Sosioekonomiset erot työurien pituudessa oletettua pienempiä

  1. Sosioekonomisista eroista työurien pituudessa tiedetään vähän
  2. Odotteet ongelmallisia
  3. Lähes joka kolmas 65-vuotias on työskennellyt 40 vuotta tai enemmän
  4. Koulutustasojen väliset erot pieniä
  5. Ylempien toimihenkilöiden ja työntekijöiden työurat lähes yhtä pitkät
  6. Odote ja toteutunut työura kuvaavat eri asiaa
  7. Lähteet:

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Ylempien toimihenkilöiden ja työntekijöiden työurat lähes yhtä pitkät

Tilanne näyttää hyvin samankaltaiselta, jos toteutuneiden työurien mediaania katsotaan viimeisimpään ammattiin perustuvan sosiaaliryhmän mukaan. Erot osoittautuvat kohtuullisen pieniksi.

Palkansaajista työntekijöiden ja alempien toimihenkilöiden toteutuneiden työurien mediaani oli 37 vuotta. Ylemmillä toimihenkiöillä työurat olivat noin puoli vuotta pitemmät. Maatalousyrittäjänä toimineille oli kertynyt keskimäärän vuoden ja muuna yrittäjänä toimineille kaksi vuotta pitempi työura kuin palkansaajille.

Miesten ja naisten välillä on selvä ero ammatin mukaisiin sosiaaliryhmiin sijoittumisessa: miehillä työtekijäammatit ovat suurin ryhmä, naisilla taas alemmat toimihenkilötehtävät (taulukko). Palkansaajaryhmien välillä on varsin pienet erot työurien pituudessa, kun niitä tarkastellaan erikseen miesten ja naisten joukossa (kuvio 3). Kaikilla palkansaajamiehillä, ylemmillä ja alemmilla toimihenkilöillä sekä työntekijätehtävissä toimineilla, oli takanaan keskimäärin samanmittaiset, hieman yli 38 vuotta kestäneet työurat. Palkansaajanaisista sekä ylemmillä että alemmilla toimihenkilöillä työuran keskipituus oli noin 36,5 vuotta. Työntekijänaisilla työuran mediaani jäi kaksi vuotta lyhyemmäksi.

Taulukko. 65-vuotiaat sukupuolen, koulutusasteen sekä ammattiin ja eläkelakiin perustuvan sosiaaliryhmän mukaan vuoden 2011 lopussa

  Miehet   Naiset   Yhteensä  
  N % N % N %
             
Yhteensä 37 245 100 39 727 100 76 972 100
             
Koulutusaste            
Perusaste 14 631 39 15 337 39 29 968 39
Keskiaste 12 032 32 13 696 34 25 728 33
Alin korkea-aste 4 783 13 6 232 16 11 015 14
Alempi korkeakouluaste 2 752 7 2 069 5 4 821 6
Ylempi korkeakouluaste 2 546 7 2 136 5 4 682 6
Tutkijakoulutusaste 501 1 257 1 758 1
             
Ammattiin perustuva sosiaaliryhmä            
Maatalousyrittäjä 1 457 4 809 2 2 266 3
Muu yrittäjä 2 956 8 1 505 4 4 461 6
Ylempi toimihenkilö 6 439 17 5 389 14 11 828 15
Alempi toimihenkilö 7 663 21 17 874 45 25 537 33
Työntekijä 13 623 37 8 162 21 21 785 28
Sosiaaliryhmä tuntematon 5 107 14 5 988 15 11 095 14

Lähde: Eläketurvakeskus, ansaintarekisteri.

Kuvio 3. Työuran keskipituus (mediaani) vuosina ammattiin ja eläkelakiin perustuvan sosiaaliryhmän mukaan. 65-vuotiaat vuoden 2011 lopussa

Lähde: Eläketurvakeskus, ansaintarekisteri.

Sukupuolten väliset erot ovat suurimmat työntekijätehtävissä toimineilla. Työntekijämiehille oli kertynyt yli kolme ja puoli vuotta pitempi työura kuin työntekijänaisille. Muissa sosiaaliryhmissä miesten työurat olivat puolestatoista kahteen vuotta pitemmät kuin saman sosiaaliryhmän naisilla.

Kaikille 65-vuotiaille ei pystytty määrittelemään viimeisimpään ammattiin ja eläkelakiin perustuvaa sosiaaliryhmää. Tällaisia henkilöitä oli 14 prosenttia 65-vuotiaiden ikäluokasta. Heidän viimeisimmästä ansiotyöjaksostaan oli aikaa enemmän kuin 16 vuotta, eikä ansaintarekisteriin yhdistetyissä ammattitiedoissa ole vuotta 1995 vanhempia tietoja. Tässä sosiaaliryhmältään tuntemattomaksi jääneiden ryhmässä kaikki olivat siis sellaisia, joiden viimeisin ansiotyöjakso oli ollut 48-vuotiaana tai tätä nuorempana.

Sosiaaliryhmältään tuntemattomien ryhmässä toteutuneet työurat olivat poikkeuksellisen lyhyitä: miesten työurien mediaani oli 21 vuotta ja naisten 19 vuotta. Tulos viittaa siihen, että nuorena työuralta pudonneita olisi tutkimuksissa syytä tarkastella omana ryhmänään. Tämä on sitä tärkeämpää, mitä nuorempaan ikään viimeisintä ansiotyökokemusta ja siihen perustuvaa sosiaaliryhmää voidaan tutkimuksissa jäljittää. Vaikka tässä tarkastelussa sosiaaliryhmältään tuntemattomaksi jääneillä lähes kaikilla on kokemusta ansiotyöstä, on heidän tilanteensa monella tavalla erityislaatuinen muihin sosiaaliryhmiin verrattuna. Sen osoittaa heidän poikkeavan lyhyt työuransa. Kun työkokemus rajoittuu nuorella iällä tehtyyn ansiotyöhön, se on suurella todennäköisyydellä peräisin erilaisista työmarkkinoiden sisääntuloammateista, jotka ovat tyypillisesti työntekijäammatteja. Näiden henkilöiden sisällyttäminen työntekijöiden ryhmään vääristäisi kuitenkin kuvaa niiden osalta, jotka ovat työntekijöitä vakiintuneen ammatin perusteella.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 9.12.2013