Aiheet
Liikenne ja matkailu

Varsinaiseen kauppalaivastoon kuului 671 alusta syyskuussa 2022

tiedote | Kauppalaivasto 2022, syyskuu

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen kauppalaivaston koko oli 1 239 alusta syyskuussa 2022. Varsinaiseen kauppalaivastoon kuului 671 alusta ja pienaluksiin 283 alusta. Proomuja ja muita kuljetuskoneettomia aluksia oli yhteensä 285 kappaletta. Koko rekisteröidyn kauppalaivaston bruttovetoisuus oli 2 008 494.

Keskeisiä poimintoja

  • Kauppa-alusluetteloon, johon voidaan merkitä pääasiassa ulkomaan liikenteessä toimivia aluksia, kuului vuoden 2022 syyskuussa yhteensä 106 alusta.
  • Koko rekisteröidyn kauppalaivaston bruttovetoisuudesta varsinaisen kauppalaivaston bruttovetoisuuden osuus oli 95 % ja kauppa-alusluetteloon merkittyjen alusten 86 %.
  • Varsinaisen kauppalaivaston alusmäärä oli kasvanut kahdella edeltävän vuodenvaihteen tilanteeseen verrattuna.

Ro-ro-alusten bruttovetoisuus oli 68 % koko varsinaisen kauppalaivaston vetoisuudesta

Varsinaisesta kauppalaivastosta suurin osa oli matkustaja-aluksia. Bruttovetoisuuden mukaan suurin luokka oli ro-ro-matkustaja-alukset. Ro-ro-matkustaja-alusten ja ro-ro-lastialusten bruttovetoisuus oli 68 % koko varsinaisen kauppalaivaston vetoisuudesta. Ro-ro-aluksia ovat sellaiset alukset, joissa lastaus ja purku tapahtuvat siirtämällä lasti pyörien päällä alukseen ja aluksesta perä- ja keularamppien tai sivuporttien kautta (roll on/roll off).

Suurin osa kauppa-alusluetteloon merkityistä aluksista oli muita kuivalastialuksia, ro-ro-lastialuksia ja erikoisaluksia. Ro-ro-matkustaja-alusten ja ro-ro-lastialusten bruttovetoisuus oli 73 % koko kauppa-alusluettelon tilavuudesta.

Varsinainen kauppalaivasto on kasvanut vuoden 2022 aikana

Varsinaisen kauppalaivaston alusmäärä oli kasvanut kahdella edeltävän vuodenvaihteen tilanteeseen verrattuna. Ro-ro-matkustaja-aluksia oli kaksi enemmän, ro-ro-lastialuksia yksi enemmän ja matkustaja-aluksia yksi vähemmän. Kauppa-alusluettelon alusmäärä oli pysynyt samana edeltävän vuodenvaihteen tilanteeseen verrattuna.

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Päivittyneet tietokantataulukot
Käytetyt luokitukset:
  • Jääluokka
  • Alustyyppi
  • Rekisteriviranomainen
  • Suuruusluokka
Ajanjakso:
kuukausi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Suuruusluokka
  • Kotikunta
  • Alustyyppi
Ajanjakso:
kuukausi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Alustyyppi
Ajanjakso:
kuukausi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Alustyyppi
  • Muutossyy
Ajanjakso:
kuukausi
Päivitetty:

Tulevat julkaisut

Taustatiedot

Dokumentaatio
Viittausohje

Tilaston asiantuntijat

Tiedustelut ensisijaisesti
Palvelusähköposti
liikenne.matkailu@stat.fi
Henna Ylimaa
yliaktuaari
029 551 3832
Vastaava osastopäällikkö

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.