sosiaalista arvostusta ei siis selitä pelkästään taloudellinen niukkuus. Tämä tukee ajatusta, että työ on paitsi toimeentulon myös arvostuksen lähde.

Regiimien välisiä eroja koskien tulos on pääpiirteissään sama kuin kuviossa. Näyttää siltä, että pohjoismaiseen regiimiin verrattuna erityisesti anglosaksinen, itäinen ja mannermainen regiimi lisäävät altistumista heikolle sosiaaliselle arvotukselle.

Sivun alkuun

Arvostus ei jakaudu tasaisesti

Yksilön asemalla ja hyvinvointimallilla on merkitystä sosiaalisen kiinnittymisen heikentymiseen liittyvässä koetussa hyvinvoinnissa. Työttömyys, yksinäisyys ja köyhyys altistavat koetun sosiaalisen arvostuksen heikkenemiselle. Hyvinvointiregiimi ilmenee siten, että Pohjoismaat ja Välimerellisen regiimin maat ovat korkean ja melko tasaisen arvostuksen kulttuureja.

Niihin verrattuna liberaali ja konservatiivinen regiimi altistavat työttömiä ja köyhiä selvästi enemmän heikon arvostuksen kokemukselle. Itä-Euroopan maissa köyhyys ei yleisyytensä vuoksi kolhaise samalla tapaa moraalisesti. Pohjoismaiden kannalta uutiset ovat hyviä: Pohjoismainen malli ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta se selviää vertailussa kuitenkin hyvin (vrt. Sen 2009).

 

Eurooppalaiset hyvinvointimallit
Euroopan hyvinvointipoliittiset mallit eli hyvinvointiregiimit on jaettu tässä artikkelissa viiteen ryhmään:
Anglosaksinen regiimi: Britannia ja Irlanti.
Itäeurooppalainen regiimi: Bulgaria, Puola, Slovakia, Slovenia, Ukraina, Unkari, Venäjä, Viro.
Eteläeurooppalainen regiimi: Espanja, Kypros, Portugali.
Mannermainen regiimi: Alankomaat, Belgia, Itävalta, Ranska, Saksa, Sveitsi.
Pohjoismainen regiimi: Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska.
(Regiimikeskustelusta ks. esim. Kemppainen 2012.)

Sivun alkuun

Lähteet

Corkill, David 2010. Spain: a "new immigration center". Teoksessa: Uma A. Segal & Doreen Elliott & Nazneen S. Mayadas (toim.). Immigration Worldwide. Policies, Practices, and Trends. Oxford: Oxford University Press.

European Social Survey Round 3 2006/2007. Edition 3.3. (2 February 2011). NSD. http://ess.nsd.uib.no/ess/round3.

Fridberg, Torben & Kangas, Olli 2008. The welfare state, poverty and social exclusion. Teoksessa: Heikki Ervasti & Torben Fridberg & Mikael Hjerm & Kristen Ringdal (toim.). Nordic Social Attitudes in a European Perspective. Cheltenham: Edward Elgar.

Furåker, Bengt & Blomsterberg, Marianne 2003. Attitudes towards the unemployed. An analysis of Swedish survey data. International Journal of Social Welfare 12 (3).

Goffman, Erving 1986 [1963]. Stigma. Notes on the Management of Spoiled Identity. New York: Simon & Schuster.

Honneth, Axel 1995. The Struggle for Recognition. The Moral Grammar of Social Conflicts. Cambridge: Polity.

Honneth, Axel 2007. Disrespect. The Normative Foundations of Critical Theory. Cambridge: Polity.

Huppert, Felicia A. & Marks, Nic & Clark, Andrew ym. 2009. Measuring well-being across Europe. Description of the ESS well-being module and preliminary findings. Social Indicators Research 91.

Kemppainen, Teemu 2012. Well-being in Socio-Political Context. Studies in social security and health. Helsinki: Kela.

Kortteinen, Matti & Tuomikoski, Hannu 1998. Työtön. Tutkimus pitkäaikaistyöttömien selvitymisestä. Toinen painos. Helsinki: Tammi.

Mendoza, Cristóbal 2003. Labour Immigration in Southern Europe. African Employment in Iberian Labour Markets. Aldershot: Ashgate.

Oorschot, Wim van & Opielka, Michael & Pfau-Effinger, Birgit 2008. The culture of welfare state: historical and theoretical arguments. Teoksessa: Wim van Oorschot & Michael Opielka & Birgit Pfau-Effinger (toim.). Culture and Welfare State. Values and Social Policy in Comparative Perspective. Cheltenham: Edward Elgar.

Paugam, Serge 2005. Les formes élémentaires de la pauvreté. Toinen, korjattu painos. Paris: PUF.

Paugam, Serge 2008. Le lien social. Toinen painos. Que sais-je? Paris: PUF.

Paugam, Serge & Russell, Helen 2000. The effects of employment precarity and unemployment on social isolation. Teoksessa: Duncan Gallie & Serge Paugam (toim.). Welfare Regime and the Experience of Unemployment in Europe. Oxford: OUP.

Paugam, Serge & Selz, Marion 2005. La perception de la pauvreté en Europe depuis le milieu des annèes 1970. Analyse des variations structurelles et conjoncturelles. Économie et statistique No. 383–385.

Pfau-Effinger, Birgit 2005. Culture and welfare state policies: reflections on a complex interrelation, Journal of Social Policy 34 (1).

Schwartz, Shalom H. 2007. Value orientations: measurement, antecedents and consequences across nations. Teoksessa: Roger Jowell & Caroline Roberts & Rory Fitzgerald & Gillian Eva (toim.). Measuring Attitudes Cross-Nationally. Lessons from the European Social Survey. Los Angeles: Sage.

Sen, Amartya 2009. The Idea of Justice. Cambridge, MA: Harvard University Press.

Thompson, Simon 2006. The Political Theory of Recognition. A Critical Introduction. Cambridge: Polity.

Välimaa, Outi 2011. Kategoriat ongelman selontekoina. Pitkäaikaistyöttömyydestä neuvotteleminen ja sen rakentuminen haastattelupuheessa. Acta Universitatis Tamperensis 1589. Tampere: Tampere University Press.

White, Stuart 2010. Ethics. Teoksessa: Francis G. Castles & Stephan Leibfried & Jane Lewis & Herbert Obinger Christopher Pierson (toim.). The Oxford Handbook of the Welfare State. Oxford: Oxford University Press.

1 Kiitän tohtorikoulutettava Linda Haapajärveä, tutkimusprofessori Olli Kangasta sekä SBII-seminaarin ja vuoden 2012 Sosiologipäivien keskustelijoita artikkeliin johtaneen tutkimustyön virikkeistä.

 


Päivitetty 23.2.2015