Datamenestyjät 2021

Luotettavan tiedon kattava käyttäminen yhteiskunnassa vaatii laajoja avoimia tietoaineistoja sekä ketteriä sovelluksia niiden hyödyntämiseen. Uuden Datamenestyjät-kilpailun tarkoituksena on edistää tiedon hyödyntämistä ja tukea yhteiskunnan kehitystä, joka perustuu tutkittuun tietoon.

Kilpailuun ilmoittautuminen on nyt päättynyt ja finalistit julkistettiin 7.9. Voittaja julkistettiin Tilastoareena-tapahtumassa 29.9.2021.

Kilpailu tuo yhteiskunnallisia hyötyjä parantamalla datalukutaitoa, edistämällä ja kehittämällä avoimen datan hyödyntämistä sekä edistämällä faktapohjaisen päätöksenteon edellytyksiä yhteiskunnassa.

Kilpailussa haetaan tietoon perustuvia onnistuneita käytännön toteutuksia ja avoimien tietoaineistojen käytön mahdollisuuksia. ​

  • Kilpailutyö voi olla palvelu tai tietotuote, jossa Tilastokeskuksen tarjoamat avoimet tietoaineistot ovat keskeisessä roolissa.
  • ​Toteutuksessa voidaan käyttää lisäksi suljettuja tai maksullisia tietoaineistoja.
  • Kilpailutyö voi olla kaupallinen tuote, julkishyödyke​ tai yksittäisen tutkijan innovaatio tiedon hyödyntämisestä (esimerkiksi opinnäytetyö). Se voi olla tuore innovaatio tai jo pidempään käytössä ollut, hyödyllisyytensä osoittanut ratkaisu.

Kenelle kilpailu on tarkoitettu?

Kilpailuun voivat osallistua kaikki Tilastokeskuksen tietoaineistoja hyödyntävät tahot:

  • informaation tuottajat ja julkaisijat (esimerkiksi tutkimuslaitokset ja mediatalot​)
  • palveluntarjoajat, joille tieto on olennainen osa palvelukokemusta
  • tietoaineistoja sisäisissä prosesseissaan hyödyntävät organisaatiot
  • opiskelijat ja opiskelijajärjestöt
  • muut tietoa hyödyntävät organisaatiot ja henkilöt (esimerkiksi tutkijat)

Kilpailun järjestävät yhteistyössä Tilastokeskus ja BearingPoint.

  • Finalistit saavat raadilta palautteen omasta työstään sen kehittämiseksi edelleen​
  • voittaja palkitaan Vuoden Datamenestyjä 2021 -tittelillä

Kysyttävää? Ota yhteys: viestinta@stat.fi

Säännöt

Kilpailun raati arvioi kilpailutyöt ennalta sovittujen kriteerien perusteella. Kilpailun finalistit julkistettiin 7.9. ja voittaja julkistetaan 29.9.2021 Tilastokeskuksen järjestämässä sidosryhmätilaisuudessa. Kaikki finalistit saavat raadilta palautteen omasta työstään sekä näkyvyyttä kilpailun järjestäjien kanavissa.

Kilpailutöiden arvioinnissa käytetään seuraavia kriteerejä:

  • Kilpailutyö hyödyntää Tilastokeskuksen avoimia tietoaineistoja
  • Tuote tai palvelu ratkaisee loppukäyttäjän todellisen ongelman
  • Palvelu tai ratkaisu on jollain tavalla uusi ja innovatiivinen
  • Kilpailutyö on toteutettu laadukkaasti

Lisäksi kilpailutöiden arvioinnissa kiinnitetään huomiota seuraaviin asioihin, joiden ei kaikkien tarvitse toteutua kilpailutyössä:

  • Dataa yhdistellään uudella, innovatiivisella tavalla
  • Datan visualisointi on otettu huomioon (selkeys, käytettävyys, interaktiivisuus objektiivisuus)
  • Palvelu on helppokäyttöinen​
  • Kilpailutyö avaa tilastojen roolia yhteiskunnassa ja päätöksenteossa​
  • Kilpailutyö edistää tilastojen luku- ja käyttötaitoja
  • Palvelu luo uutta liiketoimintaa
  • Kilpailutyö on aktiivisessa käytössä tai on muuten ajankohtainen

Kilpailutöitä voidaan arvioida ja palkita eri kategorioissa sen mukaan, millaisia töitä osallistujat ilmoittavat mukaan kilpailuun​. Kilpailun järjestäjä varaa oikeuden täsmentää ja tarkentaa arviointikriteerejä kilpailun aikana. Yritykset ja organisaatiot, jotka kutsutaan raatiin, eivät voi osallistua kilpailuun.​

Kilpailun raati vuonna 2021