Toimialaluokitus 2008

C Teollisuus

Tähän kuuluu materiaalien, aineiden ja komponenttien mekaaninen, kemiallinen tai biologinen muuntaminen uusiksi tuotteiksi. Valmistusprosesseissa tarvittavat materiaalit, aineet, tai komponentit saadaan alkutuotannosta (maa-, metsä- ja kalatalous, kaivostoiminta tai louhinta) tai teollisesti valmistetuista välituotteista. Valmistusprosessin tuotos voi olla käyttöön tai kulutukseen valmis lopputuote tai se voi olla välituote, jota on tarkoitus jalostaa edelleen. Esimerkiksi alumiinisulaton tuotos on raaka-ainetta alumiinin tuotantoon, alumiini on raaka-ainetta alumiinilangan vetoon ja alumiinilanka on raaka-ainetta valmiiden lankatuotteiden valmistukseen.

Teollisuuteen kuuluu myös sellaisen valmistuttajan toiminta, joka on ulkoistanut koko tuotantoprosessinsa, jos valmistuttaja omistaa lopputuotteiden lisäksi myös valmistuksessa käytetyt raaka-aineet.

Tuotteiden kokoonpano komponenteista luokitellaan valmistukseksi. Komponentit ovat joko itse tuotettuja tai muualta ostettuja.

Koneiden ja laitteiden erikoiskomponenttien ja osien sekä niiden lisävarusteiden ja -laitteiden valmistus luokitellaan yleensä samaan luokkaan kuin niiden koneiden ja laitteiden valmistus, joihin kyseiset osat ja lisälaitteet on tarkoitettu kuuluviksi. Koneiden ja laitteiden yleiskomponenttien ja osien, kuten moottorien, mäntien, sähkömoottorien, elektronisten laitteiden, venttiilien, hammaspyörien ja rattaiden valmistus luokitellaan soveltuviin valmistuksen luokkiin riippumatta siitä, minkälaisiin koneisiin ja laitteisiin niitä voidaan käyttää. Erikoiskomponenttien valmistus esimerkiksi muovimateriaalista valamalla tai puristamalla luokitellaan kuitenkin muovituotteiden valmistukseen.

Myös tavaroiden olennainen muuntaminen, kunnostaminen alkuperäisen tuotteen veroiseksi tai muu vastaava uudistaminen (esimerkiksi laivojen ja lentokoneiden peruskorjaus valmistajan toimesta) luokitellaan valmistamiseen.

Jätteen kierrätys ts. jätteen muuntaminen uusioraaka-aineeksi luokitellaan luokkaan 383 (Materiaalien kierrätys). Vaikka prosessiin voi sisältyä mekaanista tai kemiallista muuntamista, sitä ei luokitella valmistukseksi, koska toiminnan pääasiallinen tarkoitus on jätteen käsittely, ja se luokitellaan luokkaan E (Vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, jätehuolto ja muu ympäristön puhtaanapito). Uusien lopputuotteiden tuottaminen uusioraaka-aineista luokitellaan kuitenkin valmistukseksi.

Tuotantokäyttöön tarkoitettujen ja vastaavien koneiden ja laitteiden erikoistunut huolto, korjaus ja asennus luokitellaan pääsääntöisesti luokkaan 33 (Koneiden ja laitteiden korjaus, huolto ja asennus). Tietokoneiden sekä henkilökohtaisten ja kotitaloustavaroiden korjaus luokitellaan kuitenkin luokkaan 95 (Tietokoneiden, henkilökohtaisten ja kotitaloustavaroiden korjaus) ja moottoriajoneuvojen korjaus luokkaan 45 (Moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien tukku- ja vähittäiskauppa sekä korjaus).

Huomioitavaa: Teollisuuden ja muiden toimialojen väliset rajat saattavat olla epäselviä. Yleissääntönä on, että valmistustoiminnassa materiaali muunnetaan uusiksi tuotteiksi. Se, mikä määritellään uudeksi tuotteeksi, voi olla jossain määrin subjektiivista. Selvyyden vuoksi seuraavassa luetellaan valmistukseksi luokiteltavia toimintoja:
- tuoreen kalan käsittely muualla kuin kalastusaluksissa (10200)
- maidon pastörointi ja pakkaus (10510)
- nahan muokkaaminen (15110)
- puunsuojaus ja lämpökäsittely (16100)
- painaminen ja siihen liittyvä toiminta (181)
- renkaiden uudelleenpinnoitus (22110)
- valmisbetonin tuotanto (23630)
- galvanointi, pinnoitus ja metallin lämpökäsittely (25610)
- koneiden muuntaminen ja uudistus (esim. autonmoottorit 29100)

Toisaalta on toimintoja, joihin saattaa liittyä muuntamisprosessi, mutta joita ei luokitella valmistukseksi. Näihin kuuluvat
- puunkaato (02 Metsätalous ja puunkorjuu)
- maataloustuotteiden hyödyntäminen maatiloilla (A Maatalous, metsätalous ja kalatalous)
- ruoan valmistaminen välittömästi paikan päällä nautittavaksi (56 Ravitsemispalvelut)
- malmien ja muiden mineraalien käsittely (B Kaivostoiminta ja louhinta)
- rakennuspaikalla tapahtuva rakenteiden kokoaminen ja valmistustoiminta (F Rakentaminen)
- suurten tavaramäärien jakaminen pienempiin osiin, maalien sekoittaminen asiakkaan toiveiden mukaisesti ja metallien leikkaaminen asiakkaan tarpeen mukaan (G Tukku- ja vähittäiskauppa) [1]

Sisältää

[1]

Sisältää myös

[1]

Tähän ei kuulu

[1]

Hakusana

  • metalliteollisuus
  • rahtityö (teollisuus)

...