Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät
  • Tämä juttu on arkistoitua sisältöä, joka tarjotaan luettavaksi sellaisenaan. Tämän vuoksi siinä voi olla saavutettavuusongelmia.

Nousukausikaan ei ratkaisisi rakennetyöttömyyttä

2.10.2014

Suurimmalla osalla työttömistä on taustallaan yksi tai kaksi työllistymistä heikentävää rakenteellista tekijää. Ilmiö liittyy perinteisesti miesvaltaisten toimialojen heikkoon menestykseen. Lähes 80 prosenttia työttömistä, joiden työkokemus oli taantuvalta toimialalta, on miehiä.

Pixhill.com

Kuva: Pixhill.com, rakennetyöttömyys, Tieto&trendit, Tilastokeskus

Suomessa oli vuonna 2012 noin 281 000 työtöntä. Tämän Tilastokeskuksen työssä­käynti­tilastoon perustuvan tiedon valossa olisi helppo olettaa, että työvoimaa on tarjolla riittävästi, jopa liikaa. Silti usein törmää väitteeseen, että Suomessa on pikemminkin työvoima­pula. Mistä oikein on kyse?

Ristiriidan taustalla on ilmiö, johon usein viitataan termillä rakenteellinen työttömyys. Sillä tarkoitetaan tyypillisesti työttömyyttä, joka ei vähene työvoima­pulasta huolimatta. Rakenteellinen työttömyys johtuu esimerkiksi siitä, etteivät työvoiman tarjonta ja kysyntä aina kohtaa: työn­hakija­puolella on paljon henkilöitä, joiden koulutustausta, työkokemus tai alueellinen sijainti eivät vastaa työmarkkinoiden kysyntää.

Rakenteellinen työttömyys on toistuva teema talous­poliittisessa keskustelussa. Esimerkiksi Osmo Soininvaaran (2014) mukaan Suomen taloudessa on suhdanne­ongelmien ohella myös rakenteellinen ongelma: vaikka suhdanteet kohenisivat, kutistuisi työttömien määrä vain 60 000 hengellä huolimatta siitä, että työttömiä on työmarkkinoiden käytettävissä kolminkertainen määrä.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtaja Juhana Vartiainen (2013, 38) puolestaan on peräänkuuluttanut työvoiman tarjonnan lisäämistä perustelunaan se, että ”rakenteellinen työttömyysaste ei riipu työvoiman määrästä”. Myös Kataisen hallituksen rakennepoliittisen ohjelman yksi keskeinen kokonaisuus koski rakenteelliseen työttömyyden vähentämistä.

Huolimatta siitä, että rakenteellisesta työttömyydestä keskustellaan runsaasti, on itse käsitteen sisällöstä keskusteltu melko vähän. Tilastoihin perustuvia lukuja rakenteellisesta työttömyydestä on esitetty vielä vähemmän.

Arvioimme seuraavassa rakenteellisen työttömyyden laajuutta tarkastelemalla vuonna 2012 työttömänä olleiden henkilöiden koulutus- ja työ­historiaa. Analyysimme tueksi olemme eritelleet kuusi rakenteellista tekijää, joiden yleensä oletetaan vaikeuttavan työllistymistä. Lähdemme ajatuksesta, että työllistymis­vaikeudet kasvavat jokaisen rakenteellisen tekijän myötä.

Jos ei toisin mainita, artikkelissa esitetyt luvut perustuvat Tilastokeskuksen työssä­käynti­tilaston tietoihin.

Työttömyyden tyypit

Työttömyyttä selitetään tavallisesti huonoilla taloudellisilla suhdanteilla. Oletuksena on tällöin, että suhdanteiden kohentuessa työttömyysaste laskee. Taloustieteissä kuitenkin ajatellaan, että kokonaistyöttömyys voidaan jakaa suhdanne­työttömyyteen ja rakenne­työttömyyteen määrittelemällä luonnollinen työttömyysaste. Luonnollinen työttömyysaste perustuu oletukseen, että reaalipalkat ovat asettuneet tasolle, joka tasapainottaa työvoiman kysynnän ja tarjonnan.

Niin sanottu NAIRU-taso (Non-Accelerating Inflation Rate of Unemployent) viittaa ”täystyöllisyyteen”. Sillä tarkoitetaan matalinta työttömyysastetta, joka voidaan saavuttaa ilman inflaation kiihtymistä.

Työttömyys ei ole selitettävissä yksinomaan suhdanteilla, vaan kyseessä on moniselitteinen ilmiö. Tulkinnan tueksi voidaan eritellä työttömyyden eri tyyppejä seuraavalla tavalla:

  • Suhdannetyöttömyys. Yksinkertaisin selitys työttömyydelle on työvoiman tarjonnan ja kysynnän vaihtelu. Koska työvoiman kysyntä vaihtelee tarjontaa nopeammin, työmarkkinoille voi syntyä laskusuhdanteen seurauksena kysynnän ja tarjonnan epäsuhta, joka ilmenee käytännössä laskusuhdanteesta seuranneena työttömyytenä.
  • Kitkatyöttömyys. Käsite viittaa tilanteeseen, jossa työpaikkaa vaihdettaessa syntyy työttömyysjakso ennen uuden työn aloittamista. Kitkatyöttömyyden taso on sidoksissa työmarkkinoiden tehokkaaseen toimivuuteen, eli siihen kuinka “kitkattomasti” (ts. ilman pitkiä työttömyysjaksoja) ammatillista liikkuvuutta tapahtuu. Suomessa ammattien välisten siirtymien määrä on ollut kasvussa (Pyykkönen 2011), mikä viittaa siihen, että työmarkkinoista on tullut kitkattomampia.
  • Kausityöttömyys. Käsite viittaa vuodenaikoihin liittyvään työttömyyteen. Työvoiman kysynnän vaihtelut voivat liittyä esimerkiksi Lapin matkailualalla työskentelevien työttömyysjaksoihin kesäaikoina. Tarjonnan vaihtelut voivat liittyä esimerkiksi opiskelijoiden valmistumiseen liittyvään väliaikaiseen työttömyyden kasvuun.
  • Rakenteellinen työttömyys. Käsite viittaa työttömyyteen, joka johtuu työvoiman kysynnän ja tarjonnan välillä esiintyvistä pysyväisluonteisista kohtaanto-ongelmista alueen tai osaamisen suhteen. Rakenteellinen työttömyys liittyy aina laajempaan työmarkkinoiden murrokseen.

 

Kuviossa 1 on esitetty 18 – 64-vuotiaiden työllisyys-, työttömyys- ja työ­voima-asteet vuosina 1987 – 2012. Työttömyysaste jäi 1990-luvun laman seurauksena pysyvästi 1980-luvun lopun tilannetta korkeammalle tasolle työvoima-­asteen säilyessä entisellä tasollaan. Lamasta ei seurannut suurta siirtymää työvoiman ulkopuolelle, vaan aiempaa suurempi osuus työvoimasta oli työttömänä.

Kuvio 1. 18–64 -vuotiaiden työvoima-, työllisyys- ja työttömyysaste 1987–2012

18-64-vuotiaiden työvoima-, työllisyys- ja työttömyysaste, Tieto&trendit, Tilastokeskus

Lähde: Työssäkäyntitilasto, Tilastokeskus.

Laman seurauksena kitkatyöttömyyden rinnalle syntyi suhdanne­työttömyyttä, joka ajan mittaan helpotti. Suhdanteiden kohentuessa työttömyysaste laski, muttei kuitenkaan koskaan palannut entiselle tasolleen. Osa suhdannetyöttömyytenä alkaneesta työttömyydestä muuttui rakenteelliseksi. Laman seurauksena Suomen talouden rakenteet muuttuivat, mikä näkyi uudenlaisina osaamisvaatimuksina.

Yleisesti ajatellaan siis, että rakenteellinen työttömyys on laman peruja. Sen nykyisestä tasosta ei kuitenkaan olla yksimielisiä.

TEM:n tilasto: Rakennetyöttömiä 6 prosenttia työvoimasta

Rakenteelliselle työttömyydelle ei ole Suomessa yhtä virallista määritelmää. Rakenteellista työttömyyttä on tilastoitu esimerkiksi työ- ja elinkeino­ministeriön (TEM) työnvälitys­tilastossa. Jyrki Kataisen hallituksen (Valtioneuvosto 2014) rakenneuudistuksessa esitetyt toimet rakenne­työttömyyden pienentämiseksi perustuvat TEM:n tilaston lukuihin.

TEM:n määritelmässä rakennetyöttömiksi katsotaan pitkäaikaistyöttömät sekä työvoimapoliittisista palveluista työttömäksi jääneet tai jatkopalveluihin sijoitetut. Määritelmän mukaisia rakennetyöttömiä oli tammikuussa 2013 noin 174 000 eli 6,1 prosenttia työvoimasta. Saman tilaston mukaan työttömyysaste oli vastaavana ajankohtana 11,6 prosenttia (ks. taulukko 1).

Taulukko 1. Työttömyysaste ja rakennetyöttömien osuus työvoimasta työ- ja elinkeino­ministeriön mukaan 2006 – 2013

Työttömyysaste ja rakennetyöttömien osuus työvoimasta, Työ- ja elinkeinoministeriö, Tieto&trendit

Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö

Rakennetyöttömien osuus työvoimasta vastaa tasonsa puolesta yleiskuvaa rakennetyöttömyydestä. Indikaattorina työttömyyden kestoon perustuva määritelmä saattaa olla onnistunut, mutta se antaa kuitenkin hieman yksipuolisen kuvan rakennetyöttömyydestä. Pitkäaikaistyöttömyys ei lähtökohtaisesti ole rakennetyöttömyyden syy, vaan seuraus josta jatkuessaan tulee myös syy. Pitkä­aikais­työttömyys ruokkii pitkä­aikaistyöttömyyttä.

Vaikka työttömyyden kestoon perustuvat luvut saattavat hyvin heijastella rakenteellisen työttömyyden tasoa, on niiden perusteella hankala arvioida sitä, onko pitkän työttömyysjakson taustalla rakenteellisia tekijöitä ja jos on, niin minkälaisia rakenteellisia tekijöitä. Yksittäisen tekijän sijaan onkin mielekkäämpää lähestyä rakenteellista työttömyyttä useamman eri tekijän kautta.

Rakenteellinen työttömyys on monen tekijän summa

Ajattelemme rakennetyöttömän olevan henkilö, jolla on taustalla yksi tai useampi työllistymistä vaikeuttava rakenteellinen tekijä (ks. kuvio 2). Rakennetyöttömyyttä voi syntyä noususuhdanteessa esimerkiksi, kun taantuvan toimialan tehdas lopetetaan syrjäisellä alueella ja tehtaan työntekijöiden työkokemus on pääosin tehtaasta.

Tässä tilanteessa työttömäksi joutuneilla henkilöillä on merkittävä pitkäaikaistyöttömyyden riski, koska a) markkinoilla ei ole kysyntää osaamiselle kyseiseltä toimialalta (osaamisen kohtaamattomuus) ja b) alueella on ylipäätään poikkeuksellisen vähän kysyntää työvoimalle (alueellinen kohtaamattomuus).

Kuvio 2. Rakenteellisen työttömyyden ulottuvuudet

Rakenteellisen työttömyyden ulottuvuudet, Tieto&trendit, Tilastokeskus

 

Osaamisen kohtaamattomuus ja alueellinen kohtaamattomuus ovat siis usein seurausta työmarkkinoiden kysynnän muuttumisesta nopeammin kuin siihen pystytään vastaamaan.

Rakennetyöttömyyttä voitaisiin tarkastella myös kannustimien kautta arvioimalla esimerkiksi sosiaaliturvan, verotuksen ja palkkajoustojen merkitystä työllistymiselle. Tässä artikkelissa olemme kuitenkin rajanneet tarkastelun osaamisen kohtaamattomuutta ja alueellista kohtaamattomuutta koskevaan arviointiin (kuviossa 2 katkoviivalla rajatut tekijät ovat siten tarkastelun ulkopuolella). Ammattia koskevat tiedot on jätetty tarkastelun ulkopuolelle, koska ammattiluokituksen muutokset tekevät eri ajanjaksojen vertailuista epäluotettavia.

Taulukkoon 2 on koottu ne rakenteelliset tekijät, joiden perusteella toteutimme analyysin. Tarkastelussamme yhdellä henkilöllä voi olla yhdestä kuuteen[1] työnhakua hankaloittavaa tekijää. Emme ajattele rakennetyöttömyyden olevan joko – tai -tyyppinen tila, vaan kyse on liukuvasta asteikosta. Työnhaku on sitä hankalampaa, mitä enemmän tekijöitä yhden henkilön taustalla on.

Taulukko 2. Rakenteellisen työttömyyden taustatekijät ja indikaattorit (Klikkaa kuva isommaksi)

Rakenteellisen työttömyyden taustatekijät ja indikaattorit, Tieto&trendit, Tilastokeskus, Topias Pyykkönen, Jussi Pyykkönen

 

Jos ajatellaan, että jokaisesta indikaattorista on mahdollista saada ”piste”, voidaan jokaisen henkilön työllistettävyyttä arvioida asteikolla 0 – 5.

Neljällä viidestä työttömästä taustalla työllistymistä heikentävä tekijä

Tarkastelumme kohteena ovat henkilöt, jotka olivat vuonna 2012 työssä­käynti­tilaston mukaan työttömiä. Tieto työttömyydestä perustuu työ- ja elinkeino­ministeriön työn­hakija­rekisteriin. Henkilö on päätelty työttömäksi, mikäli hän on ollut työtön työnhakija vuoden 2012 viimeisen viikon aikana.

Rajaamme tarkastelun työttömiin, vaikka työvoiman tarjonnan kannalta myös muut työvoiman ulkopuolella ovat kiinnostava joukko. Käytössämme olevista tiedoista ei kuitenkaan selviä, miksi yksittäinen henkilö, joka ei ole esimerkiksi työllinen, opiskelija tai eläkeläinen, ei ole ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi.

Taulukossa 3 on esitetty työttömät rakenne­työttömyys­indikaattoreiden, sukupuolen ja iän mukaan. Verrattuna samanikäiseen väestöön työttömät ovat yliedustettuna kaikkien indikaattoreiden osalta. Odotusten mukaisesti työttömät ovat esimerkiksi muuta väestöä matalammin koulutettuja. Toinen huomionarvoinen seikka on sukupuoli. Kaikista työttömistä oli miehiä 58 prosenttia, kun työikäisestä väestöstä miehiä oli 50 prosenttia.

Ilmiönä rakennetyöttömyys liittyykin eri toten perinteisesti miesvaltaisten toimialojen heikkoon menestykseen. Lähes 80 prosenttia työttömistä, joiden työkokemus oli taantuvalta toimialalta, oli miehiä.

Taulukko 3. Työttömät rakennetyöttömyysindikaattorien, sukupuolen ja keski-iän mukaan 2012. (Klikkaa kuva suuremmaksi)

TYöttömät rakennetyöttömyysindikaattorien, sukupuolen ja keski-iän mukaan, 2012, Tieto&trendit, Tilastokeskus

Lähde: Työssäkäyntitilasto, Tilastokeskus.

Taulukkoon 4 on laskettu indikaattoreittain eri rakenteellisten tekijöiden summa siten, että jokaisesta työllistymistä haittaavasta tekijästä henkilö saa yhden pisteen. 281 000 työttömästä vain noin 51 000:lla ei ole yhtään rakenteellista tekijää rasitteena. Voidaankin ajatella, että nämä 51 000 työtöntä kärsivät suhdanne- tai kitka­työttömyydestä, kun muiden noin 230 000 työttömän kohdalla kyse voi olla enemmän tai vähemmän rakenteellisesta työttömyydestä.

Taulukko 4. Työttömät indikaattoripisteiden ja rakennetyöttömyysindikaattorien mukaan 2012. (Klikkaa kuva suuremmaksi)

Työttömät indikaattoripisteiden ja rakennetyöttömyysindikaattorien mukaan, 2012, Tieto&trendit, Tilastokeskus

Lähde: Työssäkäyntitilasto, Tilastokeskus.

Lukuja tarkastellessa on kuitenkin muistettava, että suhdannetyöttömyyden ja rakenteellisen työttömyyden raja on veteen piirretty viiva. Heikosta suhdanteesta kärsivät erityisesti ne, joilla on taustalla työllistymistä heikentäviä tekijöitä.

Suurimmalla osalla työttömistä (62 prosenttia, 173 000 henkilöä) on taustallaan yksi tai kaksi työllistymistä heikentävää rakenteellista tekijää. Neljä rakenteellista tekijää löytyy noin 13 000 työttömältä (5 %) ja viisi rakenteellista tekijää reilulta 1 700 työttömältä.

Laskelmiemme mukaan vähintään yksi työllistymistä vaikeuttava rakenteellinen tekijä löytyy noin 8,8 prosentilta työvoimasta eli 230 000 työttömältä. Jos tarkasteltaisiin työttömiä, joilla on taustallaan vähintään kaksi työllistymistä hankaloittavaa tekijää, osuu arvio lähelle TEM:n arviota (vuonna 2012 noin 143 000 henkilöä eli 5,5 prosenttia työvoimasta).

TEM:n ja työssäkäynti­tilaston lukuja verratessa on syytä ottaa huomioon ero viiteajankohdassa. TEM:n luvut perustuvat vuosikeski­arvoihin, kun taas työssäkäynti­tilaston viiteajankohta on joulukuu. Koska joulukuussa 2012 työttömien työnhakijoiden määrä oli suurimmillaan, saa työssäkäynti­tilaston luvuista synkemmän kuvan työttömyydestä kuin vuosi­keskiarvon perusteella.

Asetelmamme osuvuutta testataksemme analysoimme työttömien siirtymistä työllisiksi ja työvoiman ulkopuolelle tilastovuosien 2011 ja 2012 välillä.

Kuvioon 3 on laskettu, kuinka suuri vuoden 2011 työttömistä on työllistynyt tai siirtynyt työvoiman ulkopuolelle vuonna 2012. Työllistyneiden osuus on korkein (41 prosenttia) niiden työttömien kohdalla, joiden taustalta ei löydy yhtään työllistymistä heikentävää rakenteellista tekijää. Työllistyneiden osuus laskee sitä mukaan kuin rakenne­indikaattori­pisteiden määrä kasvaa. Sen sijaan työvoiman ulkopuolelle siirtyneiden osuus kasvaa sitä mukaan kuin pisteiden määrä kasvaa.

Kuvio 3. Vuoden 2011 työttömistä vuonna 2012 työllistyneiden ja työvoimasta pois siirtyneiden osuus indikaattoripisteittäin, %

V. 2011 työttömistä v. 2012 työllistyneiden ja työvoimasta pois siirtyneiden osuus indikaattoripisteittäin, prosenttia, Tieto&trendit, Tilastokeskus

Lähde: Työssäkäyntitilasto, Tilastokeskus.

Mitä enemmän henkilöllä on indikaattori­pisteitä, sitä suurempi on todennäköisyys siirtyä pois työvoimasta ja toisaalta, mitä vähemmän indikaattoripisteitä, sitä suurempi todennäköisyys työllistyä. Lukuja tarkastellessa on syytä muistaa, että heikot työllistymisprosentit liittyvät osittain heikkoon suhdannetilanteeseen, eivätkä välttämättä pidemmässä tarkastelussa ole vastaavalla tasolla.

Kuvioon 4 on laskettu indikaattoreittain, kuinka suuri osuus vuoden 2012 työttömistä oli työllisiä ja työttömiä vuonna 2011. Työttömistä, joilla ei ole yhtään rakenteellista tekijää taustalla, oli edellisenä vuonna työllisinä peräti 57 prosenttia. Edellisenä vuonna työllisinä olleiden osuus laskee sitä mukaan kuin indikaattoripisteiden määrä kasvaa. Indikaattorit ennustavat siis työllistymisen, työvoiman ulkopuolelle siirtymisen ja työttömänä pysymisen todennäköisyyttä odotusten mukaisesti.

Kuvio 4. Vuoden 2012 työttömät vuoden 2011 työmarkkina-aseman mukaan indikaattoripisteittäin, %

Vuoden 2012 työttömät vuoden 2011 työmarkkina-aseman mukaan indikaattoripisteittäin, %, Tieto&trendit, Tilastokeskus

Lähde: Työssäkäyntitilasto, Tilastokeskus.

Työttömistä 11 000 on 18 – 29-vuotiaita, joiden ainoa työllistymistä heikentävä tekijä on työhistorian puuttuminen. On perusteltua ajatella, että ainakin osalle tästä joukosta työhistorian puute ei ole merkittävä työllistymistä heikentävä rakenteellinen tekijä, vaan työttömyydessä on kyse normaalista ja lyhytaikaisesta kitka­työttömyydestä opintojen ja työelämän välillä. Mikäli nämä nuoret vähennettäisiin luvuista, olisi työttömiä henkilöitä, joilla on taustallaan vain yksi työllistymistä heikentävä tekijä, 91 000:n sijasta vain 80 000.

Riittävä työllisyys työvoima-astetta nostamalla

Työssäkäyntitilastosta laskettujen lukujen perusteella Soininvaaran arvio työllisyys­potentiaalista (noin 60 000 henkeä) osuu ainakin lähelle totuutta. Jos vain 51 000 työttömällä ei ole rasitteena työllistymistä vaikeuttavia rakenteellisia tekijöitä, herää kysymys, voidaanko nykyisiä työttömiä työllistämällä saavuttaa riittävän korkea työllisyysaste vai tulisiko työllistämisen ohella pyrkiä kasvattamaan työvoiman tarjontaa?

Kataisen hallituksen tavoitteena oli työllisyys­asteen nostaminen lyhyellä aikavälillä 72 prosenttiin (2015) ja pitkällä aikavälillä 75 – 80 prosenttiin. Tämä voidaan nähdä välttämättömänä esimerkiksi taloudellisen huoltosuhteen kestävyyden näkökulmasta (ks. esim. Ruotsalainen 2012). Vuonna 2012 työssäkäyntitilaston mukaan työikäisten eli 18 – 64-vuotiaiden työllisyysaste oli 69,5 prosenttia. Laskelmiemme mukaan Kataisen hallituksen lyhyen aikavälin tavoitteen (72 %:n työllisyysaste) saavuttaminen edellyttäisi noin 80 000 uutta työpaikkaa. Vastaavasti laskettuna pitkän aikavälin tavoitteena oleva 75 prosentin työllisyysaste edellyttäisi noin 180 000 uutta työpaikkaa.

Minkälaista skenaariota työllisten määrän riittävä kasvu edellyttäisi? Seuraavissa laskelmissa oletetaan työllistymisen todennäköisyyksien kaksinkertaistuvan ja työttömäksi joutumisen todennäköisyyden laskevan puoleen verrattuna vuosien 2011 – 2012 välisiin siirtymiin. Tätä voidaan pitää kohtalaisen optimistisena oletuksena, mutta on muistettava, että todennäköisyydet koskevat taloudellisesti hankalia vuosia.

  • Jos 82 prosenttia sellaisista työttömistä, jolla ei ole työllistymistä heikentävää rakenteellista tekijää taustalla (suhdanne- ja kitka­työttömät), työllistyisi ja jos samaan ryhmään tulisi uusia työttömiä lisää 29 prosenttia, työttömistä siirtyisi työllisiin kokonaisuudessaan (nettosiirtymä) noin 27 000 henkilöä
  • Jos 62 prosenttia yhden rakenteellisen tekijän rasittamista henkilöistä työllistyisi ja samaan ryhmään tulisi uusia työttömiä lisää 19 prosenttia, työttömistä siirtyisi työllisiin kokonaisuudessaan noin 40 000 henkilöä.
  • Jos 40 prosenttia kahden rakenteellisen tekijän rasittamista työttömistä työllistyisi ja samaan ryhmään tulisi työttömiä lisää noin 11 prosenttia, työttömistä siirtyisi työllisiin kokonaisuudessaan noin 24 000 henkilöä.
  • Jos 24 prosenttia kolmen rakenteellisen tekijän rasittamista työttömistä työllistyisi ja samaan ryhmään tulisi työttömiä lisää noin 7 prosenttia, työttömistä siirtyisi työllisiin kokonaisuudessaan noin 7 000 henkilöä.
  • Jos 14 prosenttia neljän rakenteellisen tekijän rasittamista työttömistä työllistyisi ja samaan ryhmään tulisi työttömiä lisää noin 4 prosenttia, työttömistä siirtyisi työllisiin kokonaisuudessaan noin 1 300 henkilöä.
  • Jos 6 prosenttia viiden rakenteellisen tekijän rasittamista työttömistä työllistyisi ja samaan ryhmään tulisi työttömiä lisää noin 1 prosentti, työttömistä siirtyisi työllisiin kokonaisuudessaan noin 90 henkilöä.

 

Edellä kuvatun skenaarion yhteenlaskettu siirtymä työttömistä työllisiin olisi noin 100 000 henkilöä. Vaikuttaa siltä, että pitkällä aikavälillä riittävän työllisyysasteen saavuttaminen työvoiman tarjontaa kasvattamatta olisi epärealistinen tavoite, vaikka suhdannekehitys olisi myönteistä. Poikkeuksellisten suhdanteiden lisäksi tavoitteen saavuttaminen edellyttäisi useita, samanaikaisesti rakenteellista työttömyyttä vähentäviä muutoksia työmarkkinoilla.

Rakenteellisen työttömyyden purkamista hankaloittaa myös se, että todellisuudessa työvoima­reservissä ovat myös työvoiman ulkopuolella olevat henkilöt. Suhdanteiden piristyessä ei välttämättä palkatakaan työtöntä vaan opiskelija. Tällöin työvoima kasvaa, mutta työttömien määrä jää ennalleen. Pelkkä myönteinen suhdannekehitys ei siten automaattisesti ratkaise ongelmaa.

Miten riittävä työllisyysaste voitaisiin siis saavuttaa? Yhtenä vaihtoehtona on esitetty väestön työvoima-asteen kasvattamista. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen (2014) on ehdottanut työvoiman tarjonnan lisäämistä (mm. eläkeiän nostaminen, maahanmuutto).

Malli perustuu ajatukseen, jonka mukaan työvoiman tarjonnan kasvattaminen lisää työllisten kokonaismäärää ja näin turvaa kestävän taloudellisen huoltosuhteen. Vartiainen (2014) muistuttaa työvoiman tarjonnan lisäämistä kritisoivia siitä, että konkreettista työvoimapulaa ei tulla koskaan näkemään, sillä ne työpaikat, jotka olisivat syntyneet, mikäli työvoiman tarjonta olisi ollut suurempi, eivät tule koskaan syntymään eivätkä siten koskaan valita työvoimapulaansa.

Kun yli puolella työttömistä on taustalla vähintään kaksi työllistymistä heikentävää tekijää, on perusteltua kysyä, mistä tarvittavat taidot ja ominaisuudet omaava työvoima saadaan, jos työvoiman tarjonnassa ei tapahdu muutoksia. Tässä mielessä Vartiaisen vaatimus väestön työvoima-asteen nostamiseksi on relevantti hyvinvointivaltion rahoittamisen turvaamisen näkökulmasta.

Ketä keppi lopulta auttaa?

Työvoima-asteen noston lisäksi työllisyysasteen kohentamiseksi on esitetty esimerkiksi taloudellisten kannusteiden hyödyntäminen: Työllisyys­astetta tulisi nostaa aktivoimalla eli luomalla tilanne, jossa ”työttömillä on nykyistä suuremmat taloudelliset kannustimet työntekoon” (Vartiainen 2014, 334). Myös Kataisen hallituksen rakenneuudistuksen yhtenä toimenpiteenä on aktiivisen työnhaun ja aktivointi­toimenpiteiden vastaanottamiseen velvoittavan järjestelmän soveltaminen sanktioineen.

Pyrittäessä nostamaan työllisyysastetta tulisi muistaa, että työttömillä on hyvin erilaiset ja tasoiset taustat ja haasteet työllistymisessä. Koska suurella osalla työttömistä on taustalla rakenteellisia työllistymistä heikentäviä tekijöitä, voidaan myös perustellusti kysyä, onko tällaisten aktivointitoimenpiteiden kohdalla kyse pelkästään rankaisemisesta, kuten sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo esittää (2014).

Jos työn kysyntä ja työttömien taidot eivät kohtaa, onko kohtuutonta tarjota ratkaisuksi työttömälle keppiä?

 

Topias Pyykkönen toimii yliaktuaarina Tilastokeskuksessa ja Jussi Pyykkönen asiantuntijana Kansaneläkelaitoksella.

 

Lähteet:

Hiilamo, Heikki (2014) Onko pitkäaikaistyötön vapaamatkustaja? Lähde: 26.6.2014. https://blogi.thl.fi/web/yp/etusivu/-/blogs/onko-pitka­aikais­tyoton-vapaamatkustaja-? (Haettu 30.6.2014)

Myrskylä, Pekka (2010) Taantuma ja työttömyys. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys 52/2010.

Myrskylä, Pekka (2012) Alueellisten työmarkkinoiden muutos. Työ- ja elinkeino­ministeriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys 1/2012.

Myrskylä, Pekka (2013) Kovin kilpailu perusasteen töistä, Tieto&trendit 4 – 5/2013

Pyykkönen, Jussi (2011) Ammattisiirtymät Suomessa 1995-2008. Ammatillinen liikkuvuus koulutustarpeiden ennakoinnin näkökulmasta. Pro gradu. Turun Yliopisto.

Ruotsalainen, Kaija (2012) Huoltosuhde aiheuttaa huolta. Hyvinvointikatsaus 2/2012. Tilastokeskus.

Soininvaara, Osmo (2014) Leikata vai eikö leikata, siinäpä vasta pulma. 22.3.2014. Lähde: http://www.soininvaara.fi/2014/03/22/leikatako-vai-eiko-leikata-siinapa-vasta-pulma/ (Haettu 30.6.2014)

Työssäkäyntitilasto (2013) Työttömien taustat 2013. Helsinki: Tilastokeskus. Lähde:http://www.stat.fi/til/tyokay/2013/02/tyokay_2013_02_2014-06-05_tie_001_fi.html. Viitattu 29.8.2014.

Valtioneuvosto (2014) Toimet rakenteellisen työttömyysasteen alentamiseksi ja niiden vaikutuksista. Hallituksen rakenneuudistus. Hetemäen johtoryhmän loppuraportti. Taustamuistio 20.3.2014. http://valtioneuvosto.fi/etusivu/rakenneuudistus395285/tiedostot/hetemaen-ryhman-loppuraportti/rakenteellinen-tyottomyys.pdf (Haettu 30.7.2014)

Vartiainen, Juhana (2013) Työvoima tehokkaaseen käyttöön eli miksi työn tarjonnan lisääminen ratkaisee kestävyysvajeemme. Tehokkaan Tuotannon Tutkimussäätiö 2013, Julkaisumonistamo Eteläranta Oy.

Vartiainen, Juhana (2014) Hyvinvointivaltio ja markkinatalous. Yhteiskuntapolitiikka 79/2014.

 

Työssäkäyntitilasto on noin 40 rekisterin tietoja yhdistämällä koottu laaja tietokokonaisuus, joka sisältää tietoja muun muassa opiskelusta, eläkkeistä, työssäkäynnistä ja työttömyydestä. Tilasto sisältää tietoja kaikista henkilörekisterissä olevista vuosittain aina vuodesta 1987 lähtien, mikä mahdollistaa hyvin yksityiskohtaiset kysymyksenasettelut. Työssäkäyntitilaston työllisyyttä ja työttömyyttä koskevat tiedot on niin ikään kerätty rekistereistä, joten ne poikkeavat kyselytutkimuksella toteutetun työvoimatutkimuksen luvuista.

 

Työmarkkinat, työvoima-, työttömyys- ja työllisyysaste

Työmarkkinoiden näkökulmasta väestö jaetaan työvoimaan ja työvoiman ulkopuolisiin. Työvoima koostuu työllisistä ja työttömistä. Työvoiman ulkopuoliset ovat henkilöitä, jotka ovat työmarkkinoiden ulkopuolella joko ikänsä (lapset ja iäkkäät), terveytensä, oman tahtonsa tai esimerkiksi opiskelun ja asevelvollisuuden vuoksi.

Työvoima-asteella tarkoitetaan työvoiman osuutta samanikäisestä voimasta. Suhdeluku kuvaa siis työmarkkinoiden käytettävissä olevien ja muun, työvoiman ulkopuolisen väestön suhdetta. Työllisyysasteella tarkoitetaan työllisten osuutta samanikäisestä väestöstä.

Työttömyysasteella sen sijaan tarkoitetaan työttömien osuutta työvoimasta. Koska teoriassa vain työttömät ja työlliset ovat työmarkkinoiden käytössä, lasketaan työttömyysaste työttömien osuutena työvoimasta eikä työttömien osuutena väestöstä. Näin laskettuna työttömyysaste kuvaa tarkemmin työmarkkinoiden toimivuutta: sitä, kuinka suuri osa työvoimasta jää tahdostaan riippumatta vaille työtä. Työttömänä pidetään henkilöä, joka haluaa töihin ja etsii töitä, ei henkilöä, joka ei ole töissä.

On syytä muistaa, että työvoimaan tai sen ulkopuolelle kuuluminen ei välttämättä ole pysyvä tila. Sama henkilö saattaa yhden vuoden aikana kuulua työllisiin, työttömiin ja työvoiman ulkopuolisiin. Tyypillinen esimerkki tällaisesta tilanteesta on henkilö, joka opiskelee lukukauden ja työskentelee kesän. Työmarkkinoita tarkastellessa on kiinnitettävä huomio myös siirtymiin työvoimasta työvoiman ulkopuolelle ja vastaavasti työvoiman ulkopuolelta työvoimaan. Esimerkiksi opiskelijat muodostavat merkittävän työvoimareservin työmarkkinoilla, vaikka eivät määritelmällisesti kuulukaan työvoimaan.

 



[1]    Yksikään henkilö ei kuitenkaan voi saada kuutta pistettä johtuen siitä, ettei henkilö ole samanaikaisesti voinut olla poissa töistä kymmentä vuotta ja jäänyt työttömäksi viimeisen kymmenen vuoden aikana taantuvalta toimialalta.

 

 

Lue samasta aiheesta:

Blogi
20.8.2021
Helmi Andersson

Tänä vuonna juhlitaan Ahvenanmaan itsehallinnon sataa vuotta. Sekä suurvaltapolitiikka että maantieteellinen sijainti keskellä merta ovat aikojen saatossa muovanneet ahvenanmaalaista yhteiskuntaa.

Blogi
4.5.2021
Pertti Taskinen

Kun työvoimatutkimus uudistui alkuvuonna, työllisyys­luvut muuttuivat takautuvasti. Lisäksi työmarkkinoita on ravistellut korona­vitsaus. Kuinka lukuja pitäisi ymmärtää tässä monimutkaisessa tilanteessa? Sääntö on yksinkertainen: on katsottava niitä lukuja, joita on julkaistu vuoden 2021 maaliskuusta alkaen.

Artikkeli
4.2.2021
Pertti Taskinen

Työttömyyden lisäksi koronakriisi on pahentanut piilotyöttömien, enemmän työtunteja haluavien osa-aikaisten ja muidenkin työtä etsivien tilannetta. Työn puutteesta kärsivien EU-maiden kärkipäähän ovat heti suurtyöttömyys­maiden jälkeen nousseet Suomi ja Ruotsi.  

Blogi
24.6.2020
Tatu Leskinen

Koronakriisi näkyy erityisesti lomautettujen, alityöllisten ja piilotyöttömien määrän kasvuna. Toistaiseksi vaikutuksia on ollut ennen muuta palvelualoihin, joilla osa-aikatyö on yleistä. Toukokuussa osa-aikatyötä teki 373 000 työllistä, mikä oli 82 000 edellisvuotta vähemmän. 

tk-icons